Siis kuinka monta tuntia vuoropäiväkodissa saa lapsi olla yhteen menoon?
Kommentit (12)
Monet on kolmivuorotyöläisten lapsia, jolloin yöhoito-vuoroja sattuu harvoin. Toisille ei lainkaan kun vanhemmat tekee vaan päivää ja iltaa.
Eli ympärivuorokautista hoitoa tarjotaan vaan sitä tarvitseville. Muuten vuoropäiväkodissa on lapsia joiden vanhemmat pääsevät töistä esimerkisi sen verran myöhään ettei normaalipäiväkodin aukioloajat enää passaa.
pidän lastani ainoastaan 9-21 välillä hoidossa, ja n.4-8h/pv
kl.20 -21 aikoihin ja haetaan joskus kl 12 -14maissa.
Mun työvuoro kestää 22-8, sitten meen kotiin nukkumaan 5h ja sitten lapsi kotiin.
koska esimerkiksi sairaaloissa tehdään joskus pitkää päivää (iltavuoro aamuvuoron perään). Silloin hoitopäivälle tulee jo melkoisesti mittaa.
Siis onko tosiaan pakko tehdä yötöitä silloin kun lapset on pieniä?? En voisi itse kuvitellakaan vieväni lapsiani hoitoon yöksi ja vielä pitämään noin pitkälle seuraavaan päivään. Toki ymmärrän yövuorolaisen unentarpeen, mutta koko yötyö ajatuksena kuulostaa ihan käsittömättömälle pienen lapsen vanhemmille. Eri asia tietysti jos toinen vanhemmista on kotona yöaikaan ja lapset voi nukkua omassa sängyssä.
Vierailija:
Siis onko tosiaan pakko tehdä yötöitä silloin kun lapset on pieniä?? En voisi itse kuvitellakaan vieväni lapsiani hoitoon yöksi ja vielä pitämään noin pitkälle seuraavaan päivään. Toki ymmärrän yövuorolaisen unentarpeen, mutta koko yötyö ajatuksena kuulostaa ihan käsittömättömälle pienen lapsen vanhemmille. Eri asia tietysti jos toinen vanhemmista on kotona yöaikaan ja lapset voi nukkua omassa sängyssä.
Eikä halua raahata näitä väsynein silmin hoitoon viitenä aamuna viikossa.
Joissakin töissä ei ole valinnanvaraa
Tyttö on työviikolla paljon hoidossa, mutta vapaaviikko on vapaaviikko...
Onko teistä päivätyöntekijät kiva, että lapsenne saa viettää teidän kanssa koko päivän vain 2vko? Mun tyttö on kuitenkin kokopäivän äidin kanssa keskimäärin joka toinen päivä...
Vierailija:
Tyttö on työviikolla paljon hoidossa, mutta vapaaviikko on vapaaviikko...Onko teistä päivätyöntekijät kiva, että lapsenne saa viettää teidän kanssa koko päivän vain 2vko? Mun tyttö on kuitenkin kokopäivän äidin kanssa keskimäärin joka toinen päivä...
Ja kun meillä on molemmilla yötyö, niin saadaan jaeltua vuoroja niin että lapselle jää tuo 5-8yötä kuussa hoidossa. Eli 22-26 päivää kuussa saa olla joko isän, äidin tai molempien kanssa kotona.
Nuo kahden päivän vapaat on niin lyhyitä ettei juuri kerkeä rentoutumaan. On ihan eriasia kun saa olla koko viikon vapaalla ja keskittyä vaan lapseen. Pääsee huomattavasti paremmin irti työasioista.
sillä meillä yövuorotkin kestää jo tuon 10h. Ja yövuoron päälle pitää vanhemmalle jäädä aikaa nukkua päivällä.