Italiaan lähdössä!!
Olemmen lähdössä Sorrentoon,Italiaan viikoksi toukokuun puoli välissä.
Mukaan lähtöön myös poikamme,2v9kk.
Pitääkö ottaa jotain erikoisia rokotuksia vai pärjääkö näillä " vanhoilla" ,mitä neuvolasta saatu tarkastuksissa?
Kommentit (11)
Yhdyn edelliseen rokotuksista eli mitään ylimääräisiä rokotuksia ei tarvita.
Ruoasta sen verran, että me olemme olleet Italiassa aika useasti lastemme kanssa ja purkkiruokia syövälle voi löytää ihan hyviäkin purkkiruokia joistakin apteekeista sekä hyvin varustetuista ruokakaupoista. Niissä on yleensä myös kala, kalkkuna sekä kanaruokia jotka ovat hyvinkin samankaltaisia kuin suomessa myynnissä olevat piltit ja bonat. Ihan vauvalle voi kyllä olla vaikea löytää " hyviä" soseita sillä lähes kaikki ovat jonkin sortin yksiväristä lihamössöä. Yli 1v. lapsille olemme ravintoloissa tilanneet sitten jo omat pasta tai kala-annokset.
Ja tuli mieleen että miten onnistuu lapsen (1v10kk) turvallinen matkustaminen taksilla? Onko olemassa sellasia takseja joissa olis turvaistuin? Roomaan ollaan menossa ja tarvitaan taksia ainakin lentokenttäbussin jälkeen kun siirrytään hotellille. En kyllä millään haluais istuttaa pientä pelkkiin vöihin taksissa kun suurkaupunkien liikenne on kuitenkin niin vilkasta. Miten olette matkustaneet taaperon kanssa taksilla?
Ruuista vielä....ajattelin ottaa muutamia purkkiruokia mukaan. Lennoille, kumpaakin suuntaan ja sitten siltä varalta jos ei ravintoloiden ruuat maistu. Pillimehuja otan myös sekä muksu valmispuuroja. Otan myös muksu täyshedelmäsosepakkauksen jossa on neljä muovi tölkkiä sosetta niin ei paina niin paljoa. Ei voi vaan ruokia kamalan paljoa ottaa kun niistä tulee äkkiä painoa laukulle....Ollaan reissussa 8 päivää.
Edellinen kirjoitti kulkevansa bussilla lentokentältä. Jos laskeudutte Fiumicinon kentälle, pääsee Rooman keskustaan älyttömän kätevästi ja lasten kanssa turvallisesti junalla. Juna lähtee lentokentältä ja tulee Rooman keskustaan. Me kävelimme juna-asemalta hotellille, lapset olivat rattaissa ja kaikki tavarat rinkoissa (ei siis mitään perässä vedettäviä matkalaukkuja). Näin vältyimme taksin käytöltä.
Ruoista. Me tilasimme pojille (matkan aikana 2v5kk ja 1v3kk) ravintoloissa aina jonkun peruspastan tai pizzan puoliksi. Maistuvathan ne vähän eriltä kuin Suomessa, mutta en ottanut mukaan mitään purkkiruokia tai ostanut sieltäkään. Meillä oli mukana Tuttelin (vai Muksunko ne on?) valmispuuroja, välipaloiksi korppuja yms. kevyttä ja maitojauhetta. En ehtinyt kotona kokeilla maitojauheen menekkiä ja kävikin niin, että maitojauheesta tehty maito ei kelvannutkaan (mukana oli myös vedenkeitin, eli tein maidon keitettyyn veteen). Jos nyt lähtisimme, ottaisin mukaan hyla-maitotrippejä, niitä, joissa on pillit mukana. Ravintolat laskuttavat melkoisesti maitotilkoista. Eli ruokien suhteen pärjäsimme hyvin Roomassa, mutta tuo maitoasia oli matkan ajan retuperällä.
Hyvää matkaa kaikille Italiaan suuntaaville, aivan ihana ja lapsiystävällinen maa!!
Vaikka tullut jo kai tärkeimmät. Eli myös mun käsityksen mukaan Italiassa ei tarvita erikseen mitään rokotuksia.
Ja sitten hänelle joka kyseli Roomasta ja takseista. Komppaan erästä kirjoittaa täällä että ehdottomasti vaivattomin ja helpoin tapa matkustaa lentokentältä on juna! Nopea yhteys ja junia kulkee usein (että vaikka edellisestä myöhästyy ei kauan tarvitse seuraavaa odotella). Junat todella saapuvat keskusasemalla Roomassa.
Rattaiden kanssa kulkeminen voi välillä olla hankalaa tai vaatia hermoja Rooman keskustassa. Varsinkin jos/kun on paljon turisteja liikkeellä. Sitten kannattaa ottaa myös huomioon että kaikkialle nähtävyyksiin ei pääse rattaiden kanssa - tai ainakin kulkeminen on erittäin hankalaa. Jos vain mahdollista (ja haluaa käydä katsomassa nähtävyyksiä) kannattaa lapsta kantaa kantorinkassa tms. (patapum? esim. myös). Tällaisia nähtävyyksiä ovat ainakin Pietarin kirkko (tosin en ole ihan varma onnistuuko siellä liikkuminen kevyillä matkarattailla, mutta tungos saattaa olla suuri). Samoin Colosseumilla hankalaa kulkea rattaiden kanssa. Mutta kyllä silti niin ihana kaupunki että paljon paljon nähtävää ja koettavaa :) Suosittelen. Ottaa vaan rennolla asenteella .. Nimittäin liikennekulttuurikin on aikamoinen, siellä saa todella joskus loikkia tien sivuun (ja skootterilla ajelevat ehkä hulluimpia ;) )
Ihanaa matkaa sinne meneville!!
Meitä oli matkalla 3 perhettä, yhteensä 3 vaunut ja yhdet matkarattaat. Me emme olleet pahimpaan turistiaikaan, joten eteenpäin pääsimme hyvin. Liikenteeseen tottui ja liikennevalo-ohjattuja risteyksiä oli niin runsaasti, että niiden avulla teiden ylitykset olivat turvallisia. Lähinnä liikenteen meteli oli melkoinen.
Pietarin kirkkoon ei pääse rattailla, ei edes matkarattailla. Rattaat pitää jättää vartioituun tilaan. Ihan rimpuloilla matkaan ei kannata lähteä, sillä kadut ovat välillä huonokuntoisia ja hyvät renkaat ovat paikallaan esim. siellä Colosseumin antiikkialueella. Me olimme liikkeellä lähes koko päivän, joten rattaat/vaunut, jossa lapset myös nukkuivat päikkärit, olivat tarpeen. Lasten jaloittelut hoidettiin puistoissa ja piazzoilla, pallo oli oiva lelu mukana, sillä rattaissa istumise ohella pienet pallopelit tekivät terää.
Meillä vaan ei ole hotelli Rooman keskustassa vaan lähellä vatikaania joten ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin se taksi.... Täytyy ottaa selvää meneekö sinnepäin junaa lentokentältä. Tuota tavaraa on aika paljon lähdössä...pitää varmaan vielä karsia jotain pois. Kaksi isoa matkalaukkua (pyörillä), matkarattaat ja kaksi reppua käsimatkatavaroihin. Tytölle pitäisi vielä muutama kirja ja lelukin ottaa mukaan... Onko teillä muilla ollut paljon tavaraa mukana?
Rooman rautatieasemalta, minne juna lentokentältä tulee, pääsee kyllä metroon, joka menee Vatikaanin läheltäkin.
Tosin en tiedä, miten pärjäisitte tuon matkatavaramäärän kanssa metrossa?
Italian rokotusohjelma on ihan sama kuin Suomeenkin vasta tulleet yhdistelmärokotteet.
Kaikissa lastenruokapurkeissa, paitsi hedelmäsoseissa tietenkin, on suolaa toisinkuin Suomessa, joten se saattaa vaikuttaa ruuan maistumiseen lapsillenne.
Pääsylippujen hinnoista jotain.
Meillä oli Colosseumilla yhdistelmälippu johon kuului sekä opastettu kierto Colosseumilla sekä opastettu kierto Forum Romanumilla ja maksoi siis 20 euroa / aikuinen. Aika kallis mutta toisaalta a) pääsimme siten jonojen ohi Colosseumilla b) saimme vähän käsitystä enemmän siitä mistä kaikessa on kysymys (vaikka historiaa toki ollaan koulussa luettu mutta kyllä lukioajat jo ovat aika kaukana muistissa ..)
Pietarinkirkkoon ei maksa mitään (kirkot ylipäätään ovat tietenkin ilmaisia nähtävyyksiä).
Lisäksi kannattaa ilman muuta käväistä Espanjalaisilla portailla sekä ihailla monia upeita suihkulähteitä joita varmasti sattuu matkan varrelle kun Roomassa kävelee.
Kannattaa myös ottaa lapsen kanssa huomioon että joihinkin nähtävyyksiin saattaa joutua jonottamaan tuskastuttavan pitkiäkin aikoja (tietenkin riippuu ajankohdasta jolloin on matkalla, kuinka paljon turisteja on liikkeellä). Pietarinkirkossa ja Colosseumilla tehdään turvatarkastukset (kuljetaan metallinpaljastimien läpi).
Ja kannattaa varoa taskuvarkaita!
Tosiaan - mukavaa matkaa :) Upea kaupunki, ihanaa ruokaa.
Itse olen 3 kk ikaisen vauvan kanssa Roomassa ja koska emme pääse Suomeen ensimmäiseen rokotukseen, olen tutkinut täkäläistä rokotusohjelmaa tarkkaan. Totta on, etta se on samanlainen kuin Suomen, mutta yhden eroavaisuuden olen havainnut: hepatiitti B rokote annetaan Italiassa 3 kk, 5 kk ja 12 kk iässä. Suomessa hepatiitti Btä esiintyy hyvin vähän, mutta täällä Italiassa se on jo yleisempi. Eli kannattaa miettiä tarkkaan tuon rokotteen hankkimista.
rokotuksia ottaa muita. Me kun oltiin Italiassa, tyttö sillon hiukan yli vuoden, oli syömättä viikon, melkeen. Eli söi vaan niitä ihania leipätikkuja ja salaattia. Minä kun luulin että Italiasta saa bonaa yms ruokakaupoista, mutta niin ei ollutkaan. Lasten ruokia oli vaan semmosia täysliha purkkeja ja kasvissoseet oli ilmeisesti ihan erimakuisia ku täällä kotosuomessa. Kaikki muukin ruoka oli yleensä niin kaikkiruokaruokaselle neidille väärän makuista, eli kannattaa varautua!