Lue keskustelun säännöt.
Vaimolle elämä?
07.03.2006 |
Kaipaisin vinkkejä tai neuvoja tilanteeseen, ehkäpä joillakin teistä on vastaavasta kokemusta.
Vaimoni on kotona, " kotiäitinä" , lapsemme ovat päiväkodissa päivisin. Vaimoni on selvästi kypsynyt kotona luuhailemiseen, uskon että hän kaipaisi sisältöä elämään, työtä tms. Töitä hän etsiikin, mutta vähän epärealisitisin odotuksin, eli erittäin kapealle alalle, josta hänelleä ei ole oikeata kokemusta tai varsinaista koulutusta, enemmän kiinnostusta.
Mikään ei oikein tunnu kelpaavan hänelle, lasten kanssa ei voi olla kotona, siitä ei tule mitään, silloin kaikki kiipeilevät pitkin seiniä ja ovat erittäin huonotuulisia. No, nyt ovat hoidossa, mutta silti hänellä ei ole hyvä olla. Kotona on tylsää ja liikaa kotihommia, eikä kavereillakaan ole aikaa (koska ovat töissä tai hoitavat lapsiaan). " Tylsää" työtä hän ei halua eikä tietenkään kokopäiväistä, vaan juuri " sitä oikeata työpäiakkaa" . Elämme kyllä hyvin minun tuloillani, joten mitään pakkoa hänellä ei ole, mutta hän kaipaisi jotain tekemistä.
Mutta hän ei oikein saa mitään aikaiseksi, on jatkuvasti huonotuulinen, tuiskii minulle ja lapsille, pinna äärimmäisen kireällä jatkuvasti.
Minulta alkaa loppua ideat, lasten kanssa kotona ei voi olla, yksin kotona ei ole kivaa, realistiset työpaikat ei kiinnosta... Ja jotenkin minull aon kokoajan sellainen tunne että hän yrittää siirtää vastuun omasta hyvinvoinnistaan minulle, että minun pitäsi " keksiä" hänelle jotain. Harrastuksiin ja menoillekin hänet pitää " työntää" :esim. haluaisitko käydä lenkillä nyt tänään?, eikö perjantai olisi hyvä päivä käydä tyttöjen kanssa jossain? jne.
Keskustelutkin ovat vaikeat, koska kaikki on kuulemma paremmin sitten kun " jotain" tapahtuu (vauva on vähän vanhempi, saadaan hoitopaikka lapsille, hän saa työpaikan, lasten uhmaikä vähän hellittää), mutta " hetkessä eläminen" tai siitä puhuminen on hyvin vaikeaa.
Olisiko tässä kysmys jostain masennuksen tyyppisestä oireilusta? miten saada hänet ottamaan vastuu omasta elämästään? Mitä tehdä???
Neuvoton iskä
Kommentit (16)
Ei vaimosi innostuisi jostain vapaaehtoistyöstä, kävisi siellä esim. kerran viikossa alkuun. Voisi piristää ja motivoida liikkeelle, ehkä sitten jaksaisi katsella myös oman alan töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ja jotenkin minulla on kokoajan sellainen tunne että hän yrittää siirtää vastuun omasta hyvinvoinnistaan minulle, että minun pitäsi " keksiä" hänelle jotain. Harrastuksiin ja menoillekin hänet pitää " työntää" :esim. haluaisitko käydä lenkillä nyt tänään?, eikö perjantai olisi hyvä päivä käydä tyttöjen kanssa jossain? jne.
Neuvoton iskä
Tuntuu, että moni on ottanut aviomiehen korvikkeeksi äidille ja isälle. Nämä kun ovat aina huolehtineet niin hyvin ja osanneet arvostaa, vaikkei minkäänlaista omatoimisuutta olisikaan, täytyisi myös aviomiehen osata se tehdä. Minä en niinkään uskoisi masennukseen, vaan siihen, etteivät nämä naiset ole vielä aikuistuneet.
Parempi vaihtoehto olisi, jos hän hakeutuisi opiskelemaan alaa mikä häntä kiinnostaa.
Keskusteluapu olisi varmasti hyvästä. Vaikkapa yhdessä käydä ammattiauttajan luona tekemässä sopimuksia toimintatavoista päästä eteenpäin. Ja vaimosi on jotenkin jumissa ja lukkiutunut omaan tilaansa, jonkinlainen herätys olisi tarpeen. Jaksamista.. ja eiköhän muutos jossain vaiheessa tule väistämättäkin.
Hyvin harvalla ihmisellä on mahdollisuus valita meneekö töihin vai ei. Sen pitäisi olla itsestään selvyys, että töihin mennään ja töitä tehdään. Tuollaisia kotona tylsistyviä naisia on ollut varakkailla miehillä kautta maailman sivu. Ei se elämä siitä iloksi ole edes muuttumassa. Vaimollasi on liikaa valinnan mahdollisuuksia, ja ilmeisesti hänellä ei ole tarpeeksi luovuutta ja itsetietoisuutta löytää tästä mahdollisuuksien valtamerestä itselleen onnea. Se onkin vaikeaa, jos elämästä puuttuu kaikki rajat, jotka pakottavat ihmisen joihinkin uomiin.
Itse olen ollut kahden pienen lapsen kanssa kotona, kun mies opiskeli ja kävi työssä. Nyt lapsia on neljä, vanhin jo ekalla. Päiväkerhoja lukuunottamatta ovat olleet kotona. Ei tullut mieleenkään viedä heitä päiväkotiin, kun kerran itse olen kotona. Meillä on aika tarkka päivä ja viikko-ohjelma. Tiettyyn aikaan puistoon tiettynä päivänä siivous jne. Koskaan en ole ollut turhautunut tai onneton. Toisinaan väsyttää, toisinaan joku asia ei suju, sitten olemme vaan miehen kanssa pistäneet asian sujumaan. Mutta hyvin onnellinen olen tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsien jälkeen työmaailmaan ja muuhun maailmaan lähtö voi olla jopa pelottavaa: pärjäänkö, osaanko enää mitään jne.
Jos on kiinnostunut myyntityöstä, niin kiinnostaisiko häntä esim. lastenvaatteiden myynti tai joku muu kotimyyntituote? Eräs ystäväni sai mielettömästi voimaa, kun pääsi yhtäkkiä sosiaalisiin ympyröihin, sai perustaa oman pienen yrityksen, tapasi uusia ihmisiä, sai omaa rahaa, ja mistään muusta (perhe, vapaa-aika) ei tarvinnut luopua.
KOulutus on myös erittäin hyvä vaihtoehto - siinäkin elinpiiri kasvaa ja tulee pääomaa.
Mielestäni sinä kuitenkin miehenä olet kymppi: tuolla asenteella pystyt kannustamaan ja rohkaisemaan vaimoasi tarttumaan uusiin juttuihin. Minusta vaimosi kuulostaa kyllästyneeltä, ja miksipä ei: mitä tekemistä aikuisella ihmisellä on päivällä tyhjässä kodissa? Itse ainakin tuntisin elämäni suorastaan turhaksi,ja ikävä kyllä purkaisin sen lähimmäisiini.
Niin nykyaikaa kuin se onkin, pitäisi vaimosi kokea varmaan jotain järisyttävän häkellyttävää, mikä herättäisi ja havahduttaisi. Valitettavan usein sellaista on uusi rakastuminen/rakkaus.
Toivon parasta ja kärsivällisyyttä. Kevät toivottavasti parantaa asiaa - ainakin tuo valoa!
aiemmin vastanneiden kanssa. se mikä minun mielestä on vielä tärkeä pointti on se että sinulle saa hattua nostaa kun jaksat vaikkei niin helppoa varmaankaan ole. Ja se mikä on muistettava on se ettet sä pysty auttaa niin hyvin kun roolisi on olla aviomies. Tue häntä jonnekkin juttelemeen. Hällä on selvästi paha olla ja siirtää sen sinulle=projisoi. Ehkei itsekkään tiedä mikä huonosti, mutta ainahan e voi selvitä. Lykkyä tykö ja ilmoittele kuin kävi, saitko vaimoasi juttelemaan mihinkään.
TK
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen ollut kotiäitinä pitkään. Nyt lapset ovat olleet jonkin aikaa päiväkodissa. Olen yrittänyt - ja osin saanutkin - kesken jääneitä opintojani valmiiksi. Yhtä työpaikkaakin nyt hain.
Paluu työelämään tuntuu tosi vaikealta ja pelottavalta pitkän kotonaolon jälkeen. Silti en kyllä kotona lasten hoitamista kadu pätkääkään. Enkä sitäkään, että ryhdyin lastentekoon ennen vakituisen työn saamista.
Minusta on ollut koko perheen kannalta hienoa, että olin kotona. Lapsille se oli ilman muuta hyväksi. Meidän kaikkien elämä oli vähemmmän paineista. Työelämä on niin vaativaa nykyään!
Minä saan vielä ihan hyvää ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, joten en ihan tunne olevani mieheni elätettävä. Se olisikin aika ikävä tunne. Varmaankin päivärahan loppuminen sitten aikanaan saa minuun todella vipinää..
Mutta mennäänpä meidän tilanteestamme takaisin teidän tilanteeseenne ja sen ratkaisukeinoihin:
En osaa sanoa tekstisi perusteella, onko vaimosi masentunut - kuten edellä olevista moni epäili. Selvitä se. Koska jos vaimosi on masentunut, silloin hän tarvitsee siihen apua. Eikä patisteluista yms. ole hyötyä! Ne vain pahentavat tilannetta.
Lopeta vaimosi patistelu muutenkin. Kerro ja osoita hänelle, että hänen opiskelunsa ja työnsä ovat hänen oma asiansa. Ole toki valmis tukemaan häntä hänen ratkaisuissaan. Tällä tavalla siirrät vastuun hänelle itselleen. Hänelle itselleenhän se kuuluukin! Ja vaimosi tilanne painostaa häntä varmasti itseäänkin ihan tarpeeksi. On hienoa, jos tämä painostus ei rasita teidänkin kahden välistä suhdetta. Työ on yksi elämänalue. Parisuhde on toinen. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.
Kuitenkin sen voisit tehdä, että ehdottaisit vaimollesi ajan varaamista työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologille. Siellä hän voisi keskustella työmahdollisuuksistaan ammattilaisen kanssa ja kenties päästä eteenpäin. Siitä voisi saada myös energiaa ja potkua! Ehkä vaimosi voisi oikeasti opiskellakin siihen unelma-ammattiinsa, tai hankkitua oppisopimuskoulutukseen tms. Mutta sinulla ei ole vastuu suunnitella sitä, vaan vaimollasi itsellään!
Minustakin kuulostaa siltä, ettei vaimosi ole kasvanut ihan aikuiseksi! Olen itsekin viime aikoina kriiseillyt, kun olen tunnistanut itsessäni samanlaista. Minut on - niin hassulta kuin se kuulostaakin - havahduttanut vasta parin rypyn ilmaantuminen kasvoilleni. Olen alkanut tajuta, etten ole enää mikään tyttönen enää.
Minä kuitenkin olen aika tyytyväinen elämääni. Toki toivoisin saavani nämä työ- ja opiskeluasiat kuntoon ja saavani työpaikan. Mutta olen vaan oppinut elämässä sen, ettei kannata muitakaan ihmisiä kadehtia. Se työpaikkakaan ei takaa onnea. Jne. jne. Jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa.
Meilläkin kuitenkin miehellä on hyvä työ, ja pärjäämme hyvin hänenkin palkallaan. Lapset ovat ihania ja kaikki olemme terveitä. Tuntuu oikeasti siltä, että elämme elämämme parasta aikaa.
Mietin vielä, että miten saisit parhaiten sysättyä vaimollesi itselleen takaisin hänelle kuuluvan vastuun omasta elämästään. Kamala painostuskaan ei ole hyväksi. Ehkä voisit jotenkin sanoa tyyliin, että pärjäämme hyvin minunkin tuloillani, mutta sinun itsesikin kannalta olisi hyvä, jos saisit työpaikan.. Varmasti sinuakin rasittaa ja painostaa olla perheen ainut elättäjä. Koska eihän kenenkään työpaikat nykyään ole niin varmoja. Ehkä tämänkin voisit vaimollesi jotenkin kauniisti sanoa.
Vierailija:
Harrastuksiin ja menoillekin hänet pitää " työntää" :esim. haluaisitko käydä lenkillä nyt tänään?, eikö perjantai olisi hyvä päivä käydä tyttöjen kanssa jossain? jne.
Minun kohdallani se liittyi huonoon omatuntoon. Tiesin, että miehenikin olisi halunnut jäädä kotiin hoitamaan lapsiamme, mutta taloudellisista syistä minä jäin hänen sijastaan. Koin jatkuvasti, että minun piti hakea mieheltäni hyväksyntää mahdollisiin muihin menoihin, koska ajattelin hänen syyttävän minun pientä palkkaani tilanteestamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei ole oikein mitään tekemistä, se vähäkin tuntuu ylivoimaiselta. Ehkä hänen ei ole tarvinnut elämässään koskaan oikein tavoitella ja tahtoa mitään, ja siksi vaikea ponnistella tai oikeasti yrittää mitään. Varmasti hän potee myös syyllisyyttä lasten päivähoidosta -onhan hän tavallaan joutunut myöntämään kelvottomuutensa äitinä, kun ei itse saa lapsia hoidettua.
Älä anna muita vahtoehtoa kuin ammattiapu, jo lastenkin vuoksi. Sitten opiskelemaan mielenkiintoista alaa.
Piristyä voisi kyllä myös lopettamalla lasten päivähoidon ja oikein todella ottaa asiakseen pärjätä äitinä. On varmasti raskasta koko elämänsä kantaa epäonnistuneen äidin tunnetta. Säännöllinen päivärytmi ja harrastukset yhdessä lasten kanssa tuovat itseluottamusta ja varmuutta pärjäämisestä.
Auta vaimoasi, älä anna hänen enää vain olla!
ja koko elämä valuisi käsistä. Tuntisi itsensä täysin turhaksi.
Joku tuossa sanoo, että työelämä on yksi elämän alue ja parisuhde toinen. Elämänalueet vaan vaikuttavat toisiinsa. Jos jollakin alueella on ongelmia, toinenkin kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ja koko elämä valuisi käsistä. Tuntisi itsensä täysin turhaksi.
Joku tuossa sanoo, että työelämä on yksi elämän alue ja parisuhde toinen. Elämänalueet vaan vaikuttavat toisiinsa. Jos jollakin alueella on ongelmia, toinenkin kärsii.
Näinhän se on. Elämänalueet toki vaikuttavat toisiinsa. Mutta silti, jos yhdellä alueella on ongelmia, voi toisella alueella ajatella, että edes tässä menee hyvin..
Toki parasta saada kaikki alueet kuntoon!! Ja se varmaan on ap:n vaimonkin tavoite, kunhan saa ryhdistäydyttyä.
Olis mukavaa, jos ap tulisivat vielä kommentoimaan saamiasi vastauksia.
Kuten jo sanotttin perhe ja työelämä tasapainottavat yhdessä, jos on onneton kotona, ei oikein osaa nauttia mistään muusta tai edes uskalla ajatella uusia mahdollisuuksia.
Vaimosi on varmasti pettynyt itseensä ja kykyihinsä, hän tarvitsee kannustusta niin sinulta mutta myös muilta läheisiltä ympärillä. Älä ota vastuuta kokonaan itsellesi vaan ota vastaan muiden tuki. Jos sanot vaimollesi, sinun kannattaisi tehdä sitä ja tätä.. hän vaan pelästyy vaikka ei varmasti tarkoita ettei halua mennä lenkille jne.
Se innostus kaikkiin juttuihin kodin ulkopuolella pitää tulla hänestä, auttaa häntä ymmärtämään että on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Parhaiten kannustamalla ja sanomalla että rakastat häntä joka tapauksessa, hän voisi pikku hiljaa alkaa luottamaan itseensä enemmän. Hän tarvitsee osata olla iloinen niin kotiäitinä olosta että tulevaisuudesta yhdessä perheen kanssa,
Tsemppiä kovasti teille!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan pieni käytännön kysymys: Jos olet ollut pitkään kotona, miten ihmeessä voit saada " ihan hyvää ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa" ??? Mihin väliin se pidempiaikainen hyväpalkkainen työssäolokautesi sijoittui?
Vierailija:
Olen yrittänyt - ja osin saanutkin - kesken jääneitä opintojani valmiiksi. Yhtä työpaikkaakin nyt hain.
Paluu työelämään tuntuu tosi vaikealta ja pelottavalta pitkän kotonaolon jälkeen. Silti en kyllä kotona lasten hoitamista kadu pätkääkään. Enkä sitäkään, että ryhdyin lastentekoon ennen vakituisen työn saamista.
Minä saan vielä ihan hyvää ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, joten en ihan tunne olevani mieheni elätettävä. .
Hän on neuvoton ja tyytymätön, muttei pysty itse tarttumaan asioihin. Saisikohan hänet ammattiauttajalle?
Olen kokenut itse hieman samansuuntaisia tuntemuksia, mutten noin pahoja. Ymmärsin koko ajan, että ratkaisun avain on itselläni, vaikken sitä heti pystynyt käyttämäänkään. Vaikea sanoa, mistä puristaa ja mikä todella auttaisi. Tuskin sinä siihen pystyt, sillä nyt on vaimolla ilmeisesti niin suuri vyyhti purettavanaan, että hän ei sitä pysty osittamaan. Edelleen sitä ammattiauttajaa suosittelisin...