mua ahdistaa kaikki...

kaljan tai sidukan lipittäminen auttaa hetkellisesti... ap

kaikki on niin suorituskeskeistä. Minä opin ottamaan rennosti ja sen, että ei kaikki ole aina niin vakavaa - kun tutustuin afrikkalaiseen mieheeni ja asuin hänen kotimaassaan. Tulimme Suomeen vasta ennen lastemme syntymää ja huomasin miten suorituskeskeinen elämäni olikaan ollut.

niin voin kertoa että täällä on ihan samoja fiiliksiä. Mä oon kans ajatellut että mulla täytyy olla jotain päässä vialla, kun mikään ei oo hyvin. Vaikka oikeasti mulla on kaikki hyvin: terveet ihanat lapset, ihan hyvä mies, rahaa sen verran että toimeen tullaan jne. Mutta kaikki vaan stressaa ja ahdistaa! Mitään ei saa tehtyä mitä pitäisi ja se vaan stressaa lisää ja kierre on valmis. Lisäks mulla on ihan typeriä pelkoja. Käytän ihan uskomattoman määrän aikaa sellaisiin ajatuksiin että " Olis aivan kamalaa, jos... Mä en ikinä kestäisi, jos..." Nämä kauhukuvat liittyy omaan tai miehen tai lasten sairastumiseen/onnettomuuksiin/kuolemaan. Tää on ihan typerää, tiedän, mutta en voi itselleni tai ajatuksilleni mitään. Mäkin oon yllättänyt itseni tissuttelemasta joskus iltaisin. Jopa röökiä on alkanut tehdä mieli, vaikka olen ollut yli 3 vuotta kokonaan polttamatta :(

Ylenpalttinen huoli ja ennalta sureminen on vaan merkki siitä, että todellisilta vastoinkäymisiltä ihminen on säästynyt. Itselläni on ollut muutama sellaista läheltä piti tilannetta, että osaa arvostaa tätä ja nyt.

Elämä on tärkeää ihan vain siksi että ihminen elää, siis elää. Elämän itsensä takia elämä on tärkeää.

Itse en ole onneksi ollut " silmästä silmään" -tilanteessa, mutta menetin puolet lähisuvustani tapaturmaisesti muutama vuosi sitten. Totta kai silloin ajatteli, että " en enää IKINÄ valita mistään" yms. yms. mutta ihmismielellä on taipumus " paikata" asioita. Eli se, mikä silloin tuntui pikkujutulta, ei välttämättä ole sitä enää ja hyvä niin.



Eikä täntyyppisiä asioita luonnollisesti voi muutenkaan " vertailla" .

että sellaiset ihmiset, jotka eivät periaatteessa ole menneet / joutuneet menemään " neulansilmän läpi" ovat usein hyvin tyytymättömiä ja ahdistuneita ihan tavalliseenkin elämään. Jos on oikein paljon kärsinyt ihminen, esim. eräs tätini vauva kuoli muutaman päivän ikäisenä. Saman tätini mies kuoli muutama vuosi tuon jälkeen. No, hän meni uudelleen naimisiin, sitten hän synnytti hieman kehitysvammaisen lapsen, ja mies kuoli työmatkalla ulkomailla. Tämä täti on hyvin kaunis nainen ja kaiken lisäksi vielä tänäpäivänäkin tasapainoinen nainen, tietty lämpö loistaa hänen silmistään, kai ikuisesti. Kärsimykset kai - ja todellisista kärsimyksistä kasvaminen - tekevät parhaimmillaan tuon efektin.