miten voin antaa antteksi kätilölle?

tunteiden käsittely kannattaa hoitaa loppuun asti koska ne vie niin älyttömästi energiaa muilta tunteilta... anteeksiantoa tullee " harjoitella" ja siinä pitää kehittyä koko elämänsä ajan, ja se on vain itsensä parhaaksi. voihan sitä olla katkera esim. pankkineidille elämänsä ajan jos sen kokee tarpeelliseksi, itseänsä siinä huijaa ja laittaa elämänsä hukkaan..



keinoista en tiiä. synnytys herkkä tapahtuma jossa tunteet herkällä. ehkä noilla syillä voi antaa anteeksi. ja erilaisia ihmisiä ne jätillötkin ovat, joittenkin kanssa synkkaa ja toisten kanssa ei.mut harva tulee varmaan vaihtaneeksi kätilöään vaikkei synkkaisikaan..

mietit ja käsittelet asiaa päässäsi tietyn aikaa, ja sitten siirrät sen käsiteltynä mappiin ö.



Se on tietoinen päätös. Elämässä on paljon asioita joita voi jäädä vatvomaan iäksi ja ajaksi.

että kukaan saisi minusta elinikäistä henkistä traumaa. Haluaisin,että minuun otettaisiin yhteyttä ja voisimme keskustella asiasta.

klö

kuinka moni heistä olisi valmis käsittelemään asiaa, jossa olisi selvästi mokannut, mutta ei nyt olisi varaa varsinaisesti oikeuteen joutua, ainakaan mistään kamalan vakavasta

Taas on ap:n mielestä tehty hiiiirmuinen virhe, ja todellisuudessa mitään virhettä ei edes ole tapahtunut.

Hanki elämä ja lakkaa miettimästä tuollaista pikkujuttua. Kuka ikinä lupasi sinulle, että synnytyksen jälkeen olet täsmälleen ennallaan? Ehkä repeämäsi vain oli sellainen, ettei semmoista kukaan ole aiemmin ommellut. Voi tauti, sääliksi käy tuommoisia.

Tulee mieleen, että olette itse kätilöitä ja pelkäätte, että naiset innostuvat suuremmassakin määrin vaatimaan teitä tilille asennevammoistanne...tai sitten itsellänne on ollut sellaiset kauhusynnytykset ja superrepeämät, että ottaa päähän, kun jotkut kehtaavat murehtia omiaan.

Totta kai saa olla surullinen ja vihainen, jos kätilö on mokaillut omien asenteidensa takia. Inhimilliset erehdykset on asia erikseen. Ei se synnytyskulttuuri koskaan kehity, jos epäkohdista pitää vaan vaieta kun isoäiditkin vaikeni ja hengissä ollaan pysytty...

pyrin suuntaamaan kaikki mahdolliset eritteeni mahdollisimman pitkälti sen päälle...

Sithän mä oon mukava kätilö,kun yksikään eritekasa ei oo viel silmille tullut = )

En onnekseni nähnyt kätilöä se jälkeen sairaalassa, kun pääsin synnytyksen jälkeen suihkuun ja hän kävi katsomassa, miksi viivyin. Tajusi poistua.



Se loukkasi, kun samainen kätilö oli jollain vauvamessuilla ja mieheni tunnisti ja meni näyttämään vauvaa ja minä raahauduin perässä. Ei puhunut kätilö minulle, mutta en minäkään hänelle.

Mielenkiinto heräsi.

Suosittelen, että käyt lukemassa sairaalan arkistossa omat paperisi muutaman kuukauden kuluttua. Itselleni oli yllätys, että papereita oli enemmän kuin minulle annettiin mukaan sairaalasta. Papereista löytyi mielenkiintoisia asioita. Toisaalta raivostutti kun papereihinkin valehdeltiin synnytyksen eteneminen, mutta tiesinpähän sitten, että kirjallista valitusta on turha tehdä. Aika parantaa, niin se vaan on. Yritä ajatella, että kätilöitäkin on monenlaisia kuten muillakin työpaikoilla on työntekijöitä. Sinulle sattui ikävä kätilö ja kätilölle ehkä vielä se huono päivä. Näin ei saisi olla, mutta elämä on laiffia. Itseänikään ei harmittanut niinkään ne virheet mitä tapahtui, vaan se valehtelu ja vittuilu, joilla kätilö yritti peitellä omat virheensä.

niin keskity siihen. Jos jotain peruttamatonta tapahtui en varmasti minäkään antaisi anteeksi.

siitä, että mitään katastrofaalista ei todellakaan tapahtunut. Meillä lääkäri leikkasi hätäsektiossa viillon vauvan päähän. Jälki on näkyvä ja sitä joutuu vielä lapselle selittämään viimeistään murrosiässä. Olen kuitenkin iloinen, että lapsi on terve ja syntyi elävänä, näkökin olisi voinut mennä :)

kyse onkin siitä, että se, mitä tapahtui, johtui vain asennevammasta, ei varsinaisesti mistään inhimillisestä virheesta, tms. siksi se on niin vaikeaa

Mulla kätilö ompeli repeytyneet häpyhuulet sanomalla, no enpä ole ennen tällaista ompelusta tehnytkään.



Tuloksen huomaa, mulla sisemmät häpyhuulet on nykyään ihan riekaleiset ja se haittaa seksielämääkin jossain määrin. Ottaa ihan hirveästi päähän, että annoin hänen ommella, enkä vaatinut ketään kokeneempaa ainakin paikalle tarkkailemaan. Anteeksi en siis ole osannut antaa, mutta " sotavammojenkin" kanssa on vain opittava elämään.

kiva tietää, että on muitakin... periaatteessa ajattelen, että ihminenhän se kätilökin vain on, mutta en silti kykene antamaan anteeksi. haluaisin kyllä. vinkkeja?

24: olen lukenut, ja fiilikset on samat kuin sinulla. Tosin ehkä varsinaista valehtelua papereissa ei ollut, mutta vahingossa väärin laitettua tietoa, sekä sellaista, että ei ollut kirjattu ollenkaan. Todella mukavaa kuulla, että en ole ainoa, joka tällaisia miettii. Ja nimenomaan minulla on tuo sama asia joka tuntuu pahalta: ei inhimillinen virhe, vaan se peittely ja välinpitämättömyys.

23: en kerro, en halua tulla tunnistetuksi

Vierailija:

En onnekseni nähnyt kätilöä se jälkeen sairaalassa, kun pääsin synnytyksen jälkeen suihkuun ja hän kävi katsomassa, miksi viivyin. Tajusi poistua.

Se loukkasi, kun samainen kätilö oli jollain vauvamessuilla ja mieheni tunnisti ja meni näyttämään vauvaa ja minä raahauduin perässä. Ei puhunut kätilö minulle, mutta en minäkään hänelle.