Läikikkäät hampaat :/
Apua. Kohta vuoden täyttävän taaperon hampaat herättivät huomioni jo ihan kasvuvaiheen alussa. Ihan kuin hampaissa olisi ollut aavistus siniharmaan sävyä valkoisen seassa (muutama läikkä/etuhammas). Suuhun on ollut lähes mahdoton katsoa: suu pysyy visusti supussa. :-)
Hampaidenpesun lomassa olen kuitenkin saanut näkymän suuhun ja nämä epäilyttävät etuylähampaat ovat tosiaan kummallisen väriset... Ihan kuin olisivat tummuneet paikoin. Voiko olla mahdollista?!
Ensimmäiset (juuri nämä tummuneen oloiset) tulivat pintaan kolme kuukautta sitten ja ovat jo aika hyvän kokoiset. Olemme pesseet kerran-kaksi päivässä hampaat (aloitimme jo puhkeamisvaiheessa) ja suuhygieniasta on koitettu pitää huolta. Ensimmäinen hammastarkastus on 1,5 vuoden iässä. Olen nyt ihan äimistynyt ja samalla huolissaan. Onko kellään komeusta tai alan tietoa asiasta? Kiitos!
Kommentit (6)
Myös meillä (tyttö 2v 8kk) on tummia läikkiä kolmen ylähampaan takana. Kävin näyttämässä niitä hammaslääkärille, muttei oikein saanut tutkittua kun tytsi huusi koko ajan. Sanoi, että saattaa olla vesijohtoveden aiheuttamaa tummentumaa tai hammaskiveä. Ei uskonut, että voisivat olla reikiä ja jos olisivat, niitä ei kuitenkaan paikattaisi kun ovat tuossa edessä. Eivät kuulema silloinkaan aiheuttaisi mitään pysyville hampaille. Meillä myös pidetään hyvää huolta hammashygieniasta, mutta yöimetin häntä 1,5 vuoden ikään saakka ja söi tuttia 2,5 v asti, joten niillä saattaa olla osuutta asiaan.
mutta hankalaahan se on näkemättä. ;) Juuri puhjenneiden hampaiden pinta on vielä vähän " huokoista" , joten voivat värjäytyä helposti. Meillä esim. mustikka värjäsi hampaita sinertäviksi, samoin rautalääke. Hyvä pesu on auttanut asiaan. Eihän ne tummat hampaat mitkään kauniit ole, mutta tässä vaiheessa aika vaikeata tehdä asialle mitään. Myöhemmin, jos hampaat vielä värjäytyneet, voi hammashoitolassa tehdä paremman puhdistuksen.
Ihan mustat laikut on yleensä juuri vesijohtoveden aiheuttamaa värjäytymistä, sekin voidaan puhdistaa hammashoitolassa.
Pysyvän hampaan " sinerrys" johtuu yleensä siitä, että hammas on kuollut. Eli luultavasti tapaturmaisesti ja hampaan verisuonitus päässyt vuotamaan hampaan sisälle. Näitä ei yleensä saada millään vaalennettua, joten ne ovat sitten tummemmat aina.
Tähän loppuu hammashoidon oppitunti. ;)
Suosittelen siis hyvää harjausta, makeiden välttämistä (samoin mehujen) ja ei saa napostella pitkin päivää! :) Tämä ohje sopii siis vauvoille ja vanhemmille.
-Saibu-
on hampaissa eri valkoisen sävyjä. Veljelläni on tosi pahasti värjäytyneet hampaat. Ja nämä on liian fluorin aikaansaamisia, meillä oli oma kaivo, jonka vedessä oli liian korkea fluoripitoisuus. Hampaamme ovat tosi vahvat, mutta ei niin kauniit... Veljelleni on jouduttu tekemään hampaisiin jotain kuoria, koska ovat tosissaan niin hurjan näköiset.
Tämä vaan oma kokemukseni, teillä voi olla kyse ihan muusta :)
Hei!
Hammaslääkärinä voin informoida että suurin osa tummentumista on todellakin vesijohtoveden aiheuttaa värjäymää. Varsinkin värjäymä tarttuu lähellä ienrajaa olevaan pintaan ja myös muualle jos hampaan pinnassa on vähänkin epätasaisuutta. Maitohampaissa värjäymiin ei puututa, koska ne uusivat lähes aina. Joskus vanhempien toivomuksesta esim. perhejuhlien lähellä on voitu rapsutella häiritsevimpieä kohtia pois. Kotona voi kikkailla värjäytymien poistoa hankaamalla kuivalla hammasharjalla tahnan kanssa ilman vettä ja vasta viimeksi huuhdellaan.
Vesijohtovesi ja 11 kuukauden ikään jatkunut yötissutte kävi omassakin mielessäni. Jostain muistan myös lukeneeni äidin raskauden aikaisen (silloin kun sikiön/alkion hammasluusto kehittyy, eli todella alussa) sairastelun vaikuttavan hampaiden väriin, eli juuri läikikkyyteen. Lähdettä en muista, taisi olla joku höpöhöpö-lehti.
Täytyy panostaa hammaspesuun ja ottaa asia esille 1,5 vuoden isässä hammastarkastuksessa. Olisiko jollain vielä kokemusta/tietoa? :-)
Miehellä on suussa semmonen sinertävä hammas, ollut kuulemma aina semmonen. Mistähän mahtaa johtua? Mulla taas on yks hammas jossa on ruskea laikku, se on kiilteen kehityshäiriö sano hampilekuri kun kerran siitä kysyin.