Lue keskustelun säännöt.
2 v. raivarit....APUA
02.07.2008 |
Tiedan, tiedan, olen varmasti aivan uusavuton kun tallaista kyselen.
Mutta siis poikamme juuri 2v. saa hirmuisia raivareita lahes paivittain. Aamulla tallaisen laukaisi kun en antanut tuttia vaan kerroin etta tutti on vaan kun mennaan nukkumaan (olemme yrittaneet pikkuhiljaa vahentaa tutin kayttoa). Seuraavat 20 min. poika huusi henkea haukkoen ja oli mieleton ponnistus saada rauhoittumaan ilman sita tuttia. Sen jalkeen olikin kaikki aamurutiinit ihan hirveaa vaantoa ja huutoa kaikesta. Samanlainen raivari episodi edellisena paivana kaupungilla kun en suostunut alunperin kantamaan 50 metria autolle, vaikka syy haviaisi (siis paasimme autolle ) niin huuto ja raivo jatkuu ja lapsi on lahes hengeton ja haukkoo ilmaa hiesta markana muttei lopeta huutoa.
Siis kuinka te muut hanskaatte raivoisan 2 vuotiaan? Miten ennakoitte ja mita keinoja kaytatte ja mita ette suosittele raivon taltutamiseen.
Olen myos ymmallani lisaantyvasta raivosta koska aloitin tyot 4 kuukautta sitten ja raivarit sen kun lisaantyvat ja voimistuvat. Poika on edelleen kotihoidossa mutta iltaisin ja viikonloppuisin kiukuttelee ja marisee ihan jatkuvasti. Todella voimaton olo.
Vinkkeja kaipailen......jos jollain olisi tama homma hanskassa paremmin.
Kommentit (4)
Jos on niin lohdutuksena, opit kyllä ennakoimaan tilanteet joissa raivokohtaus saattaa yllättää ja keksit miten ne voi estää. Meillä toimii, jos lapsella on tunne, että hän itse päättää jotain, tai että asia on etukäteen valmisteltu ja kerrottu mitä tapahtuu. Esim. iltapalaa syödessä jo jutellaan, että seuraavaksi mennään potalle ja pesulle ja nukkumaan, ettei lapsi ehdi aloittaa leikkiä ja saa sitten raivaria kun pitääkin mennä suoraan iltapesulle.
Jos tavoite on päästä autolle tai puistoon, ja yhteistyökykyä ei tunnu löytyvän, niin saatan kysyä tuletko rattaisiin vai käveletkö itse tai kantaako äiti vai käveletkö itse. Pääasia että sinne autolle mennään, tyylillä ei väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2v:n kuuluukin saada raivareita, hänen oma tahtonsa kehittyy. ethän halua pojastasi toisten vietävissä olevaa nyssykkää, vaan ihmisen, joka tietää mitä tahtoo :) turhautuminen silloin, kun ei saa omaa tahtoaan läpi, kuuluu asiaan ja se pitää antaa ilmaista. itse raivarin yllättäessä sanon, että kylläpä sinua harmittaa. voit itkeä tuossa lattialla kiukun pois ja sitten kun olet rauhoittunut, voidaan jatkaa. (siis ei me mitään raivarin takia pysäytetä, mikä pitää tehdä, mutta tarkoitan lähinnä sitä että minä en seurustele tai ota syliin kiukuttelevaa, raivoavaa lasta, vaan vasta sitten, kun tunteenpurkaus on ohi, lapsi saa taas aktiivista huomiota). ei se maailman tappiin asti huuda :) en jätä yksin enkä ole turhautumisesta vihainen, tietenkään. hengaan samassa tilassa tehden esim. kotihommia enkä reagoi raivoon mitenkään. jos on pakko jotenkin reagoida, sanon että äiti seurustelee sitten, kun olet rauhoittunut. kun rauhoittuu, sanon iloisesti että no niin, hyvin rauhoituttu! sitten siirrytään kaunaa kantamatta, kohtaukseen viittaamatta iloisesti hommissa eteenpäin hyvillä mielin.
kotona viela hanskaan tilanteen mutta kieltamatta tuo julkisissa paikoissa reivuksi heittaytyminen ottaa pattiin :) Varsinkin ne kanssa ihmisten piiiiitkat katseet..................(eiko tuo saa lastansa aisoihin?)
Mutta ei kai se omena kauas puusta putoa, olen kuulemma itsekkin ollut aika tulinen lapsi (ja aikuinen). Kumpa oppisin rauhoittamaan ja ennakoimaan paremmin niin ei olisi niin tuskaisia nama ammut ja viikonloput.
enka myoskaan kantanut autolle. Olisiko pitanyt?