Ehkäisynä imetys, meillä se toimii
Lapsi on jo 5 kk. Eipä ole tärpännyt.
Eipä olisi haittaa vaikka tärppäisikin, olisi kyllä varsin tervetullut meille.
Kommentit (5)
ei nimittäin haluttanut pätkän vertaa ja kuivakin olin kuin sahara imettäessäni. Ei kyllä ollut tuolloin menkkojakaan.
Eikä siis ¨vahinko¨käynyt.
Nyt imetys loppu - jaa-a , saas nähdä kuinka käy...
Täysimetin 6 kk lapsentahtisesti, ja 6½ kk kohdalla gynekologi ultrasi kohdun ja totesi, että imetys todella toimii meillä ehkäisynä. Kohtu oli erittäin pieni, eikä munasarjoissa näkynyt mitään elämää. Kuukautisetkin alkoivat vasta 2 vuoden päästä siitä.
Abortteja tehdään yhä enemmän pikkulasten äideille
Julkaistu: 6.7.2008 07:16
stt
Yhä useampi abortti tehdään tuoreelle äidille, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. Viime vuosina noin 12 prosenttia kaikista raskaudenkeskeytyksistä on tehty alle kaksivuotiaiden lasten äideille.
Viime vuonna Suomessa tehtiin kaikkiaan runsaat 10 000 aborttia.
Pikkulasten äideille tehtävät abortit ovat 1990-luvulta lähtien lievästi lisääntyneet, kun raskaudenkeskeytysten määrä on muuten pysynyt vakiona.
Lääketieteelliset syyt eivät selitä kasvua, sillä valtaosa keskeytyksistä tehdään sosiaalisin perustein.
Suhteessa eniten raskaudenkeskeytyksiä tehdään siinä vaiheessa, kun vanhempi vauva on 6-8 kuukauden ikäinen. Todennäköistä on, että usein perheissä on luotettu liikaa imetyksen ehkäisytehoon. Tampereen yliopiston lääketieteen professorin Elise Kosusen mukaan jopa ammattilaisilla saattaa olla vääriä käsityksiä asiasta. Todellisuudessa vain alkuvaiheen täysimetys auttaa ehkäisyssä.
Kosusen mielestä Suomessa ollaan myös liian varovaisia tarjoamaan imettäville äideille hormonaalista ehkäisyä.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Abortteja+tehd%C3%A4%C3%A4n+yh%C3%A4…
ainoastaan vähentää tärpin todennäköisyyttä kun kk-kierto ei liene säännöllinen (jos edes alkanut).