Miten teidän perheessä suhtaudutaan lapsen raamiilliseen kuritukseen?

Siis ei ole kyse raamikkaasta kurituksesta vaan ruumiillisesta. Sormilla on taas liian kiire ja silmät on hitaita ;0))

provosoitko?

EDELLEEN:

Tukistamisesta ja muusta kurituksesta...

Mielestäni fyysinen kuritus voi olla yhtä kamalaa, kuin henkinenkin. Jos joutuu fyysisesti kurittamaan pieniä ihmisiä, on aika katsoa itse peiliin. Kyseessä on todennäköisesti vanhempi, jolla on ongelmia vihan tunteiden hallinnassa. Eli, ehdottaisin kaikille tukistelijoille itsetutkiskelua ja kasvamista vastuuseen. Jos menee pinna niin, että täytyy tukistaa tai lyödä jne ON se ongelma vanhemmassa itsessään - ei pienessä lapsessa, joka kasvaa, kehittyy ja kokeilee rajojaan. Ihan turha selittää, että mikään ei tehoa! Ensinnäkin, on löydettävä tapa, joka tehoaa - siis nähtävä vaivaa sen eteen, miten omaa lastaan kannattaisi käsitellä. Toiseksi, kuka sanoo, että aina pitää olla nätisti? Kai lapsellakin on oikeus olla joskus hankala, ilman että saa välittömästi tukkapöllyä. Lapsi tarvitsee turvallisen ihmisen lähelleen, jonka kanssa voi opetella elämiseen kuuluvia asioita. Ei lapsen kuulu eikä tarvitse pelätä sitä, että oma äiti tai isä satuttaa.



Sellainen ihminen, joka vähättelee sitä kipua, tuskaa, nöyryytystä ja hämmennystä, jota pieni lapsi kokee vanhempiensa tekosien takia on empatiakyvytön ja itsekeskeinen. Ja mitä tulee henkiseen väkivaltaan, kuten haukkumiseen, vähättelyyn, julkiseen nolaamiseen JNE samat sanat mitä yllä.

Niin kai se tukkapölly on lyhin tie, siitä vaan äkkiä NAPS...

kun oma lapsi ei ole vaivan arvoinen. Kun se olisi NIIN paljon hankalampaa laskea itsekseen ensin 10 ja sitten miettiä joku muu keino. Jopa sellainen keino, josta lopulta jäisi hyvä mieli, niin vanhemmalle kuin lapsellekin.



Ja sellainen lapsi, joka nauraa, jos vanhempi tukistaa A) on jo todella alistettu B) on erittäin hämmentynyt C) on todella säälittävä. Onpas todella hyvä tehokeino...





On varmaan aika normaalia, että jossain vaiheissa kehitystä EI TOTELLA. Kyllä sekin vaihe menee ohi (kunnes tulee taas...)

nurkka ja häpeätuoli?????????????? Kuulostaa keskiaikaiselta. Meillä puhutaan jäähystä ja arestista ( 2 min tuolilla eteisessä, josta hyvä näkyvyys eri puolille). Ja tätäkin harvoin.

Ja ihmettelen kyllä, millainen monsteri teillä siellä SILMILLE HYPPII. Jos tilanne on on tuo mitä annat ymmärtää, että olette täydellisen hukassa lapsen kanssa, taitaa olla parempi hakea ammattiapua kuin käydä tätä tukkanuottas-vääntelyä täällä netissä.

Mitä mieltä olet itse väkivallasta? Auttaako se johonkin? Mihin???

Annas kun arvaan: sut on kuritettu pienenä ja nyt oot ihan normaali ja haluat kurittaa pientä 3 vuotiasta poikaasi ja haluat täältä siunauksen moiseen typeryyteen.

Sorry tää purkaus, mut mua raivostuttaa tää ikuinen aihe. Onneksi mun tuttavapiirissä ei ole yhtään aikuista, joka ei osaa kasvattaa lapsiaan ilman väkivaltaa.

Netti on kuin armeija, täällä tapaa kaikenlaista hörhöö, joilla on omituinen käsitys oikeudellisuudesta (onx toi sana?).

Toivon, että lapsesi saa sulta muuta kuin selkäänsä näinä aikoina, kun hän kehittyy ja kokeilee sekä koettelee.

Tässä linkki, josta apua:

http://jkk.mll.fi/

Tsemiä!

samat äidit jotka täällä kauhistelee pieniä tukistuksia. Kauhistelee toisissa ketjuissa, että mikseivät vilkkaiden lasten äidit laita kakaroitaan kuriin. Kaikille lapsille ei vaan toimi se, että kerran tai 5 kertaa selitetään ja perustellaan johdonmukaisesti ja niin lapsi oppii ja tottelee. Ja äiti on tosi hyvin onnistunut kasvatuksessaan.

Nämä helppojen lasten vanhemmat eivät tiedä kaikkea vanhemmuudesta. Minäkin olisin varmaan kauhuissani tukisteluista, jos minulla olisi vain kiltti tyttöni, joka pysyy kurissa helposti ja puhumalla. MUTTA koska minulla on todella vilkas ja eläväinen poika, joka on aina ollut oikea hiekkalaatikkojen kauhu, muiden silmissä täysin kasvattamaton, huonojen vanhempien nulikka, on minulla huomattavasti laajempi perspektiivi tähän hommaan. Kyllä meillä on joskus tukistettu. Ei montaa kertaa, mutta joskus. Ei edes pitkään aikaan, kun on saatu jo poikaa hieman ruotuun. Ei ole revitty hiuksia päästä, vaan vähän otettu tukasta kiinni. Siitä on mielestäni pitkä matka oikeaan selkäsaunaan ja pahoinpitelyyn. Ja kyllä se on meillä toiminut. Jo pelkkä uhkaus, että pitääkö ottaa tukasta kiinni toimii. Uskon, että pieni tukistus loukkaa poikaa tasan yhtä paljon kuin jäähylle laitto, lempilelun takavarikointi, pakottaminen siivoamaan etc. (muu henkiseen väkivaltaa kai luettava) ¿ kysymys on auktoriteetin osoituksesta ja se loukkaa tietysti pienen poikani tunteita, kun ei saa täysin vapaasti tehdä mitä haluaa.

Kyllä vanhempien on pakko haastavan lapsen kasvatuksessa näyttää kuka on auktoriteetti. Kyllä minä äitinä saan ottaa lapselta lelut pois kädestä, jos on aika syödä tai jostain muusta syystä. Mutta lapsellani ei ole oikeutta ottaa leluja pois muiden lasten käsistä vain siksi, että haluaa leikkiä niillä. Eli ei se voi ihan yksi yhteen mennä, että lapsi saa sitten tehdä kaiken sen muille mitä vanhemmat tekevät hänelle.

Ja herran jestas mitä saivartelua jäähypenkin nimityksistä. Vaativien lasten vanhemmilla on tosiaan parempaakin tekemistä, kuin roikkua näillä palstoilla ja senpä ei kukaan ole jaksanut/viitsinyt noihin tukistuskeskusteluihin osallistua, mutta nyt vaan tuntui, että oli pakko. Itseäni ei ole ole pienenä pahoinpidelty kuin joskus pikku tukistuksilla ja suun saippualla pesemisellä ¿ eikä ole jäänyt mitään traumoja. Ja voin tunnustaa, etä myös omalta pojalta on pesty ¿sotkusanoja¿ suusta saippualla ja se toimi ¿ loppuivat ne sanat.

joka koettelee IHAN joka päivä rajojaan. Häntä tosin ei pidetä hiekkalaatikoiden kauhuna, vaan ihan hupaisana ja toimeliaana tyyppinä. Kyllä hänestäkin riehuvan kauhun saa tekemällä - enpä ole viitsinyt koittaa. Mieluummin NÄEN hieman ENEMMÄN vaivaa, että oppii kanavoimaan energiansa johonkin hyvään kuin pahaan. Luuletko, että en joudu puremaan huuleeni ja kiroilemaan joskus äänettömästi, saati ajattelemaan pientä näpäytystä????? Tottakai joskus on niinkin hankalaa, mutta SE ON MINUN asiani eikä lapsen kuulu mielestäni kärsiä siitä. Vastuu siitä, että lapsi saa kasvaa ilman pelkoa, on vanhemmalla. Jos esimerkiksi tukistat, siirrät omaa huonoa oloasi lapseen. Teetkö näin myös puolisollesi, joka ei tee työtä käskettyä - ja jos et tee, niin miksi lasta saa kurittaa fyysisesti, mutta aikuista ei? Ja tottakai olet itsekin kurituksen tuotetta.... Niin olen minäkin. Olen saanut pepulleni joskus todella tiukassa paikassa. EN missään nimessä halua siirtää sitä eteenpäin. Itse muistan vain läimäytykset - en itse asiaa.



Aivan törkeetä puolustella mitenkään ruumiillista tai henkistä kuritusta. Sen vielä ymmärrän, että muutaman kerran elämässään nappaa tukasta kiinni, mutta siinäkään ei ole mitään hyväksyttävää saati puolusteltavaa.

Ei ole vielä tullut vastaan tilannetta, missä sitä olisi pitänyt käyttää. Ja lapset 16 v, 14 v ja 2 v.

fyysisen kurittamisen linjan? Vai ajauduttiinko siihen " kun mikään muu ei enää tehonnut, mutta sitten läppäsin sormille, johan jäi hella rauhaan" -tyyppisesti hetken mielijohteesta ja sitten se jäi päälle eikä toisella vanhemmalla ole mitään mielipidettä asiaan???

Olen lyönyt esikoistani. Pelkkää omaa turhautuneisuuttani. Pistin sille stopin, kun älysin, että menetän oman lapseni, henkisesti. Tyttö alkoi pelätä minua, eikä koskaan halunnut olla minun kanssani.

Isompia veljieni lapsia uhkailen piiskalla, se oottaa kaapinpäällä jos kouluikäiset pojut ei tottele aikuisi. Kertaakaan ei oo tarvinnu uhkausta toteuttaa.

Leikkiikästen lasten lyöminen ei hyödytä ketään. Ei ne ymmärrä sellaista.

Ei meillä kyllä lapset hypi silmille... Esikoinen yrittää joskus, hänet passitetaan huoneeseen ja on siellä hetken raivoamassa, sen jälkeen syventyy omiin juttuihinsa. Keskimmäinen on vasta 2v7kk ja saa joskus raivareita. Raivarin laadusta riippuen, saa joko jäädä yksin raivoamaan (tarkottaa siis yksin niin ettei kukaan kiinnitä huomiota), joskus auttaa puhuminen, joskus aresti. Jos isommat esim alottavat keskenään kauhean riehumisen eivätkä kuuntele halaistua sanaa ja touhu menee aivan överiksi niin erotetaan toisistaan joksikin aikaa tai poistetaan lelu tmv joka aiheuttaa riehumisen.



Vaikeehan tässä nyt on mennä sanomaan miten rauhallisia tai ei-rauhallisia meidän lapset on. Esikoinen on temperamenttinen mutta yleensä hän on aina ollut hyvä kuuntelemaan ja ymmärtämään. Vasta 6-vuotiaana tuli eka KUNNON uhma jolloin kuvitteli olevansa maailman napa. Keskimmäinen on rauhallinen mutta välillä niin rauhallinen ja omissa oloissaan ettei kuuntele mitään. On vähän sellanen taivaanrannan maalari jota ei muiden mielipiteet hetkauta. Ystävällinen kuitenkin ja tykkää toisista lapsista. Uhma hänellä oli kaamea. Kuopus taas tuntuu olevan esikoisen kaltainen, saa nähdä kun kasvaa.

...viimeksi kuulin ideana jo vanhasta tutusta sylihoidosta ammattilaiselta (käytetään mm. lastenpsykiatrisella osastolla).

Lapsi otetaan kiukunpuuskan, uhmitteluraivarin tai mitä sitten onkaan, kun muut keinot eivät tepsi, alettua syliin vinottain toiselle polvellesi, lapsen jalat roikkuvat omien jalkojesi välissä, ja pystyt " lukitsemaan" ne omilla jaloillasi. Toinen kätesi lapsen takaa, toinen edestä, ja toisella kädellä pidät

lapsen toista kättä kiinni ja toista toisella. Siinä istutaan, kunnes lapsen " kohtaus" menee ohi ja hän alkaa joko itkeä (= paha olo purkautuu itkuna) tai muuten vaan rauhottuu.



Isompi lapsi, joka ei enää pysy sylissä, kääritään maton sisään (joo' o!) ja sama homma kuin edellä: annetaan rauhottua.



Meillä pelittää nykyään jäähypenkki ihan hyvin, sielä mitään tekemättä istutaan iän verran minuutteina (3v=3 min), sitten käydään tilanne läpi miksi sinne joutui, anteeksipyynnöt asianosaiselle jos tarvis ja halit.



Eräs tuttuni sanoi kerran, että tukista pienesti, jos lapsi ei tottele, ja kokeilin sitä jonkun kerran.En tykännyt itse, eikä lapsi todellakaan. Sai aikaan lapsessa pelkoa ja lisää uhittelua; jäähymenetelmällä saan aikaan pysyvämmän tuloksen ja lapsi on sen jälkeen kuin enkeli ;)



Kokeile myös tarrakonstia. Liimaa kartonkiin kontaktimuovi, tai käytä jotain muuta tarrapohjaa. Aina kun tiedät, että jostain tilanteesta/asiasta tulee melko varmasti tinttailua, lupaa lapselle tarra, jos homma sujuu hyvin tai joskus vaikka silloin, kun hän on ollut kiltisti esim. kauppareissulla (jos sielä usein hässäkkää). Sitten kun tarroja on koossa esim. 20 kpl, lapsi saa palkinnon. Voitte valita onko se tavara, karkkia vai jotain kivaa tekemistä (pääsee käymään pallomeressä, tehdään eväsretki, käydään kirjastossa tms.)

Itselläni on tuo juttu kanssa vielä testaamatta, mutta varmasti pelittää meillä. Pihalle pukeutumiset, pikkusiskon kiusaaminen, tavaroiden heittely kerhossa yms. ovat meillä olleet tällä hetkellä niitä hankalia juttuja.



Tsemppiä - ilman vanhanaikaisia konsteja :)!

oletko kiinnittänyt huomiota äänensävyysi, kun kiellät lastasi tekemästä jotain?

Pph:na työskennellyt tuttuni saoi katsoneensa lapsityrannit-ohjelmaa ja sanoi, että niillä äideillä siinä on järjestään sama vika: äänensävystä puuttuu se " tarkoitan TODELLA mitä sanon" - sävy eli komennetaan liian lepsulla äänensävyllä.

Siinä oli korjaamista itsellänikin, piti oikein opetella kuulostamaan tarpeeksi totiselta ja puhumaan " tosi kyseessä" -sävyllä (ei tarkoita huutamista, sekin on pidemmän päälle tehotonta).



Vilkaiseppa muuten vielä MLL:nkin sivut, olikohan jll.mll.fi tai sinnepäin, en tarkalleen muista. Hyviä kasvatusneuvoja.

Rune ja muut vastaavat....säälittävää tuo teidän turvautuminen tukistamiseen yms. Todella sääliksi käy myös lapsianne joiden elämää pilaatte.





Minulla myös eläväinen, vaativa ja ei niin kiltti poika, joka ei usko asioita heti ensimmäisellä kerralla, mutta silti ei kertaakaan ole tarvinnut turvautua väkivaltaan (kuten tukistamiseen).



JOs lapsesta tulee hiekkalaatikoiden kauhu, syy on varmasti huomiotta jättämisessä (lapsi ei saa riittävästi rakkautta), itse tukistamisessa, henkisessä väkivallassa, tai siinä että vanhemmat eivät ole asettaneet lapselle rajoja johdonmukaisesti (ilman väkivaltaa).



Totuushan on, että jos lapsi kohtelee muita lapsia huonosti, on hänellä paha olla ja toimintamallit opitaan kotoa.



Voin kertoa että auktoriteettiasemaa ei saa lapsen silmissä tukistamisella, päinvastoin lapsi alkaa vähtellen halveksimaan ja pelkäämään tällaista kasvattajaa.



Jokainen meistä tietää että jos joku meitä vetää tukasta, lakkaa kunnioitus nopeasti tallaista henkilöä kohtaan. Lähinnä miettii onko tällaisella henkilöllä psyykkisiä tai juuri näitä itsehillinnän ongelmia.



Auktoriteetti lapsen silmissä hankitaan kärsivällisellä, rakastavalla, johdonmukaisella kasvatuksella ja selkeillä säännöillä.



Kukaan ei konnioita ihmistä joka on loukannut jokaisen omaa aluetta eli fyysistä koskemattimuutta.

Minulla pestiin tarhassa saippualla suu kun olin " puhunut rumia" . Olin silloin alle 3 (samanikainen kuin poikasi?) eli TODELLA PIENI. Vielakin, 27 vuotta myohemmin kavahdan Sunlight-saippuaa ja sen hajua -- maku tulee melkein suuhun. Muistan sen noyryytyksen ja pelon ja vihan! Mita jos sellaisen teon tekisi OMA AITI eika vaan joku kamala tarhan tati?



MISTA lapsi oppii kirosanat? Kiroiletko itse lapsen kuullen? Ei noin pieni VOI YMMARTAA kirosanan " pahuutta" . Mutta varmasti lopettaa kiroilun saippualla pesun jalkeen! Varmasti lopettaisi nenan kaivuun jos loisit hanta vasaralla sormeen tms.



Miten kukaan voi haluta satuttaa lastaan? Kyllahan sita voi ajatella joskus kun on oikein vasynyt ja lapsi ei vaan tottele, mutta sanoista teoiksi..........ja niin viela, ettei nae siina mitaan pahaa vaan pitaa ihan oikeutettuna!?

mutta häpeätuolia käytetään meillä . kyse ei ole keskiaikaisesta keinosta/menetelmästä vaan myös lasten alan " ammattilaiset" käyttävät moista. en tiedä onko " buumi" niinkään suomessa mutta englannissa keino on todettu hyväksi.

häpeätuoli ei vahingoita fyysisesti lasta, eli kyse ei ole ruumillisesta kurituksesta :)



lapset vaan " valitettavasti" tarvitsevat rajoja yhtälailla kun rakkautta myöskin.



kauhea, kuulostaa siltä että meillä olisi armeijan kuri :) ei todellakaan mutta johdonmukainen, rajoja asettava, rakkautta viljelevä/hellyyttä meillä myöskin saa :)

meillä on alusta asti ollut " perus sääntönä" että ei on ei ja siitä ei lipsuta. jos jokin asia on kerran kiellettyä se on aina kiellettyä.