Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en osaa iloita parhaan ystäväni onnesta? ov
12.07.2007 |
Olen tuntenut ystäväni ihan tarhaikäisestä saakka. Parhaita ystäviä olemme olleet kohta 15 vuotta. Minä olen meistä se, jolla on ollut monta pidempää seurustelusuhdetta ja olen ollut nykyisenkin avomieheni kanssa jo 6 vuotta. Ystäväni on seurustellut n. 9 vuotta sitten viimeksi; onhan hänellä ollut paljon miehiä, muttei mitään vakavaa.
Nyt hän on tavannut ihanan miehen ja he ovatkin muuttamassa jo 3 kk:n tuntemisen jälkeen yhteen. Oikeasti HALUAN olla onnellinen ystäväni puolesta, koska hän oikeasti vihdoinkin ansaitsee onnen kaiken " paskan" jälkeen. Mutta miksi musta silti tuntuu, että menetän ystäväni, etten haluaisi olla iloinen hänen puolestaan ja olen hieman kateellinenkin hänelle? Mitään syytä ei varsinaisesti ole, koska oma mieheni on maailman ihanin ja parisuhteeni mitä parhain.
Johtuukohan tämä siitä, että nyt pelkään, ettei ystävälläni ole enää yhtä paljon aikaa minulle, koska ennen hän oli aina vapaana tekemään minun kanssani mitä lystää milloin vain? Kaikki ehdotukseni kävi hänelle, koska hän oli sinkku. Mutta eipä enää... Ja jotenkin kai " pelkään" , että jos hän meneekin mua ennen naimisiin ja saa lapsia, vaikka mähän tässä olen pidempään seurustellut!
No en tiedä. En ole kuitenkaan näyttänyt ystävälleni tätä puolta itsestäni, vaan olen yrittänyt olla hyvin kannustava ja kiinnostunut hänen uudesta suhteesta ja yhteenmuutosta. On tämä elämä hassua... Ja kuinka paljon oikeasti välitänkin ystävästäni, paras mitä ikinä!
Kommentit (7)
Ollaan me kyllä jo kihloissa ja voi olla, että mennään naimisiin pienimuotoisesti syksyllä. Että jospa sitä joskus niitä lapsiakin sitten tulee...
Musta vaan on ihana, että meillä on sitten pohjalla vankka yhteinen historia, kun saadaan lapsia. Koska on tuttavapiirissä käynyt niinkin, että lapsi on tullut melkein vuoden sisällä tapaamisesta ja sitten kun lapsi on ollut jotain 3v ja onkin enemmän aikaa myös toisille, on huomattu, ettei toinen ole ollenkaan sitä mitä haluaa. Ei ollut vain aikaa tutustua ennen lapsen syntymää ja vauva-aika meni niin sumussa ettei edes toista huomannut. En halua siis sellaistakaan, joten siksi varmaan tämä hidastelu...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai naimisiin meno ole mitään kuka ekana -leikkiä. Ap on tosi järkevä, myöhemminkin ehtii kun ei edes ikä paina päälle.
t:9v avoliitossa, lapsia 4 + 5. tuloillaan.
Hölmöä kihlautua noin pikaisen tuttavuuden jälkeen... Lähinnä huvittaa just nää tapaukset kun yhteen muutetaan 3 kk tuttavuuden jälkeen, vuoden päästä mennä kihloihin ja siitä vuoden päästä (eli 2 v. tuntemisen jälkeen) naimisiin... Tuossa ajassa ei meinaan vielä opi TODELLA tuntemaan toista ja siinä on vielä alkuhuumaakin päällä aika paljon. Noista pikaliitoista ne avioerotilastot nimenomaan rumenee...
Jos yhtään katselet viestejä, niin kyllä täällä on jutut paljon muuta kuin mammajuttuja. Joten kyllä ap:n viesti sopii tänne vallan mainiosti.
että pelottaa miten käy, mutta jos teidän ystävyys on vankalla pohjalla niin ei hän mihinkään katoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi se ero tulla ihan hyvin vaikka olis ollut monet vuodet yhdessä.
Alue: Aihe vapaa
Miksei sinulla ole vielä lapsia jos olet ollut miehesi kanssa 6 vuotta ja pyörit täällä?
Kun olin olllut mieheni kanssa 6 vuotta, oltiin oltu jo 3 vuotta naimisissa, esikoinen oli 4 v. ja kuopus 1 v. ja meillä oli jo kolme lasta.
Sinä olet hidas ja ystävlläsi on täysi oikeus kiilata ohitsesi jos on fiksumpi :)
.