Lue keskustelun säännöt.
Uhmaikäinen raivoaa minulle mutta tottelee isäänsä, normaaliako?
19.04.2006 |
Eli tilanne on se, että minä 2-vuotiaan äitinä saan useammat raivarit päivittäin, kun taas isin palvelut kelpaavat. Isin pitää nukuttaa, auttaa pukemisessa, pestä hampaat jne. Äiti jos jotain ehdottaa aivan nätisti, niin vastalause tulee heti. Nyrkit viuhuvat ja muksu läpsii suoraan naamalle. Oletan, että kuuluu ikään. Mutta meneekö tämä ohi ja koska?
Nyt kun isä ei ole kotona, on koko ajan tunkemassa syliin ja hakemassa huomiota. Eli silloin kelpaa äitikin kun parempaa ei ole saatavilla. Huoh.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla on 1-2 -vuotiaina juuri tuollaisia toisen vanhemman suosimiskausia. Usein se suositumpi vanhempi on se, joka on töissä ja siten " harvinaisempi" läsnäolija. Töissä käyvän isän seura on luksusta...
Tuo voi vaihtua koska tahansa toisin päinkin. Ja veikkaanpa, että sinä olet kuitenkin se, jota lapsi yöllä apuun huutaa, jos näkee painajaisia!
Kannattaa muistaa, että tuo on raskasta sille suosikkivanhemmallekin, jolla ei kotona suoda lepohetkeä...
Meillä minä olin se suosikki, koska mieheni oli lasten välissä 10kk hoitovapaalla. Esikoistyttö oli tosissaan minun perään, isi ei olisi kelvannut mihinkään.
Sen verran kannattaa olla jämäkkä, että jos sinä olet aloittanut jonkin homman - esim. lapsen pukemisen - niin jatkat loppuun saakka vaikka lapsi protestoikin. Ei ole hyvä opettaa lapselle, että pullikointi tuossa asiassa kannattaa.
Mitä tulee muksimiseen, niin sekin on osalla lapsilla tietty vaihe tuossa iässä. Kaikki eivät muksi, mutta jotkut muksivat, vaikka heitä kuinka siitä torutaan. Mutta muuta konstia siihen ei ole, kuin sitkeys. Otat kiinni käsistä, estät huitomisen, katsot tiukasti silmiin ja torut: " ei saa lyödä äitiä, se sattuu!" .
Voimia, kyllä se siitä. Ja mitä johdonmukaisempia olette, sitä nopeammin se menee ohitse.
en ole ap, mutta itselläni samankaltainen tilanne. tosin minä olen se halutumpi vanhempi. välillä miehen puolesta tuntuu pahalta kun 2v. poika huuta että mene pois. ymmärrän kyllä että tilanne johtuu meillä siitä että kun itse aloitin koulun pari kk sitten ja lapset menivät tarhaan. ei olekkaan äiti kokoajan läsnä. tuntuu että viimeisen kuukauden aikana kaikki on vaan pahentunut. ja myönnän etten itse aina osaa tai jaksa olla kauhean johdonmukainen tai järkevä. paljon annan periksi, ja kärsin siitä kokoajan. yritän kaiken näkösiä kasvatus menetelmiä, mutta en kai sitten jaksa tarpeeksi kauan pysyä tyynenä vaan annan periksi. yleensä vielä kauhean huudon kera. välillä tuntuu ettei minulla puheääntä olekkaan.. että näin meillä. ja sitten kriitikot kehiin...
Vierailija:
en ole ap, mutta itselläni samankaltainen tilanne. tosin minä olen se halutumpi vanhempi. välillä miehen puolesta tuntuu pahalta kun 2v. poika huuta että mene pois. ymmärrän kyllä että tilanne johtuu meillä siitä että kun itse aloitin koulun pari kk sitten ja lapset menivät tarhaan. ei olekkaan äiti kokoajan läsnä. tuntuu että viimeisen kuukauden aikana kaikki on vaan pahentunut. ja myönnän etten itse aina osaa tai jaksa olla kauhean johdonmukainen tai järkevä. paljon annan periksi, ja kärsin siitä kokoajan. yritän kaiken näkösiä kasvatus menetelmiä, mutta en kai sitten jaksa tarpeeksi kauan pysyä tyynenä vaan annan periksi. yleensä vielä kauhean huudon kera. välillä tuntuu ettei minulla puheääntä olekkaan.. että näin meillä. ja sitten kriitikot kehiin...
Itse laíhduin työhön palattuani kuukaudessa 5 kiloa silkasta stressistä. Vuorotyö ja kaksi lasta, joista kumpikaan ei viihtynyt päiväkodissa.
Mutta kun kerran itsekin huomaat, että jaksamisesi on kortilla, niin voitko tehdä asialle jotakin? Siis jaksamisellesi?
en kyllä jaksanut yhtään paremmin ennen kun lähdin kouluun. joku hölmö ajatus oli päässä että jaksaisin paremmin jos en olisi lasten kanssa koko ajan.. nyt on sanottava että mies on, mutta koskaan ei ole lasten kanssa pieniä hetkiä enempää viettänyt. totuus on että ei ole ulkopuolisia lastenhoitajia (isovanhemmat/sukulaiset/ystävät), ja joko olen koulussa tai kotona lasten kanssa (tai ulkona, mutta siis vaan ja ainoastaan lasten kanssa).. miehellä on kyllä kokoajan jotain menoja. nytkin on kaverilla saunomassa. että näin... enpä tiedä mikä auttaisi.. en jaksa niin en jaksa... onneksi on se koulu, niin on edes välillä aikuista seuraa... ja tiedän itse sen että lapset eivät ole syyllisiä, ja tiedän että teen väärin kun raivoan lapsilleni, jne.. enpä vaan tiedä että millä saisin itseni muuttumaan. kovasti olen yrittänyt ja pyhiä päätöksiä tehnyt etten huuda lapsille, ja aina silti niin teen.
meillä uhmis moksii isiä herkemmin. En tiedä johtuuko siitä, että on katkera kun isi on päivät töissä vai mistä. isä on tosin se osapuoli joka antaa helpommin periksi, eikä usein komentele.