3-vuotiaan omatoimisuus uloslähtiessä

Lapset ovat joskus yrittäneet tuollaista pelleilyä nuorempina, mutta se on heti kitketty pois. Esim. aamulla hoiton lähtiessä laitan vaatteet eteisen lattialle ja siitä 3-v. poika laittaa ne sopuisasti päälleen.



Lapsilta pitää vaatia asioita - onnistuminen tuo heille sitä paitsi suurta iloa.

Meillä tyttö pukee itse kengät, takin, kaulahuivin ja pipon. Muutama viikko sitten hän oppi laittamaan takin vetoketjun itse kiinni. Neiti on aina halukas lähtemään ulos. Eikä hän haluisi millään tulla takaisin sisälle. Esim kotiin tullessa hän jäisi mielellään istuskelemaan rappusille ja katselemaan naapureiden tuloa ja menoa. Neidin mielestä on esim tosi nastaa kun isi pesee autoa talon edessä ja hän saa istua rappusilla vaikka tunnin tai kaksi.



Isoveli 7 v tarvitsee vieläkin pukemisessa mukamas apua .... ja viettäisi aikaansa telkun ja nintendon parissa, jos emme pakoittaisi ulos. Kun herra on lähdössä jonnekin kaverille, ei pukemisen kanssa ole mitään ongelmia.

Meillä poika on 4v ja edelleenkin välillä taistelua pukemisesta.

Tuupi:

Onko kenelläkään samanlaista?

On, lähes joka päivä :)

Ylipäänsä kaikki siirtymät (sisältä ulos, ulkoa sisään) ovat vaikeita, ja lapsi on alkanut myös viime kuukausina valittaa nimenomaan päiväkotiin lähdöstä.

Sitten silloinkin kun poika periaatteessa haluaisi mennä johonkin, hän yleensä etsii mukaan otettavaa pikkuautoa, ihmettelee seinässä olevaa koloa, selittää muumeista jne. jne. Eli keskittyminen, ripeä toiminta ja ajantaju ovat aika hakusessa...

Mutta mitään erityisiä vinkkejä minulla ei kyllä ole antaa...

Minä uskon, että nämä(kin) asiat ovat pitkälti persoonallisuusjuttuja - yksi on yhdenlainen, toinen toisenlainen. Meidän 3-vuotias on hyvin omatoiminen ja yleensä esim. pukee itse vaatteet päälle, mutta silloin kun ei huvita, ei huvita.



Tuo jokaisen pikkujutun huomioiminen ja ajatuksen katkeaminen kuulostaa tutulta: tänään seurasin, kun lähti touhukkaasti ruokapöydästä vessaan: päästyään keittiön ovelle, oli jo pysähtynyt leikkimään lelulla, joka oli lattialla - vessa ei kiinnostanut. Kun huomautin pissahädästä, vastaus oli " ei ole enää hätä" ... Hetken päästä lähti uudestaan kohti vessaa - tällä kertaa pöydällä ollut suklaamunan paperi toi munat mieleen ja lähti hakemaan niitä... Vessaan ei siis päästy.



Tämäkin on toisaalta ihan hyvä luonteenpiirre, ainakin hän havainnoi ympäristöään ja voi päätyä isona alalle, jossa pitää hoitaa montaa asiaa yhtäaikaa... :)



Tuohon uloslähemiseen meillä usein tepsii seuraava:

1) (kuten alkuperäinen kysyjäkin tekee) ilmoitan ajoissa, että " kolmen minuutin päästä lähdetään pukemaan" . Hetken päästä näytän kahta sormea ja lopulta yhtä sormea - usein tässä vaiheessa jo itse kävelee eteiseen.

2) vaatteet on edellisenä iltana etsitty yhdessä valmiiksi, ettei tarvitse enää valita ja miettiä (siis sisävaatteet aamulla hoitoon lähtiessä)

3) puemme usein kilpaa: " kumpi ehtii ensin... Nyt on äidillä jo takki päällä..."

4) varminta on varata reilusti aikaa. Jos mieleen tulee joku juttu kesken kaiken niin se on saatava selittää, siinä ei äidin hoputtelut auta. Jos tulee oikein kova kiire, niin otan vain syliin ja puen päälle.



Tuota piiloon juoksemista meilläkin harrastettiin joku aika sitten, mutta se jäi vähitellen pois. Käytin uhkailulaskemista... Sanoin, että äiti on nyt tosissaan, nyt ei leikitä, vaan puetaan päälle. Lasken kolmeen ja jos et ehdi tulla tänne, niin... Ja se " niin" tarkoitti sitä, että jos ehdin kolmeen asti, niin kävelin vakavan näköisenä lapsen luo, nappasin kädestä kiinni ja puin vaatteet päälle vakavana ja totisena... Toinen yritti nauraa ja keikistellä leikkiä, mutta äiti se vaan oli tosi vakava ja selitti, kuinka ei voi leikkiä silloin, kun pitää pukea... Jossain vaiheessa sitten loppui.



Uhmaikähän tässä kolmen kieppeillä tunkee läpi, eli varmasti nämäkin keekoilut ovat osa tuota rajojen hakemista ja koeilua siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Voimia meille kaikille! :)