Miten estää lasta satuttamasta?
Poikamme, 2 v 3 kk, on välillä aika väkivaltainen meitä vanhempiaan kohtaan. Varsinkin innostuessaan, silloin kun kaikki on periaatteessa hyvin ja kivaa, poika saattaa purra, potkia ja nipistellä. Muita ihmisiä kohtaan hän on paljon varovaisempi.
Miten puututte tällaiseen? Me olemme vain kieltäneet (ja kieltäneet ja kieltäneet), pitäneet kiinni käsivarsista, korottaneet ääntä, pitäneet väkisin paikoillaan, yrittäneet perustella, miksi ei saa satuttaa. Mutta ei se oikein toimi :-) Sitten kun hän on vanhempi, olen ajatellut pienimuotoista arestia rangaistuskeinoksi, mutta vielä sellainen ei toimisi.
Kaiken kaikkiaan tuntuu, että lapsemme ei ole vielä sillä älyllisellä tasolla, että hän tajuaisi satuttamisen vääryyden. Tiedän, monet samanikäiset ovat (ainakin vanhempiensa mukaan).
En aio lyödä lastani enkä myöskään provosoitua syyttelevistä vastauksista ;-)
Kommentit (3)
Hänkin lyö tai puree joskus, mutta kun sanon madalletulla hieman hämmästyneen kuuloisella äänellä, ettei saa lyödä tai purra, vaan pitää silittää tai suukottaa, hän lopettaa samantien. Sen jälkeen hän silittää ja kysyy, että " ai näinkö" . Mutta voi tosiaankin olla että poikamme on rauhallisempi ja tästä neuvosta ei ole kenellekään muulle mitään hyötyä.
mutta saattaa juuri kesken " hellän hetken" äityä väkivaltaiseksi.
Nro 3: poika ei tule pysymään käskystä paikallaan, eikä ymmärrä vielä anteeksipyytämistäkään.
Aresti on ehkä väärä sana, mutta miettimään tekoaan. Meillä 2v. poika joutuu pahaa tehtyään tuhmatuoliin istumaan niin kauaksi aikaa, että pyytää anteeksi ja lopettaa tuhmuuden. Tämä on ollut jo puoli vuotta käytössä ja on toiminut. Ensin sanon, että lopeta heti tai joudut tuhmatuoliin, jos lopettaa ja pyytää anteeksi ei joudu, mutta jos jatkaa niin joutuu.
Tuhmatuoli on meillä tietty tuoli, johon lapsen laitan. Tietää siis itse, että kun sinne joutuu on tosi kyseessä. Sinun pitää " leimata" jokin paikka kotona, mikä sopii tarkoitukseen.