Onko kukaan ollut vauvan kanssa lätkämatsissa?
Kommentit (6)
Oletko ajatellut että vauva tuntee olonsa turvattomaksi vieraiden ja möykkäävien, ehkä humalaistenkin, keskellä?`Minkä ikäisestä vauvasta on kyse?
Ollaan kanssa aikas kovia faneja, mutta on tällä kaudella matseissa käyminen jäänyt nollaan. Mietin kans tota mukaan ottamista, mut ei se oo hyvä idea. Syyt onkin edellä jo mainittu. Lisäksi vielä totean, että sehän (siis matsiin meneminen) on aika hyvä aika jättää aika pienikin vauva vaikka ekaa kertaa hoitoon ja mennä yksin/kaksin NAUTTIMAAN pelistä?
en käy matseissa, mutta ihan tiedoksi vaan, että kun kaikilla ei satu olemaan noin helppoa kuin sulla, kun EI OLE niitä hoitopaikkoja. Vitsi, että jotkut ihmiset on sitten yksinkertaisia.
mä olin korvatulehduksessa ja isillä oli aikaa sitten ostetut liput, joten otti sitten pojan mukaan. Innoissaan oli kaikesta hässäkästä, metelikään ei häirinny (tosin Länsiautoareenalla nyt on aika hiljaista, espoolaiset kun ei juuri kannusta). Sen jälkeen ei oo isi ilman poikaa matsiin päässy, ensi kaudeksi ajateltiin ostaa kausikortit kummallekin, kun poika on reippaat 4v. Eli ei meillä ainakaan ollu mikään paha juttu, ennemminkin hyvä juttu, yhteistä aikaa isille ja pojalle.
Jos se " yksinkertaista(!!)" -viesti oli mulle tarkoitettu niin huh-huh! Tekis mieli sulle sanoa, et kui sä olet lapsen saanu, jos luonne tollainen? Oletko yh? Siis ihan ystävällisesti yritin ehdottaa, mut kun EI!
Lapsii ei kannata viedä tollasiin melusiin paikkoihin, ei ne sielä viihdy.