ystävästäni on outoa kun voin olla lapsistani toisinaan erossa

etkä ole yhtään huonompi äiti :) Päinvastoin, sinähän tiedostat rajasi ja osaat hoitaa omaa hyvinvointiasi!

Minä olen ihan samaa koulukuntaa kanssasi ja hyvillä mielin, pää pystyssä!

Itsekin kaipaan välillä omaa aikaa ja aikuista seuraa. Ja sitten taas myös mielelläni vietän aikaa lasteni kanssa ja kyllä heitä tulee ikävä kun he ovat poissa mutta hyvillä mielin voin myöntää että on se silti mukavaa että joskus ovat poissa. Ja meillä ainakin lapset riemusta kiljuen lähtevät mummolaan, joten tuskin siitä kovin paljoa kärsivät

Lapsella on oikeus tutustua muihinkin suvun jäseniin, etenkin isovanhemmat ovat erittäin tärkeitä lapselle. Vai eikö ystäväsi lapsella ole isovanhempia, jotka ottaisivat hoitoon? Tällä palstalla olen vain huomannut, että tuollaista asennetta käytetään jonkinlaisena defenssinä, kun harmittaa, että oman lapsen isovanhemmat eivät ota hoitoon. Toisekseen, mites sitten, kun lapset vanhenevat? Eikö edelleenkään voi olla erostaan lapsestaan? Ihana anoppi tulossa... tuskinpa kovinkaan moni puoliso tuollaista menoa katselee.

usein käy melkein itkemään kun hän kyselee ja tuhauttelee, että miksi tein lapsia kun koen heidän kanssaan olemisen rankaksi ja toivottavasti en ainakaan lisää lapsia tee... vaikka lapseni ovat kotihoidossa ja uskoisin että kaikesta näkee kuinka heitä rakastan ja hoivaan.. joten kiitos sanoistanne..

kun ekan kerran olin yön erossa lapsistani 15 vuoden tauon jälkeen, se oli aivan hirveän vaikeaa, itketti lähtiessä aivan kauheasti. Tunsin hirveää syyllisyyttä ja eroahdistusta. Jotenkin sitä vain tottuu siihen, kun ei lapset ole koskaan mummolassa tai muualla, ja vaikea sitä on siitä vinkkelistä ymmärtää, että toiset vain tuuppaavat lapset mummolle ja lähtevät kahden viikon etelänmatkalle, eikä tunnu yhtään missään.

kun ekan kerran olin yön erossa lapsistani 15 vuoden tauon jälkeen, se oli aivan hirveän vaikeaa, itketti lähtiessä aivan kauheasti. Tunsin hirveää syyllisyyttä ja eroahdistusta. Jotenkin sitä vain tottuu siihen, kun ei lapset ole koskaan mummolassa tai muualla, ja vaikea sitä on siitä vinkkelistä ymmärtää, että toiset vain tuuppaavat lapset mummolle ja lähtevät kahden viikon etelänmatkalle, eikä tunnu yhtään missään.

Itse vien lapset huomenna hoitoon klo 11.00 ja näen heidät seuraavan kerran sunnuntaina noin klo 15.30

Olin tuossa vähän aika sitten polttareissa laivalla. Kaikki muut taivasteli sitä, kuinka kova ikävä on niitä pieniä kullannuppuja kotona.Itse olin sitä mieltä, että ihanaa olla välillä aikusten ihmisten seurassa ja saada omaa aikaa. Tuntui siltä, että muiden mielestä olen huono äiti, kun en itkenyt ikävästä. Kyse oli kuitenkin vajaasta vuorokaudesta, lapset olivat isänsä kanssa ja hetki oli minulle viimeisiä, ennen kuin seuraava lapsemme syntyi.

sanoa tarvitsevani heistä joskus lomaakin. En paljoa, mutta joskus jotakin.



Toiseksi, tuosta ikäväntunteesta, olen kaksi kertaa tehnyt kolmipäiväisen ulkomaanmatkan sinä aikana, kun lapset olivat pieniä. Stressasin etukäteen ja olin miltei paniikissa, kuinka lapset kestävät ja kuinka minä kestän eron (heidän hoitonsa matkani aikana oli kummallakin kerralla hyvin järjestetty, ensin isän kanssa ja sitten mummon ja paapan kanssa). Mutta kun lentokone irtosi maasta, huoli ja etukäteisikävä laantuivat ja ihan selvästi tunsin, että nyt on täysi syy nauttia matkasta. Ja nautin. Ja oli taivaallisen ihana palata kotiin lasten ja perheen luo.

meillä lapset saattaa viettää yhden max2 yötä mummilla, joskus isänsä (siis OMA ISÄNSÄ) hoitaa heitä 3-4 yötä jos olen esim työmatkalla, mutta se on ihan maksimi minkä pystynkään heistä olemaan erossa... jotenkin ajattelen, että miksi mun pitäisi tuntea syyllisyyttä kun lapsethan on ihan yhtä hyvässä hoidossa jos ei paremmassa.. ahdistaa kun mua syyllistetään tästä varsinkin kun tuntuu, etten enää voi puhua esim haaveistani saada lisää lapsia tms kun heti tulee sitä olet huono äiti mantraa..



ap

Meillä on kaksi ihanaa mummolaa, joihin lapset menevät riemusta kiljuen.

Kuulun siis samaan joukkoon teidän kanssanne. Meillä on lapset olleet ihan viikonkin kerrallaan esim. kesälomaa viettämässä mummolassa, eikä tee tiukkaa, miksi pitäisi, luotan heihin hoitajina täysin.



Voit joku kerta sanoa ystävillesi esim. että "teistä tuntuu, että ette voi luottaa isovanhempiin?" tai "sinusta tuntuu, että et kestä olla erossa lapsestasi yhtä vuorokautta". Voihan sitten pelata kovillakin (koska hekin tekevät sitä) ja lähteä keskustelemaan siitä, että onko ystävilläsi ongelma itsensä kanssa. Eivät kykene olemaan yksin omien ajatustensa kanssa - elämäänsä voi vaikka pettyä jos joskus sattuu olemaan enemmän aikaa miettiä? Lasten taakse on helppo piiloutua monessakin asiassa.



Älä nyt hyvänen aika ota tuollaista itseesi, teet lisää lapsia ja nautit siitä että turvaverkko on kunnossa =)

Itse en halua olla lapsistani erossa yhtään enempää kun on pakko (esim. seuraavan synnytys). Niin se vaan on, että olemme erilaisia.

Onko ystävälläsi omia lapsia? Jos on, kompensoi huomautuksillaan selvästi omaa epävarmuuttaan ja yrittää päteä omalla "jaksamisellaan".



Jätin lapseni eilen kahdeksi yöksi isovanhempien luo ja katson, että olemme mieheni kanssa oikeutetut hieman kahdenkeskiseenkin aikaan.

Minusta on luonnollista olla pienen lapsen kanssa mahdollisimman paljon. En minä halua viedä lasta mummulaan yöksi tai kaipaa mitään omaa aikaa. Elämä on tätä nyt ja nautin jokaisesta sekunnista. Olin lapsen saadessani niin iäkäs, että hauskaa on pidetty ja parisuhdettakin hoidettu ihan kunnolla,. joten nyt olen täysin valmis tähän elämään ja en muutenkaan pelkää työtä ja vaivaa.



Mutta eihän siinä mitään pahaa, jos joku sitä omaa aikaa kaipaa. Jokainen tyylillään ja voimavarojensa mukaan.