Koulukiusaamisesta (yhden tytön tarina)

Pienenä, alle 10-vuotiaana olin kiltti, rauhallinen, mutta samalla oikein reipas ja iloinen tyttö. Minulla oli paljon kavereita, mutta yksi ylitse muiden. Tämän parhaan kaverin kanssa olimme erottamattomat... kunnes kaveri muutti kauas kun olin n. 10-vuotias.



Kaverini muuton jälkeen minusta tuli se pariton tyttö, mutta liikkuivat pareittain. Pikkuhiljaa oman luokan tytöt alkoivat syrjiä ja sipistä minusta ilkeitä asioita. Luokan eniten tyttöjen ihastusten kohteeksi päässyt poika tahtoi "alkaa oleen" minun kanssa, jonka jälkeen kiusaamistapaus räjähti käsistä, siihen tuli mukaan myös luokan pojat. Kaksi luokan suosituinta tyttöä johti kiusaamista kovaäänisesti. Kun kävelin koululle kuului valtaisat "BUUUU" -huudot jotka levisivät niin että niihin yhtyi kohta jo koko koulu. Minusta tuli kiusaamisen ja syrjimisen myötä arka, ujo ja ahdistunut, ikäisiäni lapsia pelkäävä. Minulle täysin tuntemattomat lapset tunnistivat minut ja buuasivat, haukkuivat nössöksi kovaan ääneen, nauroivat kippurassa ivaten samalla.



Tätä kiusaamista jatkui aivan peruskoulun loppuun saakka. Aloin jo uskoa, että minussa oli jotain vikaa, kun sitä niin toitotettiin joka puolella. Ajattelin, että kaikki nuoret tietävät minut ja nauravat minulle. Siltä se tuntui kun minulle tuntemattomat nauroi niin kovaa ja buuasi myös vapaa-ajalla jos törmäsin johonkuhun. Olin todella paljon yksin.



Peruskoulun jälkeen menin lukioon toiselle paikkakunnalle. Eka vuosi oli vaikea. En voinut uskoa sitä että kukaan ei todellakaan sipissyt minusta pahaa ja minut otettiin porukkaan mukaan. Vasta lukion tokaluokalla alkoi helpottaa. Minusta alkoi taas tulla iloinen ja sosiaalinen tyttö.



Muuten lukion jälkeen muualle opiskelemaan ja sielläkin sain paljon kavereita ja minusta pidettiin. Työpaikoilla minua on kehuttu kaikkien kanssa hyvin toimeen tulevaksi ja minulla on paljon kavereita.



Kuitenkin, edelleen kun käyn entisellä kotipaikkakunnalla, tulee vastaan näitä entisiä kiusaajiani (koulun lapset ja nuoret olivat kiusaajia, pahoja kiusaajia ja hiljaisia hyväksyjiä, puolustajia ei ollut ollenkaan). Osa heistä edelleen nauraa ja puhuu pahaa minusta kovalla äänellä niin että kuulen "vittu toi xxxx on sitten tyhmä". Arka en ole enää mutta sitäkin kuulee "kato tossa menee nössö-xxxxxx" ja sitten käännytään toljottamaan suu apposen auki ja puhumaan kovaan ääneen miten hirveä tukka mulla on tms.



Uskomattominta on ehkä juuri tuo, että osa kiusaajista jatkaa vielä kolmekymppisinä samaa linjaa.



Ja toinen mitä olen hämmästellyt on tämä hiljaisten hyväksyjien tapa kuvitella, että minun luonteeni oli niin ujo, arka ja ihmisiä pelkäävä, että se sai kiusaamisen aikaan. Ei ymmärretä että minusta tuli noita kaikkea, vasta kiusaamisen myötä. Kiusaaminen todellakin muuttaa persoonaa negatiiviseen suuntaan.



Moni entisen paikkakuntani hiljaisista kiusaajista on esim. leikkipuistossa tavattaessa ihmetellyt miten reippaita lapseni ovat (selvä ennakkokuvitelma aroista, pelokkaista lapsista). Ja tämä vaikka lapseni luonteiltaan muistuttavat kovasti sitä millainen itse olin luonteeltani ennen kiusaamista. Mutta ei kovin moni minua silloin tuntenut, "kuuluisuus" minusta tuli vasta kiusaamisen myötä.



Oma lapseni on nyt päiväkodissa. Sen tiedän jo nyt että kiusaajaa hänestä ei tule. Aihetta on sen verran paljon kotona käsitelty. Pari esimerkkiä on että päiväkotiryhmässä ollaan syrjitty erästä tyttöä. Oma tyttöni on ollut ainoa joka tätä syrjittyä on puolustanut ja leikkinyt hänen kanssaan. Sitä pelkään yli kaiken että oma lapseni joutuisi myös kiusatuksi koulussa.



Uskon, että on paljon sattumasta kiinni, kuka joutuu kiusatuksi. Huono hetki, huonot "kaverit" ympärillä, tarvetta saada porukkaan "uhri", huono itsetunto monella ja tarvetta saada pönkitettyä sitä jonkun "surkimuksen" avulla.



Puuttukaa kiusaamiseen heti kun siitä näette tai kuulette! Minun kohdallani sitä eivät tehneet edes äidit, jotka vaan ihmettelivät minun arkuuttani ja ihmispelkoani ja ylistivät niin reipasta ja vähemmän herkkähipiäistä kiusaajalastaan. Todellisuudessa itse en ole perusluonteelta herkkähipiäinen, vaan osaan katsoa asioita läpi sormieni, tiettyyn rajaan saakka...