lapsi ei enää tahdo kouluun

Jos opettaja ei lähde asiaa työstämään, on hyvä olla yhteydessä koulun muihin ammattilaisiin. Rehtori, kuraattori, terveydenhoitaja voivat olla niitä henkilöitä, jotka osaavat ottaa huolesi vastaan. Eristäminen on aina hankala asia käsitellä myös koulun opettajille ja aikuisille. Ehkä siksi siihen ei osata puuttuakaan. Yhteisen pohdinnan jälkeen on kuitenkin useita teitä, jolla asiaa voisi käsitellä. Rehtorin avustuksella luokanopettaja voisi varata aikaa ja pohtia koko luokan kanssa luokan ilmapiiriä. Keskutelussa tulisi painottaa kysymyksiä, joilla luokan oppilaat itse tuottavat ratkaisuja. Lisäksi antamasi kuvaukset eristämisestä voisivat olla vinkkejä, joilla joitakin yksittäisiä tilanteita voisi käydä sovittelumenettelyllä läpi. Kun tiedämme, että kiusaaminen on ryhmäilmiö, olidi tärkeää, että tiettyjen oppilaiden ja lapsesi välillä syntyisi sopimuksia, joissa eristäminen ainakin lievenee. Ja vielä koulun kuraattori, terveydenhoitaja ja/tai psykologi voivat omalla tuellaan vahvistaa lastasi näihin tilanteisiin. Myös lapsesi voi nimetä jonkun aikuisen koulussa, johon hän luottaa ja hän voi jatkossa olla lapsesi tukihenkilönä koulussa.

Yst. terv. Maija Gellin

Koulusovitteluhankkeen projektipäällikkö

Suomen sovittelufoorumi ry

Sama juttu meillä. Kukapa haluaisi mennä kouluun kiusatuksi. Näkymättömänä varjona oleminen ja "luokkakavereiden" perässä roikkuminen on raskasta. Kiusaamista on jatkunut jo kohta 2 vuotta ja aina vain pahemmaksi menee. Opettajaan, koulupsykologiin ja terveydenhoitajaan olemme olleet yhteydessä.



Käytännössä kiusaaminen on just tuota porukan ulkopuolelle jättämistä, ryhmä- ja paritöissä yksinjättämistä, arvostelua (vaatetus, puheenaiheet, puhetapa, tapa syödä, kävellä ja jne. kaikki mahdollinen). Siis aivan kaikki, koko olemus on nyt sellainen, että oman luokan muita tyttöjä ei vain oikein miellytä. Olemme miettineet päämme puhki ja tulos on se, että mitään erityistä syytä kiusaamiseen emme ole löytäneet. Paitsi sen, että nuoremme on toisia kohtaan ystävällinen ja hänen on vaikea vastata ilkeilyyn samalla tavalla.



Opettajan mielestä kiusaaminen on totta, koska se siltä tuntuu. Mutta kiusaajat ehkä kiusaavat tietämättään! Sanoin olevani asiasta aivan eri mieltä. Kiusaaminen on tietoista ja se tapahtuu opettajien silmien alla.



Olemme kotona koettaneet saada nuoremme ymmärtämään, että hänessä ei ole mitään vikaa. samoin olemme yrittäneet miettiä keinoja oppia pitämään puoliaan. Toisaalta on niinkin, ettei ihminen voi muuttaa luonnettaan muuksi mitä se on. Rauhallinen, avoin, toisia kunnioittava nuori ei muuksi muutu. Mutta itseäänkin on kunnioitettava ja kiusaamiseen ei tarvitse hymyillen suostua. Vaikea tilanne. Paha mieli

Olen täällä lukenut viestejä ja tuntuu olevan ihan normaali ilmiö, että opettaja osallistuu kiusaamiseen kieltämällä sen. Meillä ikävä kyllä vielä yritti salata koko tilanteen vaikka asia oli ollut toisen huolestuneen vanhemman taholta esillä vanhempain-illassa, joka onnettomasti oli samaan aikaan, kun mieheni kanssa olimme 10-v hääpäivämatkalla. Röyhkeästi valehteli vielä opettaja meille päin naamaa vanhempain vartilla, ettei hänellä ole mitään tietoa poikamme kiusaamisesta. Taitaa olla aika kirjailla sivistystoimeen, olen kohta kahden vuoden ajan yrittänyt saada koulua ottamaan vastuuta.

Melkeempä ainoa vaihtoehto, joka toimii pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen on koulun vaihto. Kiusatulla lapsella tulee omassa koulussaan aina olemaan huono maine eikä elämä ole helppoa. On ihan turha selittää kauniisti jostakin opettajien ja vanhempien puuttumisesta. aikuiset eivät mahda tilanteelle juuri mitään. Lisäksi on tämä yleinen ilmiö, että opettajat asettuvatkin kiusaajan puolelle tai ovat kuin eivät tietäisi tilanteesta mitään. Näin se vaan on :(

Minun nyt 17v tytärtäni kiusattiin koulussa jo ala-asteella, oli arka, (johtuen varmasti näkemästään perheväkivallasta) ja näin ollen helposti kiusattavissa. Muutimme toiselle paikkakunnalle erottuani, ja kuudes luokka meni hyvin. Yläasteella kaikki taas alkoi, ja tyttäreni sairastui masennukseen. Koulussa kiusaamista vähäteltiin, kahdeksannella luokalla asiat paheni, sanottiin että hänen pitää kestää enemmän ja koulua kehoitettiin vaihtamaan. Joulun jälkeen ei suostunut menemään kouluun, vietiin lanssilla psyk.osastolle, josta neljän viikon jälkeen kotiin ja takaisin kouluun. Asiat ei tietenkään mihinkään olleet muuttuneet, ja sama tilanne jatkui. Ei kouluun, ja sijoitus kodin ulkopuolelle jossa suoritti koulua. Kahdeksas luokka kertaukseen, syksyllä asiat taas paremmin, ja alkoi käymään normaalissa koulussa ja pääsi kotiin. Itsetunto romahtanut, ja masennus vaivannut, eikä saanut oikeaa apua, lopulta suoritti tenttimällä yläasteen, paperit sai vasta vähän aikaa sitten. Nyt taas on avun tarpeessa. Toisten ihmisten seurassa oleminen vaikeaa. Toki varmasti lapsuuden kokemuksillakin on osuutta, mutta kiusaaminen jättänyt pahat arvet jotka seuraavat ihmissuhteissa läpi elämän. Ja osa silloisista kiusaajista on myöhemmin pyytänyt anteeksi, eli olihan sitä vaikka opettajat kielsi. Katkeruus jäi, toivon että olisin itse lähtenyt selvittelemään asiaa vanhempien kautta kun ei opettajat siihen alkaneet. Kiusaamalla saa ihmisen elämän nujerrettua kyllä täysin, ei ihme että kamaluuksia sitten tapahtuu.