Eronneille ja uuden puolison löytäneille kysymys.

Ne oikeat hyvät kaverit tietysti säilyneet ja kyläillä voi ilman ukkoakin ;) exän sukua ei ole ikävä, päinvastoin. Ei yhteisiä sukulais-kummilapsia kylläkään. Jäin asumaan taloomme. Exän puoleiseen mummolaan ei ole mulla asiaa enää ja kestän sen kuin henkilö ;) Eli ei v-tuta nämä ollenkaan, asteikolla 1 mennään.

Uusi rakkaus on ihanaa, mutta paljon huomioitavaa siinä on. En ole vielä uutta löytänyt, hyvä nyt näin.

Tietenkin harmittaa vähän että en enää näe esim. exän hyvin mukavaa serkkua perheineen. Tai sitten exän siskoa perheineen. Hirveen mukavia ihmisiä olivat, ja ovat siis varmaan vieläkin.



Olihan se haikeata kun niitä ei enää näe, ja kuulee heidän kuulumisiaan oikeastaan vaan lapsen kautta.

Toisaalta, uuden miehen myötä on tullut uusia mukavia sukulaisia. Semmosta se on.



Ex anopilla en käy enää, isä saa hoitaa nämä vierailut lapsen kanssa ihan omalla aikataululla. Ihan hyvin tultiin toimeen anopin kans, mutta ei mun tartte sinne enää mennä.



Taloa emme koskaan ehtineet exän kans rakentaa, onneks. Se olis voinut kirpaista aika lailla.



Mutta mä näen asian niin että elämä menee eteenpäin, ihmisiä jää matkan varrella pois, sellaista se vaan on.

Pari- ja perhekyläillään uuden miehen kanssa entisten ystävien luona, joten ei ole ongelmia siinä suhteessa.



Kyllä minä olen saanut kutsun myös exäni sisarusten lasten rippijuhliin ja kummilapsen juhlapäiviin, joten siinä mielessä olen yhä osallinen ex-sukuun. Enhän minä suvusta eronnut, vaan miehestäni...



Asunto on vain asunto, ei sen kummempaa, koti on siellä missä minä ja rakkaani ovat.T



Lasten kanssa käyn mummolassa sovittuina aikoina, kuten muutenkin, aina meillä on ollut tapana sopia kyläilyt hyvissä ajoin etukäteen. Ja vaikka ex olisi siellä, ei se minua häiritsisi. T



Uusi rakkaus ei vaikuta edellä mainittuihin asioihin, paitsi että heti eron jälkeen ne suhteet on yleensä ns. ylimenosuhteita, joten niitä tyyppejä ei heti kannata esitellä kavereille eikä varsinkaan lapsille...

Minua yhteisten kavereiden menetys ei tympäise. Anoppilakin on hevonkuusessa joten sekään ei tympäise. Eniten tympäisee se, että lapset näkevät insänsä vaan kerran viikossa.



Uutta rakkautta ei minulla ole vielä, mutta exällä on ja se on niin mahtavaa, että hän laittaa uuden rakkauden omien lastensa tapaamisen edelle. prkl.

Meillä niin oli miehellä, ja miehen ystävät niitä vähiä en ole jäänyt kaipaamaan.



Olen edelleen lapsineni osallisena miehen sukuun, en minä heistä eronnut ja oikeushan heilläkin on lapsien kuulumisiin.



Se että hetken luulin miehen tuhonneen rakentamassani itselleni tärkeässä puutarhassa olevan asian, sai minut pois tolaltani totaalisesti.



Voin mennä mummoloihin milloin mielin, mitäs Ex:llä on sillä tekemistä. Sovussa olemma ja mahdumme saman katon alle tai voin mennä miehen suvulle koska vain. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä että mies se on tehnyt tyhmän tempun :-)



Se että mies myös on ollut oman sukuni kanssa nokakkain myös pelaa, vaatii vain pettäjältä pokkaa ja toisilta sivistystä sietää.



Uutta rakkautta ei itelläni ole.



Se että olen nyt pakotettu olemaan erossa omista lapsistani olisi se juuri se syy, miksi välttäisin eron viimeiseen asti. Kurjempaa oloa ei olekaan kuin lähettää lapset hymyhuulin isälleen ja piilottaa kyyneleet kunnes ovat kadonneet näkyvistä. Sitten velloa murheessa kunnes palaavat. Saati että lapsilla on aina jaettu olo olivat sitten kumman luona tahansa. Enkä muuten usko että uusi rakkaus voi tätäkään voittaa.

No mulle ei ole tullut yhtään kaveria miehen kautta, koska se ei juuri lainkaan pidä yhteyttä "kavereihinsa". Viimeksi ollaan nähty jotain miehen kaveriperhettä varmaan 2v sitten (ollaan siis juuri eroamassa), joten ei todellakaan haittaa. Ja anoppia en tule kaipaamaan ja muuta sukua ukolle ei sitten olekaan. Omat kaverini, no jaa, kaipa he pysyvät ystävinä eronkin jälkeen ja jos eivät, niin joutavat mennäkin.



Asuntoasia haittaa sen puolesta, että ukko yrittää häätää mut kodista(ni). Tästä on puolet mun ja on ihana asunto, joten sen puolesta v-ttaa, kattoo nyt kuinka lopulta sitten käy.



Uutta miestä mulla kyllä ei ole vielä, enkä ihan heti riesakseni ota.

Oli tosi kamalaa olla lapsista erossa, saati sitten päästää lapsia vieraan naisen kotiin jonka luo mies suoraan muutti. Nyt erosta aikaa 8v ja kaikki ap mainitsemat asiat ovat olemassa uuden miehen kanssa. Yhteys exään on asiallinen ja kaverillinen eikä suhteet exän sukulaisiin ole mitenkään hankalat vaikka emme säännöllisesti yhteyttä pidäkään. Elämä jatkuu!

Ymmärränkö oikein, että sulla on uusi katsottuna? Silloin en osaa kyllä yhtään vastata realistisesti tähän, koska jos mulla olisi ollut jo uusi mies, niin tuskin exän suku ja ystävät suhtautuneet muhun näin kun nyt ovat. Joo, mutta vastaan nyt kuitenkin.



Minulla on ystäväpiiri pysynyt ihan samana kuin aikaisemmin. Uusiakin ystäviä on tullut. Mulla ei ole kummilapsia, joten ei ole tuommoista, ettenkö voisi pitää yhteyttä. Pidän yhteyttä lapseni isovanhempiin, lapseni setään ja lapseni kummisetään, joka on isän ystävä alunperin. Ainoastaan ex-appiukko on selvästi ottanut etäisyyttä. Ex-anoppi on paremmissa väleissä kuin koskaan, kävi mm. viime kuussa kylässä, vaikka asuu yli 500 km päässä.



Jäin itse asumaan kotiimme ja pidin myös toisen kodin, joten ei minun kodissa asu exän uusi, mutta kodit ovat vain koteja, en minä tuommoisesta välittäisi.



En ole koskaan käynyt lapsen mummolassa ilmoittamatta, joten en osaa tuohon vastata mitään. Eikä tule lähdettyä lapsen mummolaan muutenkaan ilmoittamatta, kun on tuota matkaa.



1) arkiasiat eivät ole häirinneet kuin kerran, silloin kun huomasin, että exän isä ei tule meille lapsen synttäreille enää (eikä käy exänkään luona lapsen synttäreillä, exä käy kyllä meillä synttäreillä)



2) ei uusi rakkaus ole milloinkaan peittänyt sitä surua ja tuskaa, jonka näen erosta aiheutuvan lapselleni - en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos minä olisin avioliiton ja perheeni rikkonut tai jos en olisi tehnyt ihan kaikkea pelastaakseni avioliittoni. Nyt olen sinut sen kanssa, että kaikki ei ole minun käsissäni.

Tämä on kohdennettu vain niille eronneille, joilla EI ole ollut suhteessa väkivaltaa tai juopottelua. Lisäksi muutaman vuoden avioliiton jälkeen eronneet, älkää vastatko.

mutta minustakin olennaisempaa tässä on uusi suhteesi kuin väkivalta, juopottelu tai varsinkaan suhteen lyhyempi kesto..!!! Suvun kannalta saattaa uuden miehen matkaan lähteminen olla pahempi juttu kuin "vain muutaman vuoden avioliitto".

Eli asiani ovat kaikissa noissa kohdissa paremmin kuin 1. avioliittoni aikana. Olimme yhdessä yli 10 vuotta, mutta meillä ei ollut juuri lainkaan yhteisiä ystäviä. Miehen sukulaisia en ole kaivannut pätkääkään enkä yhteisiä juhlia heidän kanssaan edes ollut koskaan, ja jäin erossa asumaan yhteiseen kotiimme.



Mutta ei sillä todellakaan ole mitään tekemistä uuden mieheni kanssa. Ei miehen ja rakkauden kuulu mitään korvata paremmalla. Aika hoitaa sellaiset asiat ihan automaattisesti. En ole enää vuosiin asunut aiemmassa yhteisessä kodissamme, olen vaihtanut kaupunkia, ammattia ja ystäväpiiriä.



Kysymyksenasettelusi on jotekin outo. Elät nyt jossakin ihme lintukodossa ja pelkäät erota, kun joku risu saattaa pesästä pudota, kun vähän pöyhitään. Get a life!

Uutta ei ole katsottuna. Mietin, mitä ihmisen päässä liikkuu, kun eroaa. Mainitsemani asiat ovat sellaisia, joita yleensä miettii kaverista, joka on eronnut.



ap

että ystäväpiiri muuttui. Tai oikeastaan katosi. Katkerinta minulle oli se, että jopa jotkut omista ystävistäni käänsivät selkänsä ja osa jopa alkoi exän ja hänen uuden naisensa kanssa väleihin, mutta minun kanssa laittoivat välit poikki.



Exän sukulaisia ei ole ikävä. Olen vain tyytyväinen, ettei minun tarvitse osallistua enää heidän juhliinsa eikä kutsua heitä omiini.



Taloomme muutti exän uusi nainen, mutta se oli minulle yhdentekevää. En edes koskaan pitänyt siitä talosta, koska se oli tehty exän maun mukaan.



Tässä vuosien aikana on tottunut siihen, että ero muutti elämää ja ystävyyssuhteita, joten en oikeastaan enää kaipaa entisenlaista elämää. Olen nyt uusissa naimisissa ja erittäin onnellinen. Tosin mieheni suku edelleen karsastaa minua, kun olen ollut naimisissa aiemminkin ja minulla on lapsia siitä liitosta. Sekään ei liiemmälti nykyisin haittaa, vaikkakin aluksi kyllä loukkasi. Lapsia on tietenkin usein ikävä, kun he ovat isällään, mutta senkin on oppinut ottamaan hengähdystaukona ja käyttämään laatuaikana kahden kesken miehen kanssa.