Mistä on kyse teidän mielestänne?
Jos äitini tulee meille ja vahtii lapsia sillä aikaa kun minä teen jotain muuta, mutta kotosalla kuitenkin, ja esikoinen alkaa riehua ja rähjätä äidilleni ja kiusata pikkusiskoaan ja on kaiken kaikkiaan "pain in the ass", niin miksi hän mahtaa noin tehdä?
Jos olemme oman perheen - tai yleensä kenen muun kanssa tahansa - lapset leikkivät tuntitolkulla nätisti, lapsi ei muutenkaan ikinä kiusaa siskoaan ja muutenkaan ei käyttäydy ikinä noin.
Mitä pitäisi tehdä??
Inhottaa se, että minulle lankeaa tässä kuviossa aina se kurittajan rooli. Eli joudun menemään väliin läksyttämään lasta. Äitini vain hyssyttelee ja hemmottelee ja meno on ihan älytöntä. Eli sillä lailla ihmeellisellä tavalla yrittää vältellä lapsen raivoamista sen sijaan, että tekisi siitä vaan lopun. Se ei koskaan lopu ennen kuin minä haen jomman kumman lapsen pois tai panen isomman jäähylle.
Ja aina näiden käyntien jälkeen menee vähintään kaksi päivää ennen kuin huusholli on palannut entiselleen.
sekaisin siitä kun eri aikuisilla on eri linja sallittujen ja kiellettyjen suhteen.