Lue keskustelun säännöt.
kertokaapa mielipiteenne ongelmastani...
22.04.2006 |
vai onko se edes ongelma...?
minulla ja miehelläni on 4v ja 6kk lapset, olemme olleet naimisissa 2 vuotta ja yhdessä 5 vuotta. Ensimmäisen lapsemme ollessa n. 2vuotias erosimme hetkeksi. Minusta tuntui, että mieheni ahdisti minua jotenkin. En kestänyt häntä, vaikka mitään syytä tälle ei ollutkaan.
Lähipiirissämme, tai oikeastaan mieheni ystävä, oli mies kenen kanssa ihastuimme. Ehkä jopa rakastuimme. seurustelimme. Koko tänä aikana emme edes muuttaneet vielä erillemme mieheni kanssa. Koko aikaa emme yhdessä asunnossamme viettäneet vaan kumpikin olimme hetkittäin öitä muualla.
Kuitenkin " tiesin" alitajunnassani koko ajan etten voi jatkaa suhdetta tähän toiseen mieheen. Hän on mitä lapsellisin ja itsekkäin ihminen (täysin aviomieheni vastakohta). Palasimme aviomieheni kanssa yhteen. Hän oli koko ajan halunnut minut " takaisin" ja teki kaikkensa sen eteen. Sanoin lopettavani tämän toisen suhteen. Teinkin sen, mutta tämä toinen mies sai aina minut puhuttua takaisin ja lopulta petin miestäni hänen kanssaan ja " seurustelimme" taas, tällä kertaa mieheni tietämättä. Hänellä oli jokin maaginen yliote minusta. En pystynyt sanomaan hänelle ei. Voin henkisesti todella pahoin tämän tilanteen ajan, en ollut koskaan/missään onnellinen. Lopulta päätimme mieheni kanssa yrittää toista lasta. Tässä vaiheessa minun oli pakko lopettaa toinen suhde. Pystyinkin olla miehestä kuukauden erossa, jonka aikana olin tullut raskaaksi. Näin häntä kerran ennen kuin sain tietää olevani raskaana. Raskaus antoi minulle " voimia" sanoa hänelle EI. Raskausaikana emme olleet oikeastaan ollenkaan yhteydessä.
Nyt kun tyttömme on vajaa puolivuotias hän on alkanut ottaa minuun yhteyttä uudestaan. Hän hiipii ajatuksiini koko ajan vain useammin... Olen päättänyt etten ole häneen missään yhteydessä, mutta aina vaan huomaan ajattelevani millä tekosyyllä voisin olla häneen yhteydessä...
Tämän ajan kun en ollut häneen yhteydessä olin todella onnellinen. Onnellisempi kuin aikoihin. Minä ja mieheni olimme todella onnellisia. Mutta silti tiedän rakastavani myös tätä toista miestä. Tilanne todella ahdistaa minua taas.
Miksi kaipaan tätä itsekästä ja vastuuntunnotonta miestä? Aviomieheni on täysi vastakohta hänelle. Ajattelee aina minua, palvoo maata minun jalkojeni juuressa jne.
Olenko minä tässä se itsekkäin ihminen? ja mitä ihmettä minä teen?
Kommentit (10)
Yritä miettiä lapsiasikin. Mieti, miten sitten soimaat itseäsi kun perhe on hajonnut. Jos et voi unohtaa tuota toista miestä, niin sen verran selkärankaa nainen, että et tapaile häntä enää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin hyvin kuvitella miltä sinusta tuntuu!
Minullakin on turvallinen ja kunnollinen mies, jonka kanssa tahdon olla, mutta silti minuun vetoaa " rentut" .. Oman miehen kanssa intohimo ei ole samanlaista, ja muutenkin tuntuu hyvältä olla jonkun " kovemman" kanssa...
Sen vain voin sanoa, että et voi miestäsi pettää salaa!
tuntuu jotenkin helpottavalta kertoa tämä jollekkin!
Tiedän etten voi tavata häntä. Mutta pelkään että sorrun sen kerran tekemään, koska sitten se on taas menoa...
Jotenkin minua ärsyttää hänen " ajattelemattomuutensa" , kuka hullu yrittää iskeä pienen vauvan äitiä?!
miksei hän voi antaa minun olla rauhassa kun tietää minulla olevan pieni lapsi?
Tiedän, että haluan tämän perheen ja mieheni, mutta jotenkin tämä " vaara" ja se mies kiehtovat. En tiedä kohottaako hän itsetuntoani? tuskin, koska hän ajattelee vain itseään...
ja koko tilanne ahdistaa minua aivan valtavasti. Olen soimannut itseäni siitä niin paljon! Viimeksi kun petin miestäni hänen kanssaan ennen tämän vauvan syntymää voin todella huonosti henkisesti. Minun piti miellyttää häntä, keksiä tekosyitä miehelleni ja tälle toiselle miehelle. koko ajan piti " suunnitella" jotain, valehdella jollekkin... En ymmärrä miksi tein sitä. Hänellä on jokin kummallinen yliote minusta! en yksinkertaisesti pystytnyt saamaan itseäni irti hänestä vaikka tiesin sitä haluavani.
Minun täytyy vain yrittää pysyä kovana, edes lasteni takia. mutta nytkin valvon sen takia, jos hän vaikka sattuisi lähettämään tekstiviestin minulle... SAIRASTA!!
mutta oletko miettinyt tarkkaan, että mikset voi olla miettimättä häntä?
Älä syytä toista miestä siitä, että hän vikittelee pienen lapsen äitiä. Mieti, mihin kohtaan tämä mies vetoaa sinussa, miksi tunnet niin kuin tunnet. Aloita muutos itsestäsi, päätä että sinä et enää anna miehen päättää elämästäsi, et anna itsesi mennä virran mukana. Sinun itsesi takia. Epäsuorasti myös lastesi ja miehesi takia.
Lopeta, päästä irti tästä toisesta miehestä ja siitä tunteesta, minkä annat vallata mielesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset tässä eniten kärsivät. Pystytkö selkäranka suorana heitä silmiin katsoen pettämään perheesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoitin sen niin, että ihan selvä juttuhan tämä on, miten tässä täytyisi toimia( mutta kun en vaan saa sitä aikaan...) Mutta nyt sisuuntuneena teidän kommenteista, täytyy minun saada itsestäni irti se tahdonvoima, millä se onnistuu!
Olen aina kuvitellut etteivät lapset kärsi tilanteesta koska en ole kuitenkaan ollut paljon poissa ja isä on kuitenkin ollut silloin lasten kanssa. Myöskään emme ole mieheni kanssa oikeastaan riidelleet pahasti. Mutta totta kai lapset kärsivät tästä! ja varmaankin minä eniten, en enää kestäisi sitä tilannetta!
Kiitos paljon kuitenkin siitä, ettei tullut mitään asiattomia kommentteja!
Et tarvitse tuota toista miestä yhtikäs mihinkään. Hän on se luuseri, joka tarvitsee sinua kohottaakseen omaa itsetuntoaan/egoaan tms. Älä alistu hänen välineekseen.
Kohota leukasi. Pidä perheesi kasassa. Katso aviomiestäsi silmiin ja kerro rakastavasi häntä. Ota lapset syliisi. Lupaa heille (mielessäsi siis), että et hajoita perhettä.
Älä anna tuon toisen ottaa yhteyttä. Älä vastaa puheluihin, älä tekstareihin. Poista viestit edes lukematta niitä.
Vaatii lujuutta, mutta sitähän sinussa on. Perheesi takia on oltava.
Juuri tuota tarvitsin!
Ihan melkein tuli kyyneleet silmiin, niin tuntui tuo juuri oikealta! Typerä olen kun häntä edes olen ajatellut ja uhrannut ajatuksiani hänelle.
Sydämmelliset kiitokset teille kaikille! jospa täälläkin suunnassa nyt tultaisiin järkiinsä...
AP