Kohdun kasvun hidastuminen/pysähtyminen
Hei,
Onko kellään kokemuksia kohdun / sf-mitan kasvun hidastumisesta tai pysähtymisestä?
Mulla on nyt rv 29+4, olin perjantaina neuvolassa eikä sf-mitta ollut kasvanut ollenkaan sitten ed. käynnin (rv 26 tasan) eli oli edelleen 22, siis jo selvästi normaalikäyrän alapuolella. Terveydenhoitaja epäili, että kyse voi olla osittain siitä, että edellisellä kerralla oli mitannut lääkäri eikä hän, ja heillä eivät kuulemma mittaustulokset yleensä täsmää (lääkäri saa jostain aina senttejä enemmän). Terveydenhoitaja käski varata heti maanantaina ajan keskusäitiysneuvolaan ja painotti, että sinne pitäisi päästä ensi viikon aikana.
En oikein tiedä kuinka huolestunut tästä pitäisi olla - eli olen älyttömän huolestunut. Luin netistä terkkojen ohjeita erilaisissa ongelmatapauksissa ja niissä sanottiin, että jos kasvu on pysähtynyt (mistä ymmärtääkseni on kyse, kun kerran mittaa ei ole tullut yhtään lisää), pitäisi lähettää välittömästi äitiyspolille. Toisaalta vauvan sydänäänet olivat kyllä normaalit ja liikuskelukin näkyi ja tuntui vatsanpeitteiden läpi.
Jos kyse on esim. istukan kalkkeutumisesta tai muusta häiriöstä istukan toiminnassa, tietääkö kukaan, mitä asialle voi tehdä? Onko olemassa jotain lääkkeitä?
Koko eilisen päivän kuulostelin sitten peloissani liikkeitä, onneksi vauva liikkui illalla ihan kiitettävästi. Tänään vaisummin, mutta toisaalta liikkeet ovat aina olleet aika vaisuja - mulla on istukka etuseinämässä, mikä kuulemma vaimentaa liikkeitä.
Jos jollain on tietoa tai kokemuksia asiasta, kirjoittakaa kiltit heti, olen kamalan huolissani!
terv. Huolestunut 29+4
Kommentit (11)
mulla on saatu niin uskomattomia mittoja(6 lasta) että ei uskos jollei kortteja kattos. 3 cm pienempi kuukautta myöhemmin, hoh hoh, ja tää on paras tuskin kolmekilonen lapsi, kolmetuntii myöhemmin, kun oli syntyny 100 gr vaille 5 kg ja täst on aikaa vuosi. Tekniikka on ihmeellistä. Kaikki on ihan hyvin, älä suotta stressaa.
Mitään vikaa ei löytynyt, lapsi vain kasvoi hitaasti ja kasvaa edelleen paljon alle normikäyrien (lapsesta ei ole löytynyt mitään vikaa eikä toistaiseksi enää yritetä etsiäkkään). Mitään hätää ei liene koska neuvolatäti laittoi sinut neuvolaan eikä suoraan sairaalan äitiyspoliklinikalle. Lapsi syntyi terveenä ja pirteänä mutta hyvin pienenä täysiaikaiseksi. Turhaan huolestut, jos kovin huolestut se ei ainakaan tee hyvää vauvalle.
Tuo voi johtua hyvinkin mittavirheestä ja lapsi on voinut olla eri asennossa vatsassa edellisellä kerralla, mikä vaikuttaa paljon mittaukseen.
Itselläni notkahti sf-mitta tuossa about viikolla 30 molemmissa raskauksissa, johtui juuri siitä, että vauva kääntyi poikittaisasennosta pää alaspäin.
Hyvähän se on tarkistaa, mutta ihme juttu, jos sulle ei neuvolaterkkari maininnut lainkaan tuota mahdollisuutta. Mulle ainakin sanoi heti kokenut terkkarini, että älä huoli, sf -mitta heittelee vauvan asennon mukaan ja sen mukaan, kuka kulloinkin mittaa.
eli kiitos, yritän sitten rauhoittua, pyörii vaan mielessä kaikki yhdessä - mitan pysähtyminen, sen tippuminen alle alakäyrän, työkaverien kommentit pienestä mahasta. no, huomenna selviää...
huolestunut 29+5
Itselläni ei ole kokemusta/tietoa, mutta toivottavasti joku osaa vastata!
Itse olen kokenut vastaavaa, mutta lapseni kasvua seurattiin uä:llä ei sf-mitalla. Mutta minun kohtuvaltimoiden virtauksissa oli alunalkaen häiriötä eli kävin ä-polilla säännöllisissä kontrolleissa. Mittaus virhe voi johtua siitä kun eri ihmiset mittaavat, mutta asia kannattaa käydä tarkistuttamassa. Jos lapsesi liikkeet eivät ole hidastuneet, odota rauhallisin mielin kontrolliin.
Söin 36 viikolle asti verenohennuslääkettä.
... tosin huolestumatta on vaikea olla ... Lohdullista kuitenkin kuulla muiden hyvin päättyneitä kokemuksia.
Liikkeiden hidastumista on niin vaikea arvioida, kun ne ovat aina aika vaisuja ja satunnaisia minusta olleetkin; hiljainen päivä tänäänkin, mutta elonmerkkejä kuitenkin on :)
(Edelleen hiukan) huolestunut 29+4
mutta täytyypä kertoa nyt tämäkin.tutullani kävi niin että ihmeteltiin juuri tuota kohdun kasvun pyshtymistä, oli jo aika loppuvaiheessa ja oli saanut lähetteen sairaalaan parempiin tutkimuksiin.lähetettä ei kuitenkaan tullut ja siinä taisi mennä n.kuukausi ennen kuin sitten pääsi tutkimuksiin jossa selvisi että istukassa oli jotain vikaa jonka vuoksi sikiö ei ollut saanut ravintoa, ja oli todella pieni.muistaakseni tehtiin melkein heti sectio ja nykyään tyttö on kyllä ihan terve.
tais olla istukassa veritulppa jos oikein muistan...tämän takia neuvolatätisi luultavasti on antanut sen aikarajan, voi olla vaarallinen vauvalle.
onneksi nämä tapaukset ovat todella harvinaisia, joten toivotaan että ei olisi näin sinun kohdallasi!
jaksamisia ja toivottavasti en säikäyttänyt liikaa...=)
- ja hyvä että loppui kuitenkin hyvin (siis tyttö nykyään terve); kuulostaa ihmeelliseltä että lapsi voi selvitä, vaikka on ollut noinkin kauan ilman ravintoa tai vähällä ravinnolla
Ok, huomenna sitten vaan soittamaan aikaa sinne keskusäitiysneuvolan ultraan. Saa nähdä tuleeko uni yöllä silmään...
huolestunut 29+4
Kai se voi olla mittaajastakin kiinni, mutta tämän viimeisen (paikallaan pysyneen) mitan otti terkan lisäksi myös paikalla ollut kätilöopiskelija eikä kumpikaan saanut enempää kuin sen 22 cm vaikka kuinka mittasivat vinoon ja vauvan asennon mukaan. Joten joka tapauksessa selvästi alle normaalikäyrän alarajan (siis 29+2 ja 22 cm). No, huomiseksi sain ajan keskusäitiysneuvolaan joten kai kestän siihen asti epätietoisuutta...
huolestunut 29+5