hävettää

Tänään paloi pinna täysin uhoavaan ja jankuttavaan esimurkkuuni ja läväytin rekkamiesmäisesti "ja vittu jos et oo hiljaa niin menet huoneeseesi". =(Olinpas aikuismainen ja esimerkillinen). Olen toki joskus aikaisemminkin kironnut(harvoin tosin),mutta kun poitsu oli jus tullut isänpuolen mummulasta yökylästä(siellä rajatonta oloa mielestäni) niin olis ollut mukava jos olis ollut kiva ilta. Pienempi oli jo nukkumassa ja avopuoliso matkoilla,joten en onneksi muiden kuullen sammakoita suustani päästellyt. Kina oikeastaa tuli Madventuresta, olis halunnut katsoa sitä kanssani ja hetken katsoimmekin, vaan huomasin ettei se sovi esimurkulleni. Tästä siis kiva ja vonkuaminen, uhoaminen. Täytyy kohta selvitellä asiaa. Miten saisi tän pinnansa pidemmäksi ettei hermostuisi, esimurkku kun muutenkin tuntee itsensä välillä ulkopuoliseksi kun asumme uusioperheessä. Voi tätä ikuista syyllisyyttä. =(