Vierastaminen alkoi 3,5kk
Meidän tyttö alkoi vierastaa 3,5 kuukautisena on nyt 5,5 kk eikä ainakaan vielä ole helpottanut. Kaikki menee hyvin kun on äidin sylissä, naureskelee kovasti ihmisille, mutta jos joku vieras tai tuttukin ottaa syliin niin itkuhan siitä tulee. Tämä koskee myös isovanhempia joita tyttö näkee melkein kerran viikossa ja on kaksiviikkoisesta asti ollut melkein joka viikko mummolla hoidossa muutaman tunnin. Silti vierastaa mummoakin kovin. Vähän ikävää, kun ei viitsi edes kummeille tai omille sisaruksilleni jättää hoitoon kun saa ihan hirveitä itkuraivareita. Mummo on silti hoitanut paljon, mutta viime kerrallakin tyttö oli huutanut tunnin putkeen aivan hepuleissa. Onneksi mummo on tottunut siihen:) Ärsyttää kun sitten ihmiset sanovat, että "se on niin kiinni sinussa, kun olet sen kanssa niin paljon". No älä! Pitäisikö sitten laittaa tyttö hoitoon ja mennä töihin. Tuntuu kuin olisi minun vika, että olen sen sellaiseksi opettanut.
Miten eroahdistus eroaa vierastamisesta, voiko sitä olla jo 5kk? Tällä hetkellä tyttö alkaa heti itkemään jos menen toiseen huoneeseen ja minun pitää olla koko ajan näkyvillä.
Kertokaa muut kokemuksianne, kun tuntuu että kenenkään muun ympärillä olevien vauvat eivät ole vierastaneet näin pieninä.
Kommentit (6)
täällä myös vierastetaan. Mikael on nyt 4kk ja vierastainen alkoi kolmen kuukauden iässä. pahalta se tuntuu kun anoppi yrittää pitää poikaa sylissä. hyvin menee niin kauan kun näkee pitelijän naaman. sitten alkaa huuto.
tulee itsellekkin syyllinen olo että olenko itse tuon aiheuttanu. mutta toivottavasti se siitä ajan kanssa menee ohi...
Meillä alkoi vierastaminen 3kk iässä, meillä se ei ole kyllä kovin pahaa, ei kohdistu kaikkiin. Riippuu kai hetkestä. Joskus voi olla 10suht vierasta ympärillä, ei vierasta. Mutta on vierastanut tutuista ukkiaan, isomummuaan, kummisetäänsä ja kerran jopa omaa isäänsä. Ja aivan vieraita ihmisiä myös. Tutut ihmiset ottaa sen kyllä raskaiten, ukilla ainakin meinasi itselläänkin itku päästä kun poika häntä vierasti.
Mitä mä olen lukenut vierastamisesta, niin se on aivan tervettä, itseasiassa merkki älykkyydestä ja hyvästä kiintymyssuhteesta vanhempaan. Silloin kun lapsella on vierastuskausi menossa, sitä ei pitäisi jättää vieraille, vaan ihmisiä pitäisi kohdata vain vanhemman läsnäollessa, jolloin vauva heti voi huomata että "ei se äiti mihinkään hävinnytkään, hymyileekin tuolle oudolle ihmiselle, joten ei kai tässä mitään hätää ole." Eli vauvaa ei pidä "karaista" vierastusvaiheessa pitämällä sitä mahdollisimman paljon vieraiden sylissä, siitä se ei opi kuin turvattomuutta.
Itse otan heti pojan takaisin omaan syliin jos vierastaa jotakuta. Jonkun ajan päästä on sitten voitu yrittää uudestaan siihen vieraaseen syliin, ei sitten olekaan enää vierastanut. Alussa kyllä katse pysyy tiukasti minussa, ihan kuin ei edes uskaltaisi katsoa muualle. Mutta aikansa kun vieraasta sylistä minua katselee, olo on vissiin tarpeeksi turvallinen että voi sitten alkaa katsella muuallekin, ehkä jopa siihen vieraaseen naamaan.
että joillekin vauvoille tulee ensimmäinen vierastuskausi jo 4 kk kieppeillä. Sehän on hyvä merkki, että lapsi tunnistaa lähimmät ihmiset ja erottaa heidät vieraista. Kenenkään ei pitäisi sellaisesta tykätä huonoa, mutta minkäs teet, helpostihan vastapuoli ottaa sen henkilökohtaisena epäluottamuslauseena. Heille kannattaa todeta, että vierastamista pidetään oikeasti hyvänä asiana. Ensin lapsi luottaa äitiin ja vasta tämän luottamuksen kautta voi kehittyä luottamus muihin ihmisiin, sitten myöhemmin.
On kyllä ärsyttävää, että ihmiset ylipäätänsäkin tulkitsevat vauvan luonteenpiirteet ja käyttäytymisen äidin aiheuttamaksi. Meillä molemmat lapset ovat luonteeltaan rauhallisia ja hymyileväisiä, ja ventovieraatkin usein ihailevat, että onpa hyvin kasvatettuja (!) lapsia. Eihän se ole kasvatuksesta kiinni :) Minulle on myös kommentoitu jostain toisen lapsesta, että kun se on itkuinen tai totinen tms. että johtuukohan siitä, kun äiti oli raskausaikana stressaantunut jne. Ärsyttäviä ja joutavia nuo negatiivisen sävyiset tulkinnat äitiä kohtaan!
Eli iskä oli viikon matkoilla, ja kun tuli kotiin, vaavi ei niinkään vierastanut, mutta ei suostunut katsomaan suoraan iskään. Katseli vaan muualle niinkuin iskä olisi ollut ilmaa vaan. Sitten illemmalla alkoi "kurkkia" iskää, ja vähitellen hymyillä. Nyt ei sitten kestä hetkenkään eroa isukista, luulee varmaan raukka että nyt se taas lähtee... Eli taitaa olla pikemminkin eroahdistusta. Mutta se oli kyllä outoa kun ei suostunut katsomaan päin, ja kitinä alkoi jos iskä otti syliin. Ihan kun olisi unohtanut koko tyypin...:/
Nyt on ollut jo helpompaa parisen vuotta, mutta edelleenkin on varovainen uusissa paikoissa ja uusien (ja vanhojenkin, mutta vähemmän nähtyjen) ihmisten kanssa. Ikää nyt 4v 5kk. Aloitti vierastamisen 8 viikkoisena eikä mennyt ohi, mutta helpotti ajan kanssa. Ensin vierasti isäänsä viikon (oli meidän kanssa yli 6vk kotona ja sitten palasi töihin eikä enää näkynytkään koko ajan), ja samalla vierasti myös kaikkia muita paitsi minua. Isän vierastus meni tosiaan alle viikossa ohi.
Todella raskasta oli meille, koska monet sanoivat (kuten teille muillekin), etten mukamas käynyt hänen kanssaan missään (vaikka kävin eniten meidän kolmesta lapsesta juuri hänen kanssaan) ja syyllistivät näin meitä vanhempia. Minä itse olen ollut varauksellinen lapsi, vielä enemmän, ja olen lukenut paljon ihmisten juttuja, että on samalla tavoin, että toinen vanhempi on ollut myös arempi.
Voi olla, ettei teillä ole tätä samaa perusluonnetta, mutta jos ei ala helpottamaan niin suosittelen tutustumaan Keltinkangas-Järvisen kirjaan "Temperamentti". On ihan tosi hyvä! Sieltä sai paljon hyviä vinkkejä ja tukea vanhemmuuteen.
Lapsen kannattaa antaa tutustua maailmaan teidän sylistänne, jossa tuntee olevansa turvassa. Ei kannata yrittää "siedättää" häntä, vaan antaa rauhassa totutella uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Siitä hän pikkuhiljaa rohkaistuu. Rankkaahan se on, muistan vielä hyvin, kun lapsi on niin kovasti kiinni. Mutta nyt tuota luonteenpiirrettä ei kyllä pois antaisi, tuo niiiin paljon kaikkea muutakin ihanaa tullessaan.. Meidän tyttö on uskomattoman empaattinen, kiltti, avulias, ymmärtäväinen ja hienosti rohkaistunut rauhallinen pikkuneiti. Ja muista: VIKA EI OLE SINUSSA EIKÄ MIEHESSÄSI! :)
Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi! Pitäisi oikeastaan perustaa joku oma yhteisö varauksellisille lapsille. Meilläkään ei ole tuttavapiirissä ketään muuta, joten välillä kaipaisin keskustelukumppania, tai varsinkin silloin alkuaikoina.
Meidän tyttö vierasti myös rasittavuuteen asti ihan pienenä, jo alle 4kk ikäisenä. Huuto alkoi välittömästi, kun joutui jonkun muun kuin äitinsä syliin. Ärsyttävintä oli, että ihmiset eivät ymmärtäneet, että noin pieni voi vierastaa ja olivat aina ottamassa tyttöä syliin ja sitten sitä huutoa oli ihan mahdoton edes minun saada loppumaan.
En tarkkaan muista kauanko sitä kesti, mutta muutaman kuukauden kuitenkin. Myös minä sain osakseni noita "no kun se on vaan sinun kanssa kotona, niin ei se totu muihin ihmisiin" juttuja, vaikka ravattiin jatkuvasti vauvatapaamisissa, babybioissa jne.
Nyt tyttö on 2v2kk ja erittäin reipas tapaus :) Meni alkuvuodesta päiväkotiin, eikä ole kertaakaan jäänyt perään itkemään, päin vastoin heiluttaa vaan iloisesti jäädessään. Jää melkein minne vaan hoitoon ja lähestyy muita ihmisiä välillä pelottavallakin avoimuudella. Eli tilanne on sittemmin kääntynyt päälaelleen ja taas äiti ihmettelelee, mitä sitä taas on tehnyt väärin, kun se ei vierasta nyt lainkaan... :)