Olenko suuttunut turhasta..?
Hei kaikki tuoreet ja muutkin äidit, kysynpä näkökulmaanne, olenko ottanut nokkiini turhasta: Vauvamme syntyi viisi viikkoa sitten, ja tein ystävilleni selväksi, että vauvaa voi tulla katsomaan joko laitokselle tai kotiin koska tahansa. Eräs hyvä ystäväni ja toinen kaasoistani (lapseton sinkku) on kuitenkin mielestäni toiminut aika keljusti. Hän Meni peräti kuukausi, ennen kuin hän alkoi edes kysellä, milloin voisi tulla katsomaan vauvaa. Silloinkin hän tosin kyseli, että olemmeko liikkuneet jo kahviloissa ja voisiko tapaamisen sopia johonkin Hesan keskustan kahvilaan. Sovimme ajankohdasta, mutta hän perui tapaamisen edellispäivänä, koska olikin joutunut ottamaan hierojan samalle päivälle.
Sovimme uuden tapaamisen tälle päivälle, mutta aamulla tuli taas tekstiviesti, että hänellä on maha kipeä ja " etova olo" . Ottaa tosi paljon päähän, koska tiedän kokemuksesta, että hänellä on tapana vedota vatsatautiin aina, kun hän haluaa laistaa jostain tapaamisesta tms. Olen tosi loukkaantunut, ettei hän halua käydä meitä tervehtimässä, olenhan pitänyt häntä tosi hyvänä ystävänäni.
Tyydyin vain pahoittelemaan hänen sairastumistaan tekstiviestillä, enkä enää vaivautunut kysymään, milloin hän sitten mahdollisesti pääsisi. Mielestäni hän saa kyllä ehdottaa sopivaa aikaa, jos haluaa meitä nähdä. Aikataulu- tms. ongelmista tässä ei ole kyse, sillä hän on parhaillaan lomalla, ja vaikka asumme Länsi-Helsingissä ja hän keskustassa, niin lähijunalla pääsee 200 metrin päähän kodistamme.
En tiedä, pitäisikö minun vain niellä tämä juttu kaikessa hiljaisuudessa vai ottaa reilusti asia puheeksi. Taustasta sen verran, että jouduin olemaan koko kevään sairauslomalla vaikean raskauden takia, ja pyysin häntä joulusta asti käymään täällä mua moikkaamassa. Hän ei ehtinyt kertaakaan. Sama homma syksyllä. En tiedä, olenko vanhanaikainen, sillä minusta on kiva kyläillä ihmisten luona ja pyytää kavereita niin ikään kylään, aina ei viitsi tavata kahvilassa tai lounaalla. Mutta tämä paljasjalkainen hesalaiskaverini ei tunnu haluavan tavata kuin keskustan kahviloissa ja mieluiten sellaisissa, mihin hänellä on lyhyt matka kävellä. Mitä mieltä muut ovat tästä??
Kommentit (13)
että miksi ihmeessä olet pyytänyt häntä kaasoksi, jos ei ole koko keväänäkään " ehtinyt" moikkaamaan sinua. Yrittäisin sinuna antaa koko jutun olla ja odottaa ottaako tämä kaveri itse yhteyttä. Ihan turha sinun on soitella ja sopia aikoja jos toista ei selkeästä huvita tavata. Jos koko ystävyys kaatuu siihen että sinulla on nyt lapsi, sille et mitään voi. Enkä usko että tässä tilanteessa kaipaat ystävää jonka elämässä sinun lapsellasi ei ole mitään asiaa.
Harmi sinun kannaltasi. Minulla säilynyt tosi kivasti koko kaveriporukka. Ja nimenomaan usein niin että muut kyläilevät meillä kun nuo lapsettomien asunnot ovat niin täynnä kaikkea mielenkiintoista ja kiellettyä. Meillä siis osa lapsista jo isompia tutkijoita.
Tipy
Et varmaan ole suuttunut " turhasta" , kuulostaahan tuo aika erikoiselta jos todella ystävästä on kysymys. Itse jouduin sekä raskausaikana että vauvan synnyttyä myös pettymään itseasiassa aika moneen " ystävään" . Esimerkiksi hyvä ystäväni joka 2 vuotta sitten oli kaasona häissämme, ei ole vieläkään nähnyt vauvaani, joka on jo 8kk. Enkä usko että ainakaan omasta aloitteestaan tulee näkemäänkään. (Eikä muuten miehenkään paras ystävä, bestmaninakin toiminut ole vauvaa nähnyt.) Jotkut aloittivat välttelemisen jo raskausaikana ja viimeistään vauvan syntymä karsi yllättävän paljon ihmisiä elämästä pois. Jotkut kävivät kohteliaisuuskäynnillä vauvaa katsomassa syntymän jälkeen, sitten yhteydenpito on hiipunut koska en jaksanut enää väkisin ketään tavoitella ja sopia tapaamisia. (Itse soittelin ja viestittelin ahkerasti ystävilleni, yhteydenpito " ulkomaailmaan" oli välttämätön henkireikä!)
Meidän ystäväpiiriimme kuuluu tasan yksi pariskunta, jotka kärsivät lapsettomuudesta ja ovat tuloksetta läpikäyneet raskaita hoitoja. Muiden " kadonneiden" motiiveista en tiedä. Mitenkään ylettömästi en ole vauvasta puhunut tai sitä aihetta tyrkyttänyt kenellekään, aina olen kysellyt muiden kuulumisia yms. En tiedä onko tilanne sitten eri kun nämä " kadonneet" saavat vauvoja, ehkä sitten taas meidänkin seura kiinnostaa ja kokemuksia kysellään..tiedä sitten kiinnostaako itseäni enää siinä vaiheessa! Paljon on onneksi ihania uusia tuttavuuksia vauvan myötä tullut! :) Ja ne oikeat ystävät kyllä änkesivät jo laitokselle vauvaa katsomaan, soittelevat, kyselevät, kutsuvat kylään ja käyvät meillä kylässä edelleenkin..
Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, paras ja todella läheinen ystäväni laittoi välit täysin poikki. Hän oli silloin lapseton sinkku. Emme ole edelleenkään missään väleissä. Se harmitti minua suunnattomasti ja harmittaa kai vielä edelleenkin.
Meille syntyi toinen lapsi 3 kk sitten ja erittäin läheinen ystäväni ei vieläkään ole vauvaa nähnyt. Tämä nainen on avioliitossa, mutta lapsia heillä ei ole.
Olen pyytänyt häntä käymään / lähtemään kahvilaan siitä asti kun vauva oli 3 vko. Aina hänellä on joku syy, milloin flunssa (okei, ymmärrettävää, mutta miksi se iskee aina silloin kun minua pitäisi nähdä?), milloin jotakin kiireitä.
Olimme jo sopineet että tulevat meille vapuksi, mutta nyt hän perui senkin, koska heille tuli " kiireellisiä asioita" .
Ihmetyttää tuollainen käytös ja harmittaa jos nyt menetin toisenkin hyvän(?) ystävän.
Se on kai vain hyväksyttävä, että joillekin lapset ovat liikaa, syystä tai toisesta. Ja kaikki kai tiedämme ne syyt.
Kovin kuulostivat tutuilta monien kertomukset " ystävistä" jotka häipyvät raskauden / lapsen saannin myötä. Pakko kai se on vaan hyväksyä, että joillekin vauvat ja raskauskin ovat vain liikaa. Tämä ystäväni oli todellakin läheinen minulle siinä vaiheessa, kun olin itsekin sinkku, ja yhä silloinkin, kun tapasin mieheni ja menin hänen kanssaan naimisiin. Nyt kun jälkikäteen miettii, niin aikoinaan elämäntilanteemme olivat samanlaiset: kahvittelua, shoppailua, baareissa käyntiä, biletystä jne. Välit alkoivat vähän hiipua jo naimisiin menoni myötä, sillä ei minua tietenkään siinä vaiheessa enää huvittanut viettää aikaa kahviloissa ja kuppiloissa iltamyöhään.
Kun tarkemmin miettii, niin tuntuu, että hän on jotenkin jämähtänyt sinkkuaikaan - ei siinä mitään pahaa ole, en sitä tarkoita, mutta aika erilaistahan meidän elämämme nykyään on. Hän on minua vanhempi, kohta nelikymppinen, mutta silti hänen elämäänsä kuuluvat yhä baarittelut, kännisekoilut, nuoremmat miehet, festarit jne. Ei puhettakaan vakiintumisesta, saati lapsien teosta. Minua baarittelu ei vaan ole kiinnostanut aikoihin, ja olen huomannut, että kaverini jopa valehtelee valkoisia valheita bilettämisistään, tyyliin " en mä missään ollut viikonloppuna, ihan kotona vaan kissan kanssa katsoin leffoja" . Ja sitten kuulen joltain tutulta, että kaverini on riekkunut umpitunnelissa ja tanssinut pöydillä. Minun juttuni vauvoista ja parvekkeen kesäkuntoon laittamisesta eivät häntä tunnu kiinnostavan. Eikä siinä mitään, ollaan näköjään " kasvettu erilleen" . Silti olen sen verran vanhanaikainen, että mielestäni olisi kohteliasta sentään tulla katsomaan vauvaa edes muodon vuoksi.
Onneksi osa vanhoista ystävistä on edelleen tallella, ja raskauden ja vauvan saannin myötä on tullut kosolti uusia äiti-ystäviä, joiden kanssa on enemmän yhteistä.
Minulle kävi aivan samalla tavalla. Kun lapsen saimme (pitkän odotuksen jälkeen hedelmöityshoidoilla), monet kavereista kaikkosivat samantien. Ja kaikki nämä kaikonneet ovat sinkkuja jotka riekkuvat baareissa edelleen kuin kaksikymppisinä konsanaan. Olemme siis kaikki yli 30 v. Ei siinä mitään, jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta sitten he syyllistävät meitä äiti-ihmisiä kuinka meidän elämään ei mahdu enää muuta kuin perhe ja kuinka me ei enää jakseta heidän kanssaan baareissä käydä. Ja kyse ei ole siitä, että puhun vain vauvasta yms. vaan ihan mielellään kuuntelen heidän viikonloppusählinkejään ja muutenkin seuraan maailman tapahtumia enkä ole höperöitynyt neljän seinän sisään. Ei vaan jaksa kiinnostaa baareissa juokseminen, eikö se nyt ole täysin luonnollista kun vauvan saa? Nämä kaverit eivät voi sitä ymmärtää, ja he eivät jaksa myöskään kyläillä enää meillä. Tiedän, että taustalla voi hyvinkin olla kaipuu omaan perheeseen mutta miksi sitä sitten ei voi sanoa, kovasti vaan hehkuttavat kuinka eivät kaipaa miestä edes rinnalleen saatika sitten lasta häiritsemään menevää elämää. Ja miksi meidän äitien pitää aina joustaa, vaikka se meille on vaikeempaa? Eikö se ole sinkun helpompi tulla tapaamaan minua meille tai nähdä päivällä kahvilassa kuin minun lähteä baariin yöllä? Auta armias jos lähtee kyselemään tuollaista, sitten syytetään kuinka sinkut heti jätetään piirin ulkopuolelle kun saa vauvan.
Onneksi on myös perheellisiä ystäviä joista on tullut entistä läheisempiä, ja onneksi olen saanut paljon uusia hyviä äitiystäviä. Ja toki ne parhaat sinkkuystävätkin ovat pysyneet, yllättävän moni vaan kaikkosi.. ei pelkästään minulta vaan muiltakin äideiltä ystäväpiirissäni.
Joten ap:lle, et ole suuttunut turhasta mutta minä antaisin vaan olla. Onko sellainen ystävä oikeasti hyvä ystävä joka ei osaa olla onnellinen ystävänsä puolesta kun hänelle tapahtuu maailman tärkein asia eli saa vauvan? Kyllä minäkin lapsettomuuden tuskassanikin jaksoin mennä kavereiden vauvoja katsomaan vaikka itku sen jälkeen tulikin aina.
Mielestäni olet tavallaan suuttunut turhasta.
Minulla itselläni on takana useampi keskenmeno, joten esikoista on toivottu jo useampi vuosi. Nyt esikoinen tuhisee tuolla sängyssään tyytyväisenä (ja äiti käyttää omaa aikaa netissä surffailuun.. =]).
Minun mielestäni olet ystäväsi kanssa vain ajautunut eri teille, ja siitä ei voi suuttua. Itse seurustelin useamman vuoden, ja tällöin oli kaveripariskuntia, joiden kanssa vietimme aikaa. Sinkkuaikana mukaan tuli uusia ystäviä (sinkkuja), ja osa kaveripariskunnista jäi huomiotta. Nyt kun olen jälleen seurustelusuhteessa ja äiti, on tullut kuvioihin uusia pariskuntia ja pienten lasten vanhempia. En odota, että sinkkuystäväni pysyisivät yhtä hyvinä ystävinä, kuin silloin sinkkuaikana, jolloin jaettiin kaikki ilot ja surut. Enkä odota, että he tulisivat kutsusta kotiini, yhtä hyvin voisin itse mennä heitä tapaamaan. Tiedän, ettei heitä kiinnosta kuulla juttuja kakkavaipoista ja yöheräämisistä; ei minuakaan kiinnostanut silloin kuin olin heidän osassaan.
Mielestäni ihmisten pitäisi hyväksyä se tosiasia, että elämäntilanteet muuttuvat, jolloin myös ystävät etääntyvät. Voihan olla, että kun annat ajan kulua, niin ystävästäsi tuleekin taas hyvä ystäväsi (jos vaikka löytää miehen ja perustaa perheen, jolloin teillä on taas enemmän yhteysiä juttuja).
Itse ainakin sinkkuna ollessani " ahdistuin" enemmän, kun jatkuvasti perheellinen ystäväni pyysi minua käymään. Lopulta velvollisuuden tunteesta menin, mutta koska minua kiinnosti eri jutut kuin häntä, ei oikein yhteistä puheenaihetta löytynyt. Nyt kun meille tuli vauva, en odota että omat sinkkuystäväni tulisivat meille kylään; he tulevat kun tuntevat niin, että haluavat nähdä meitä. Kuulumisia toki vaihdamme sänköpostitse tai puhelimella, mutta heilläkin on omat kiireensä elämässä (harrastukset ja työt sekä biletykset ja muut ystävät), joten ymmärrän hyvin että minulle " jää vain" muut kotiäidit! =]
Aikoinani luulin, että äidiksi tulleet sulkeutuvat symbioosiinsa vauvan kanssa ja karkottavat kaverinsa (ehkä jotkut tekevätkin niin), mutta voin tässä kaikkien muidenkin tavoin todeta että kaverit ne karttavat mua. Olen ollut oikeastaan tosi surullinen siitä, miten omista yrityksistäni huolimatta tosi monen ystäväni (etupäässä lapsettomat) yhteydenpito hiipuu. Itse pystyn ja haluan puhua ihan muista asioista kuin pikkupalleroisesta, mutta ei ole kenelle puhua! Kukaan ei tule käymään eikä tule mieleen pyytää minua minnekään. Oletetaan että elämäni on loppu tai että siihen ei ainakaan mahdu muuta kuin perhe. Onneksi samassa elämäntilanteessa olevia uusia ystäviä on sentään löytynyt, mutta mieli on silti paha :(
Kaasoni ja paras ystäväni kymmenen vuoden ajalta on myös tehnyt pesäeroa sen jälkeen kun sain lapsen. Mulla on myös asiasta tosi paha mieli, enkä oikein ymmärrä miksi näin. Olemme olleet todella läheisiä, soiteltu päivittäin ja oltu toistemme tukena parisuhteiden kaatuessa ym. Hän on tällä hetkellä sinkku, (erosimme aikanaan samaan aikaan pari vuotta sitten) ja tällä välin minä olen mennyt uusiin naimisiin ja saanut lapsen puoli vuotta sitten. Tänä puolen vuoden aikana ystäväni on nähnyt lapsen KERRAN, ja sekin siten että minä menin vauvan kanssa hänen luokseen puoleksi tunniksi. Ymmärrän tietenkin, ettei häntä vauva kiinnosta, ja olen yrittänut monta kertaa järjestää että nähtäisiin kahdestaan kaupungilla mutta ei, aina hänelle tulee jotain parempaa tekemistä. Tosi ikävää. Edelleen soittelemme viikoittain, ja puhun aina muusta kuikn vauvasta suurimman osan aikaa kun tiedän ettei häntä vauvajutut kiinnosta. Olen myös kutsunut häntä meille monta kertaa (asumme samassa kaupungissa). Mutta ei kun ei.
Toi surullista mutta minkäs teet. Itekin olen kelannut että olisko jotain kateusjuttuja sitten, kun en mä nyt niin paljon ole ihmisenä muuttunut etten olis enää ollenkaan kiinnostava.
Itsellä on tästä aiheesta kokemusta. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että joskus se sama elämäntilanne/asuinpaikka yhdistää paljon. Vuoden tai vuosien kuluessa elämäntilanne tai asuinpaikka voi muuttua. Tällöin jää jäljelle se muu. Jos on löytänyt todellisen siulunystävän (tai ihan vaan hyvän ystävän), joka hyväksyy toisen muutoksen ja ehkä itsekin muuttuu, ystävyys ja yhteys säilyy. Jos taas jompikumpi kasvaa eri suuntaan/jämähtää paikalleen/ei hyväksy toisen elämäntilanteen tai asuinpaikan muuttumista, jää myös ystävyys. Ensimmäisen lapsen syntymä teki omalla kohdalla hallaa joillekin ystävyyssyhteille. Jotkut niistä ovat korjautuneet, toiset jääneet. Ensimmäisen ja toisen lapsen syntymän jälkeen, olen saanut myös uusia ystäviä. Itsekään en jaksa/kykene pitämään yllä monia ystävyyssuhteita samaan aikaan. Aika ei riitä.. Moni suhde varmasti taas muuttuu tässä vuosien varrella. Ja varmasti osa hiipuneista ystävyyssuhteista elpyy. Mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä huonommin sitten enää ystäväpiiri kokonaan uusiutuu. En enää kykene tekemään samoin kuin tyttäreni (5v.), joka voi mennä kysymään rohkeasti kaverin nimeä ja kohta on leikki täydessä käynnissä..
Hassua oli, että kaikki todelliset ystävät olivat valmiit ryntäämään esikoista katsomaan niin pian kuin suinkin. Toinen vauva ei aiheuttanut kuin sukulaisissa samanlaisen hyökyaallon. Kavereita sai urakalla pyytää vierailulle, kun itse ei vielä ihan pienen kanssa viitsinyt kauas kotoa lähteä.. Jos joskus kolmas tulee, niin sitten varmaan vielä vähemmän näkee ihmettelijöitä.
Aurinkoista kevättä ja nauttikaa niistä ystävistä joita teillä on ja vaalikaa niitä suhteita!
pahoittanut mieleni. Mun yks hyvä ystävä ei pitänyt juuri mitään yhteyttä koko raskausaikanani, hänellä on kyllä lapsia mutta jo hieman vanhempia. Aina jos soitin ja kysyin häneltä neuvoja tai mainitsin esim. karseasta pahoinvoinnistani, hän vaan nauroi ja jatkoi että " odotapas vaan sitten kun sinulla alkaa...." Siinä oli tukea kerrakseen. Pahoitin mieleni moneen kertaan ja välimme olivatkin katkolla jonkun aikaa. Eikä ne kunnossa ole vieläkään, ei taida tullakaan.
Minunkin elämä oli aikaisemmin paljolti shoppailua, kahvittelua, baarissa kulkemista jne. ja aina kyseltiin joukkoon mutta nyt tuntuu kuin olisin lebran eikä kukaan vanhoista ns. biletyskavereista soittele eikä kysele kuulumisia saatikka baariin tms. Lapsi on jo puoli vuotias ja haluaisin joskus käydä itsekin vähän tuulettumassa, mutta jotenkin tuntuu kuin olisin tippunut kelkasta. No, onneksi olen saanut uusia ihania ystäviä joilla on pitkälti samanlainen elämäntilanne kuin minulla, mutta silti, harmittahan se jos menettää yhdenkään ystävän, niitä kun ei koskaan ole liikaa.
Jos joku haluaa kirjoitella ja tutustua, laita reilusti postia natiainen78@hotmail.com.
Olen äänekäs, iloinen, avoin ja rehti kaveri joka tykkää kyllä edelleenkin shoppailla ja joskus käydä ulkonakin, toki enemmän tulee käytyä vaunulenkeillä tätä nykyä....=D=D
Totta kai kaikki tunteet ovat sallittuja ja oikeita, tosin imetyshöyryissä tunteet saattavat olla turhankin voimakkaita. Ainakin mun oma kokemus on, että kaikki ystävyyssuhteet eivät säily läpi elämää vaikka kuinka niitä ylläpitäisi. Joku totesikin aiemmin ketjussa niin, että monet tiiviitkin ihmissuhteet saattavat itse asiassa olla hyvin tilanneriippuvaisia eivätkä kestä sitä, että ihmiset kasvavat eri suuntiin.
Sinuna tekisin niin, että liity alueesi mammaporukoihin ja hae uusia ystäviä heistä.
Vanha hyvä ystävyyssuhde voi virrotakin, mutta väkisin sitä ei kannata pystyssä pitää.
Hei,
Olen kärsinyt lapsettomuudesta aiemmin useiden vuosien ajan. Ympäriltä alkoivat kaikota ne ihmiset, jotka saivat lapsia. Lapselliset alkoivat tapailla keskenään, eikä meitä enää kutsuttu mukaan. Kyläkutsuja ei meille tosiaan tullut eikä meillekään piipahdettu, vaikka usein pyysimme. Itse olen aina ollut lapsirakas ja varmasti huomioinut muiden lapsia sekä ollut kiinnostunut ystävieni uudesta elämäntilanteesta.
Voisiko siis olla niin, että joistakin teidän kaikonneista ystävistänne tuntuukin, että lapsen tulon myötä te olette vähän kuin " hylänneet" heidät? Muistakaa, että asioilla on aina kaksi puolta!
Lapsettomuudesta kärsivälle voi myös ajoittain olla vaikeaa tavata ihmisiä, joilla on pieniä lapsia. Kannattaa myös muistaa, että kaikki eivät tosiaankaan kerro, vaikka kärsisivät lapsettomudesta. Joku voi vaikkapa puhua ettei haluakaan lapsia - selviytymiskeinoja on useita. Eikö hyvään ystävyyteen kuulu sekin, että tällaisessa tilanteessa annetaan toiselle tilaa?
Eletään ja annetaan toisten elää :)
...tulee mieleeni, että jos ystäväsi on lapseton sinkku, niin onko hän jo siinä iässä, että itsekin haaveilisi perheestä?
Tällaisessa tapauksessa häntä saattoi kirpaista iso masusi ja nyt syntynyt pienokainen.
Sinuna antaisin asian olla, vaikka varmasti onkin paha mieli! Odota vaikka, että kaveri haluaa tosissaan tulla lasta ja ennen kaikkea sinua tapaamaan. Itse olen huomannut, että aika lailla on kaveripiiri muuttunut lapsen saamisen vuoksi. Surku sinänsä, kun vanhoja ystäviä on jäänyt taka-alalle, mutta toisaalta on jotkut kaverisuhteet parantuneetkin.
t. Pampula ja poju 5kk