1v3kk satuttaa itseään ja muita ja saa kauheita raivareita
Alan oleen tosi, tosi huolestunut..Meidän 1v3kk poika on aina ollut hyvin voimakastahtoinen mutta vähän ennen 1v. ikää hän alkoi hakata päätään, jos ei saanut tahtoaan läpi tai suuttui jostain. Sitä jatkuu edelleen ja mukaan on tullut myös puremista ja raapimista. Ja nyt on muutaman kerran saanut ihan hirveen raivarin, kun on olen esim. yrittänyt nukuttaa päikkäreille tai kun tultiin liian aikaisin sisälle ulkoa. Hän huutaa todella raivoisasti ja hyökkäilee minua kohti yrittäen purra. Jos laitan hänet silloin meidän sängylle, hän heittelehtii raivoisasti paikasta toiseen. Mä olen vaan jo niin väsynyt tähän kaikkeen. Mä tosiaan toivoisin, et jos jollain on kokemusta vastaavasta niin vois kirjottaa.Tarvisin nyt kyllä vertaistukea kipeästi!
Kommentit (4)
Meillä on ollut vähän vastaavanlaista:
Meillä on poika (nyt ikää 2 v 10 kk). Luonteeltaan poika on yhdistelmä rauhallisuutta ja voimakasta tahtoa. On myös sellainen on/off -tyyppi, varsinkin vieraiden läsnäollessa saattaa näyttää hyvin "helpolta" ja ujoltakin, mutta kotioloissa tulistuu helposti ja rajusti.
Noin 8 kk iästä reilu vuoden ikään oli paljon puremista. Puri varsinkin minua (äiti), mutta myös isäänsä. Tätä tapahtui ihan varsinkin väsyneenä tai turhautuneena mutta myös ihan hyväntuulisena. Lähempänä 1,5 vuoden ikää jäi pureminen lähes kokonaan pois, mutta tilalle tui pään hakkaaminen (lattiaan). Sitä ilmeni nimenomaan turhautumistilanteissa tai silloin, kun jokin ei vaan mennyt mieliksi. Kun leikki ei sujunut, kun ei häntä kiellettiin jostain ja vietiin kielletystä paikasta pois yms. Paljolti pään hakkaaminen liittyi kuitenkin siihen, että hän ei pystynyt vielä ilmaisemaan itseään sanoin. Kun hän sitten 2-vuoden iässä oppi puhumaan, jäi päänhakkaaminenkin lähes kokonaan pois. Tätä samaa puheilmaisun puutteeseen liittyvää pään hakkaamista oon kuullut muidenkin (täällä) kertovan. Meillä on ollut jonkin verran myös tuollaista sätkimistä ja myöhemmin paikallaan hyppimistä raivokohtausten yhteydessä. Kestoltaan ne eivät koskaan onneksi ole olleet kovin pitkiä, ehkä 2 min ja 10 min välillä. Joskus (alle 2-vuotiaana) oli yöllisiä raivokohtauksia, ne saattoi kestää puolikin tuntia ja oli kyllä tosi piinallisia. Kun poikaan ei saanut mitään kontaktia, välillä halusi syliinkin, mutta sitten taas heti pois sylistä.
Pään hakkaaminen siis on jäänyt. Mutta rajusti tulistuva luonne on edelleen läsnä. Poika sai pikkuveljen 2 v 3 kk iässä. Mustasukkaisuus ja huomion hakuisuus on välillä hyvinkin voimakasta. Kun vauva nukkuu kaikki on hyvin. Mutta kun vauva on hereillä, mikään ei ole hyvin. Tuntuu että itkua paljon, enkä oikein aina ymmärrä itkun syytä. Hän on myös herkkä satuttamaan vauvaa, vaikka on toisaalta (varsinkin aivan viimeaikoina) hyvin lempeä ja rakastava veli. Aivan yhtäkkiä kuitenkin saattaa kuitenkin vaikkapa tönäistä vaivan kumoon tai lyödä tätä päähän. Myös meitä vanhempia poika on alkanut välillä lyömään. Toisaalta nyt pojalla on vaihe, että hän pyytää jokavälissä päästä syliin.
En ole ottanut asiaa puheeksi neuvolassa. Hänen isänsä on ainakin molemmat sellaisia samantyyppisiä, räiskähteleviä, nopeita suuttumaan. Ollaan ajateltu, että luonne on periytynyt häneltä. Voi olla, että meidän olisi alkujaankin kannattanut keskustella pojan reagointitavasta neuvolassa. Ainakin suosittelisin sinua tekemään niin.
Tuossa suunilleen 1v3kk iässähän kyllä kaikilla lapsilla alkaa nousta omaa tahtoa esiin. Minä olen kokenut noin 1,5-vuotiaan iän hankalimmaksi vaiheeksi ainakin julkisilla paikoilla. Kun (tai jos) sanoja ei vielä ole niin ne raivoamiset on aika vaikeasti säädeltävissä.
Anteeksi lukuisat kirjoitusvirheet. Tarkoitus oli mm. kirjoittaa että pojan isä ja isänisä ovat molemmat helposti tulistuvia.
kun kuulostaa aika tutulta tuo teidän pojan käytös.Laitan tähän s-postiosoitteeni, jos haluaisit vaihtaa enempi ajatuksia ja muutkin, joilla on voimakastahtoisia taaperoita olis kiva,jos kirjoittelisitte. Eli mape21@netti.fi.
tiedän tunteen: voimakastahtoisen taaperon kanssa on välillä tosi raskasta. Meilläkin vuoden vanha poika on välillä (siis noin 10 kertaa päivässä) tosi melodramaattisen suuttunut ja superloukkaantunut, kun ei saa jotain tavaraa, pääse jonnekin tms. Yritän itse ottaa huumorilla, mutta usein tekee tiukkaa.
Mielestäni sinun kannattaisi ottaa yhteyttä neuvolaan ja pyytää reilusti apua tilanteeseesi. Lapsen itsensä satuttaminen ei ole asia, jota voi vain seurata sivusta. Joskus neuvolan terveydenhoitajat yrittävät sanoa vaan, että kyllä se siitä, mutta älä anna periksi, jos lapsesi terkka on niin törppö. Myös sinun jaksamisesi tukeminen on todella tärkeää, että pystyt olemaan se kallio, johon vahvatahtoinen lapsesi pystyy turvaamaan.
Riippuu tietysti paljon asuinkunnastasi, mitä apumuotoja on saatavilla, mutta voisin ihan näin maallikkona arvella, että esim. toimintaterapiasta voisi olla apua.
Jaksamista ja voimia sinulle!
Terkuin BB76