Oletteko riippuvaisia miehistänne?

On pikemminkin helpotus kun saa olla erossa siitä!

Mies on viikot työn puolesta poissa ja itse olen kahden lapsen kanssa kotona. Välillä tulee aika pitkäksi, mutta kehittelen joka päivälle jotain kivaa tekemistä, pakko!

vaikka onkin hyvin rakas. t:se kotiäiti

Tarkoitan, kuka vain pärjää ilman miestään, jos on PAKKO. (En puhu nyt kuolemasta:( vaan siitä jos mies esim. lähtee muualle töihin tmv.)



Sama asia on esim. tupakoinnin kanssa. Uskon että lopettaminen on helpompaa, kun vaihtaa maisemaa/tapoja. Eli lopettaa baarissa käymisen, jos se kalja=tupakka. Alkaa pyöräilemään töihin, jos siellä bussi pysäkillä veti päivän ensimmäisen savukkeen. Ottaa uuden rituaalin iltasauhujen tilalle, keittää kaakaota sen sijasta tmv.

Muuttaa ja päättää, että tällä parvekkeella ei saa polttaa, pitää hilautua roskiksille asti jos nikotiinin himo iskee...



Samalla lailla miehestä (tai ylipäätään muista ihmisistä) on riippuvainen. Kyse ei ole siitä, etteikö pärjäisi ilman, mutta on tottunut tekemäänasiat tietyllä tavalla.

Esim. vaimo tekee laatikot ja rosollit, mies paistaa kinkun. Kuka tahansa osaa paistaa kinkun, on vaan rutiniilla kymmenen vuotta tehty noin=piintynyt tapa. Ja noita tapoja on KYMMENIÄ joka parisuhteessa, osa isompia, osa pienempiä.



Toki joitain asioita ei osaa itse tehdä, kukaan ei ole niin kaikivoipainen;) mutta joka tilanteesta selviää...!!!



Mutta itse olen huomannut, että vaikeinta miehen matkoilla ollessa on se, että on tottunut hänen läsnäoloonsa. Siihen että joku kehuu ruokaa, voi lukea jollekkin pätkän lehdestä ja taivastella maailman meno jne. jne. Pieniä asioita, mutta niin tärkeitä...



Uskonkin, että kun parisuhde loppuu, helpompaa on sillä joka muuttaa pois, sillä hän pääsee " uusiin ympyröihin" , ei tarvitse elää kaikkien muistojen keskellä. Tarkoitan, uudesta kodista ei puutu mitään (sitä entistä kumppania) mutta vanhasta puuttuu (=se joka muutti pois)

Aiemmin tuli heti ikävä jos mies oli illalla tai yöllä poissa enkä osannut nukkua.



Lapsen myötä olen jotenkin oppinut nauttimaan näistä " yksinäisistä" hetkistä. Kun lapsi nukkuu voin tehdä ihan mitä tahaansa eikä tartte miettiä, että tämänkin hetken voisin viettää miehen kanssa kahden jotain puuhastellen. Meillä on miehen kanssa todella vähän kahdenkeskistä aikaa kun miehellä pitkät työpäivät ja mä pääsen kunnolla kotitöiden kimppuun (kaikkea ei voi isossa talossa tehdä 1-vuotiaan ollessa hereillä) vasta kun lapsi on nukkumassa :(.