avioeron jälkeen...

Puolisen vuotta olin ihan alamaissa. Siitä alkoi nousu. Nyt jo harmittaa näin parin vuoden kuluttua erosta, että miksen eronnut aiemmin. Suotta kulutin noinkin kauan elämääni sen " sian" kanssa. Meillä ei ollut lapsia ja nyt yritän niitä saada vanhemmalla iällä uuden kumppanini kanssa ja se ei ole kovin helppoa.

mutta eihän tässä elämässä kaikki itsestä kiinni ole. Voi tapahtua odottamatota, voi olla että kuvittelee asiat joksikin ja sitten onkin ihan toista. haluaisin kuulla ihan todella kokemuksia.

Mies oli jo löytänyt toisen. Olin puolitoista vuotta neljän lapsen yksinhuoltajana, lähes koko ajan kotona heidän kanssaan, kunnes tuttu mies otti puhelimitse yhteyttä ja kyseli kuulumisia. Aika pian aloimme seurustella. Olemme nyt olleet kuusi vuotta yhdessä ja meillä on vuoden vanha poika.



Aluksi rahat olivat kauhean tiukoilla, mutta tasaantuivat vuoden kuluessa exmieheni lähdöstä. Kun menin yhteen uuden miehen kanssa, tuli taas hankala kohta kaikkien tukien vähetessä( asumistuki loppui kokonaan ja lapsiläisäm yksinhuoltajakorotus). Toisaalta uusi mieheni maksaa , vaikkei olisi pakkokaan, puolet taloutemme kuluista.



Vanhin lapseni lähti ovet paukkuen seuraavana päivän, kun oli kirjoittanut, eli hän ei uusperheeseen koskaan sopeutunut. Muut lapseni ovat sopeutuneet paljon paremmin, ja heillä onki nyt neljä vastuullista aikuista heistä huolehtimassa(jos nyt melkein aikuiset lapset sellaista huolenpitoa enää tarvitsevat), exmiehellänikin kun on perhe.



En tiedä olisinko itse eronnut, mutta kun minut jätettiin oli pakko kerätä niistä raunioista kasaan uusi elämä, ja tällä hetkellä se elämä on ihan elämisen arvoista.