Virtsaamisongelmia?
Olen 11. raskausviikolla ja omituinen ongelma vaivaa aika-ajoittain; rakko on täynnä mutta mitään ei tule. Kun oikein pinnistää niin jotain saa tulemaan. Ja välillä kaikki taas toimii normaalisti. Onko muilla samanlaista vaivaa?
Kommentit (4)
Minä kärsin karseista kivuista kun pissiä ei tullut ja rakko kouristeli tyhjää. Kolme yötä valvoin sen takia ja päivällä kävin lääkärissä jotka sanoi että virtsatien tulehdus, mutta kun ei näkynyt pissikokeissa mitään siihen viittaavaa. Toisen yön jälkeen sain lähetteen äippäpolille jossa lääkäri totesi taaksepäin olevan kohdun ja käski kivun tullen popsia buranaa ja juoda nestettä, että on mitä pissiä. Yksi yö meni kivuitta ja sitten hölmö seuraavana kipuyönä tukahdutin kivun lääkkeillä ja join 2 litraa vettä, sillä seurauksella, että aamulla oli pakko mennä sairaalaan, jossa totesivat minut niin tuskaiseksi, että hoito löytyi pian. Katetroivat yli litran virtsaa ja lääkäri löytyi heti ultraamaan ettei vaan rakko ole revennyt. Näin kun olisi voinut käydä pahimmassa tapauksessa.
Sain pissipussin vuorokaudeksi ja sen pois oton jälkeen opettelin kateroimaan itse. Myös asentohoitoja neuvottiin, jotta kohtu siirtyisi eteenpäin. Niin meni osastolla kaksi yötä. Onneksi vaiva rauhoittui siihen, enkä tarvinnut katetroida kotona. Nyt on viikkoja jo 33 ja vaiva on ollut poissa, onneksi, sillä kivut olivat todella hirveät.
Joten neuvoni on teille: älkää liian kauan odotelko vaivanne kanssa, koska rakkoon ei saa jäädä ns. jäännösvirtsaa vaan se on saatava sieltä pois, ettei rakkonne veny ja kai tulehdusriskikin kasvaa. Venynyt rakko ei palaudu aina takaisin ja siitä saattaa saada pitkänkin riesan. Ja varsinkin jos alkaa kipuja virtsatessa niin osaatte hankkiutua hoitoon äippäpolille, ainakaan täällä terveyskeskuksessa ei osata vaivaa tunnistaa.
Toivon todella, että teidän vaivanne ovat ohi menevää laatua!!!
luulen että mulla on sama ongelma, sillä kättärin lääkäri sanoi että kohtuni on taaksepäin kallellaan. Ongelma on helpottunut ainakin toistaiseksi itsestään, vaikka olinkin yhdessä vaiheessa jo menossa lekuriin katetroimista varten.
Minulla on ollut sama vaiva kahdessa raskaudessa kolmesta eli virtsarakko ja kohtu ovat sisuksissa niin " väärin" että kohtu painaa virtsaputken lyttyyn ja nimenomaan se on pahimmillaan yleensä 13-14 viikoilla ilmeisesti. Ja saattaa tapahtua juuri taaksepäin kallistuneen kohdun kanssa... Kipu on aivan hirveä kunmitään ei tule ulos vaikka hätä on suuri. Yleensä vaiva helpottaa kun kohtu kasvaa tarpeeksi isoksi ja pääsee omalle paikalleen.
Jos rakko ei tyhjene, mene äitiyspolille päivystykseen katedroitavaksi, mun tapauksessa ainakaan terveydenhoitaja ei ollut kuullutkaan moisesta ja mitään lähetteitä ei kannata odotella, tapaus on kiireellinen.
Mulla ensimmäinen hoitava lääkäri käski vain juoda lisää eli ei ollut kuullutkaan ja siitä tosiaan meinasi seurata virtsarakon rikkoutuminen ja keskenmeno. Sitten katedroitiin lähes 4 pussia virtsaa.. ja olin sairaalassa pari päivää. Seuraavassa raskaudessa tiesin mitä tuleman pitää ja osasin hakea apua ajoissa, suurin katetroitu määrä oli enää 1,5 litraa. Sen jälkeen liikuin aina kertakäyttökatetrin kanssa " varmuuden vuoksi" kunnes vaiva oli selvästi ohi...
Ihan kuin olisi kov pissahätä mutta sitten ei tulekaan kuin liraus. Luulen että kohtu painaa rakkoa ja tunne aiheutuu siitä.
Nella rv 28