työpaikkakiusaaminen/ahdistelu raskausaikana
Kirjoitan nyt tänne, koska minulla ei ole ketään, jolle voisin nämä kertoa
ja olen aivan yksin tämän asian kanssa. En kehtaa puhua näistä edes miehelleni.!
Asiani koskee työolojani. Olen koko farmassa ainoa " työntekijä" , kaksi muuat ovat pomoja, eli kellään muulla ei ole käsitystä millaista firmassa todella on olla töissä. Kenenkään työntekijän kanssa en voi siis jutella työasioista ja muusta, kaikkeen on sopeuduttava yksin mitä eteen tulee. Aloitin työni nykyisessä firmassani vuosi sitten. Työoloissa tapahtui vähitellen muutoksia, kun ilmoitin viime helmikuussa olevani raskaana.
Ensimmäisenä pomoni alkoi kommentoimaan kasvaneesta rintavarustuksestani, Joka kerta kun nähtiin hän katselee ja kurkkii olkani takaa jos näkisi vilauksen toppini sisään ja kommentoi aina jos on vähän avonaisempi toppi päällä tms. Inhottavaa.
Pomoni on alkanut kyttäämään tekemisiäni, aliarvioi tekemääni työn määrää, aliarvioi harkintakykyäni, teen kuulemma virheitä nykyään jne. jne.
Minulle on määriteltytyösopimuksessa työajaksi 7,5h, jotta minulle ei tarvitsisi maksaa isompaa palkkaa ja ei kertyisi pekkasia. Käytännössä minulla ei ole taukoja päivisin ollenkaan, koska päivystän tauoillani puhelinta ja työpisteen ääressä on oltava 8h/pvä. Eli ruokalaankaan ei saa mennä työpäivän aikana syömään, on syötävä toimistossa. Vessaan en saa mennä ilman puhelinta, koska siihen on aina vastattava kun se soi, eli myös vessassa. Tältä päivystys ajalta en kuitenkaan saa minkäänlaista korvausta. Onko tällainen edes laillista??
Joskus olen ollut ottamatta puhelinta vessaan, kun olen äkkiä ajatellut pissalla käyväni ja silloinhan tietenkin on pomo juuri soittanut ja heti kärkkynyt, miksi et heti vastannut!
Pomoni aliarvioi tekemisiäni. Vähän aikaa sitten tapahtui, että tule työpisteen ulkopuolelle hakemaan tärkeitä papereita ja tule noin parin minuutin päästä. Heti kun pomo lopetti puhelun, jouduin asiakaspalvelutehtäviin työpisteessäni. Hoidin tietenkin asiakkaan ensin, niin sanoo työmoraalini, kuten pomonikin aina muistaa muistuttaa. Menin heti sen jälkeen pomon määräämään paikkaan ja pomo tietenkin ärtyneenä siinä, että missäs sitä on oltu! Minun mielestä nöyryyttävää työntekijän aliarviointia! Ihan kuin olisin ollut vetelehtimässä vain ja tahallaan vitkutellut, pomo tietenkin luuli niin.
Lisäksi ongelmana on, että minun pitäisi osata lukea pomoani " rivien välistä" . Muutama päivä sitten kävi niin, että pomoni laittoi minulle aamulla töitä, jotka pitäisi hoitaa. Minulla oli siinä vaiheessa edellinen työ tekemättä, joten ajattelin hoitaa sen ensin ja sitten aloittaa pomon antamat tehtävät. Pomoni soitteli muutaman tunnin kuluttua, missä vaiheessa asiat nyt on. Sanoin tietysti, että siirryn tehtävään hetken kuluttua, kun olen saanut edellisen tehtävän kohta loppuun. Pomo raivostui siitä, etten ollut tehnyt hänen antamiaan tehtäviä heti! Hänen töissään ei lukenut, että työt olisi tehtävä heti tai edes, että ne olisivat kiireellisiä, eikä pomo ole koskaan ennen sanonut, että hänen työnsä olisi tehtävä heti! Oletin siis, että se riittää, että teen ne sen päivän aikana. Pomoni sanoi että tästä lähtien minun pitää raportoida joka aamu tekemiseni mitä aion tehdä päivän aikana ja missä järjestyksessä. Aina olen hoitanut hommani ja ihan ajallaan!!
Lisäksi pomoni antaa todella epämääräisiä ohjeita omien hommiensa hoitoon, jotka antaa minulle hoidettavaksi. Viimeksi hän ihan selväsiti sanoi erään ohjeen, jonka kirjoitin ihan lapulle muistiksi. Ihmettelin ohjetta, mutta tein kuitenkin pomoni antamien ohjeiden mukaan ja kuten hän tahtoi ja oli sanonut. Siitä tuli kumminkin kauhea huuto, koska se asia olisi sittenkin pitänyt hoitaa eri tavalla, ei niinkuin tein. Itse olisin tehnyt oikein, ilman pomon ohjetta!!
Tänään oli viimeinen pisara se, että kun olin lähettämässä toiselle pomolle materiaalia, josta saattaisi olla myöhemmin hänelle hyötyä, sain isot huudot aivan yllättäen!! Että en saa ilman hänen suostumustaan ja kysymättä häneltä tehdä enää mitään, varsinkaan tällaisia asioita, joissa itse olen miettinyt asiaa (en siis ole saanut ohjetta tehdä asiaa).Olin jo aiemmin puhunut sen toisen pomon kanssa tästä työtä helpottavasta materiaalista ja sen lähettämisestä ja se toinen pomo totesi olevan tarpeellista lähettää se hänelle.
Nyt en tiedä mitä teen, jos toinen pomo kyselee materiaalia, en uskalla sanoa että toinen pomo kielsi lähettämästä. (Tässä taustalla on myös se, että pomot inhoavat toisiaan ja olen monesti joutunut välikädeksi).
Minut leimataan aina syntipukiksi.
Tällaista aliarviointia ja huutamista ja virheiden kyttäämistä ei ollut ennen raskauttani ollenkaan! Nyt olen jo puolessavälissä raskauttani.
Pelkään pahaa oloa, joka minulle töissä tulee ja on illan ajan työpäivän jälkeen seurana. Minulle on lähiaikoina ilmaantunut stressioireita, sydämen tykytystä, supistelua!! vatsa on kipeä. Itkeskelen monesti töissä, koska kukaan ei näe, ja iltaisin kotona.
Mietin, että jos jäisin sairaslomalle, mutta olen toisaalta niin tunnollinen etten viitsisi jäädä, koska kukaan ei ole tekemässä työtäni ja saisin huudot sairasloman jälkeen. Ylipäätään olen ollut vuoden aikana vain muutamia päiviä sairaslomalla.
Voiko pomoni antaa minulle potkut, jos olen sairaslomalla stressistä, henkisen paineen alla??
On tullut mieleeni, että pomoni yrittää nyt väkisin etsiä minusta virheitä, jotta voisi irtisanoa minut ennen äitiysloman alkua, joka alkaisi noin 4kk päästä.
Miten jaksan henkisesti nyt raskaana, stressaan myös tämän lapsen takia, jos aiheutan hänelle jotain (supistelee, sattuu vatsaan tms)..
Ennen olen tuntenut lapsen potkut kovemmin, mutta näinä päivinä liikkeet ovat vähentyneet ja tuntuu vain vaimeasti. Miksiköhän? Johtuuko juuri stressistä?
Pitäsiköhä suosiolla mennä sairaslomalle, kuinka pitkän sairasloman tällaisesta voi hakea/ voi saada?
Reagoinko turhasta?
Onko tämä ihan asiallaista työpaikkatoimintaa, vai olanko vain liian herkkä nyt raskauden takia? Mitä tekisitte tilanteessani?
Ajattelin hakea äitiysloman jälkeen muita töitä, eli enää olisi kestettävä tätä muutama kuukausi. Vai kannattaako stressata itsensä pilalle juuri ennen synnytystä ja kestää mollaamista joa jokapäiväistä haukkumista?
Auttakaa? Mielipiteitä???!!!!
Kommentit (6)
oman alueen työsuojelupiiri auttaa ja todella puuttuu asioihin. Esim. pk seudulla on Uudenmaan työsuojelupiiri josta saa apua. Suosittelen kyl soittamaan sinne tuossa tilanteessa!
Tsemppiä tilanteen kestämiseen, apua varmasti on olemassa.
Muutama neuvo:
Ota yhteyttä alueesi työsuojelupiiriin, koska tilanteessasi on monta laitonta asiaa:
- lounastauko on pakollinen
- taukoja pitää saada pitää
- jonkinlainen syrjintä johtuen siitä, että olet raskaana.
- ja tuo häirintä, siitä kannattaa tehdä ainakin kertoa.
Todennäköisesti teitä tulisi olla siellä kaksi töissä.
Voi olla, että nyt ei kannata alkaa rähjäämään kuitenkaan, koska sinuna ehdottomasti lähtisin yrityksestä äitiysloman jälkeen. Jos nyt alat syyttelemään heitä, sinun voi olla vaikea saada töitä jatkossa muualta. Usein kuitekin kysytään edellisestä työpaikasta homman sujuvuutta. Mutta sitten kun sinulla on uusi työpaikka, voit vihjaista, että lähdit sen vuoksi...
Sinä ansaitset paremman työnantajan ja kertomasi perusteella kuulostat juuri sellaiselta henkilöltä, jonka kuka tahansa olisi valmis palkkaamaan milloin vain. Älä pilaa elämääsi tuolla.
Minä olen ollut pitkään johtamistehtävissä ja ensimmäisenä tulee mieleeni, että pomojesi yhteenlaskettu älykkyysosamäärä on alhaisempi kuin akvaariokalan. Missään itseään kunnioittavassa yrityksessä ei ole varaa suhtautua työntekijöihin tuolla tavalla. MIten sinuun suhtaudutaan vaikuttaa suoraan siihen, miten sinä suhtaudut asiakkaisiin.
Pomosi ei missään tapauksessa voi antaa sinulle potkuja sen takia, että olet sairaslomalla. Muutenkin raskausaikana tapahtuviin irtisanomisiin suhtaudutaan tuomioistuimissa erittäin ankarasti. Lähes aina irtisanottu on saanut korvauksia. Eli ei missään tapauksessa ole pomosi etu irtisanoa sinua nyt.
Lisäksi tuli mieleeni, että kuvitteletko liikaa asioiden johtuvan sinusta. MIelestäni kuvauksesta saa myös sellaisen mielikuvan, että firmassa menee jotenkin huonosti. Ehkä pomot ovat pidempään olleet erimieltä jostain ja kohdistavat sen sitten sinuun. Tärkeintä, älä ota asioita itseesi.
SInun kannattaa myös miettiä omaa jaksamistasi. Itse olin edellistä raskautta ennen erittäin henkisesti raskaassa työssä -- minua supisteli todella paljon ja usein. Juttelin asiasta lääkärini kanssa ja hän suositteli sairaslomaa viikolta 24 lähtien. Kun oli palailemassa töihin huomasin, että minulta oli viety paljon mielenkiintoisia tehtäviä. Mutta sainkin paremman työtarjouksen ja lähdin. En ole ikinä katunut, että en palannut tuonne. Nyt olen raskaana myös puolessa välissä ja ihanassa työpaikassa. Ei supistele, ei väsytä. Harmittaa vaan, että täytyy jäädä äitiyslomalle, kun on niin haastavaa ja kivaa.
Tärkeintä. Älä syyllistä itseäsi. Ja sinun ehkä kuitenkin kannattaa puhua asiastasi miehesi kanssa, jos hän pystyisi tukemaan sinua henkisesti. Ja ota yhteyttä työsuojelupiiriin ja kysele asiaa.
Onko muuten yrityksessä ketään muita töissä näiden lisäksi. Onko pomoillasi pomoja tai yrityksessä muita omistajia. Voisitko heille kertoa asiasta jossain vaiheessa.
Me naiset usein joudumme työelämässä kohtuuttomiin tilanteisiin.
Tuo ei ole normaalia toimintaa pomolta. Ymmärrän hyvin jos hermot on kireällä. Olet myös kiperässä tilanteessa kun kohta olet jäämässä äitiyslomalle. Minäkin muuten olisin kyllä tuollaisesta firmasta lähtenyt saman tien mutta jos on raskaana niin asia on aivan toinen... Potkuja sinulle ei ainakaan voida antaa! Raskaana olevaa ei saa irtisanoa koska siinä ei voida varmistaa onko irtisanominen johtunut todellisista syistä vai siitä raskaudesta. Ala lusmuilla, tee työsi huonosti ja hae sairaslomaa. Mitä se pomo voisi sinulle?? Jos kerran nyt jo on tuollainen kun teet työsi hyvin.(tuskimpa voit tuota kuitenkaan toteuttaa. Ihmisellä on omatunto joka pakottaa tekemään työn hyvin vaikka ei haluaisi). Ja äitiysloman jälkeen haet kyllä varmasti toista työpaikkaa. Kyllä niitä hyviä työpaikkoja on tarjolla. Minulla ainakin on aivan ihanat työkaverit ja pomo. Vaikka itse työtehtävät joskus ottaa päähän niin työilmapiiri on kuitenkin niin hyvä ettei pahasti haittaa. Tuosta voisi nostaa jo oikeusjutun. Mutta harva jaksaa sellaiseen lähteä. Sekin vie aikaa ja energiaa ja usein sitä haluaa vain unohtaa koko jutun. Tsemppiä sinulle! Mitä ikinä sitten teetkään :)
Haet reippaasti saikkua!!!Vaikka viikko kerrallaan ja jollain tavalla selviät äippäloman alkuun, mutta muista, että kannattaa irtisanoa itsensä vasta vanhempainvapaan lopussa, jos on pitämättömiä, esim. kesälomia tms..
Mun yksi ystävä ei myöskään pitänyt työpaikastaan jonkinlaisen syrjinnän vuoksi myös..Hän haki saikkua viikoksi kerrallaan ja oli taas viikon töissä ja taas viikko saikkua..Nyt raskaus on jo niin pitkällä, että lääkäri laittoi saikulle loppuun asti..Hänellä toki oli oikeastikin syy miksi olla saikulla, mutta kynnys sairausloman hakemiseen toki madaltuu, jos työolot on surkeat..
Nyt tämä ystäväni ei aio palata samaan paikkaan enää äitiysloman jälkeen..Aikoo irtisanoa itsensä, kun äitiysloma loppuu ja pitämätön kesäloma alkaa..
Tsemppiä sulle ja jaksamisia!!!
Voin sanoa että sun EI TARVITSE kestää tuollaista pa...aa!!! Mulla on kans toinen pomo (2 työpaikkaa) joka ei voi ymmärtää asioita. Ensiksi sillä ei ole mulle työtunteja tarpeeksi ja sitten kun olen ottanut toisen työn rinnalle niin sitten yllättäen niitä töitä on. Olen monta kertaa tapellut asiasta ja tuntuu että se ei ikinä mene jakeluun.
Jos kuulut johonkin liittoon niin ota yhteyttä tai pidä kunnon juttelu tuokio pomon kanssa.
Jaksamista sinulle!