Esikoinen 11v, toista yrittämään
Onko täällä muita, joiden lapsilla on/tulee olemaan tosi iso ikäero?
Täällä yritetään toista, ja esikoinen kohta 11v. Itse asiassa mieheni ei ole tämän lapsen biologinen isä, joten ensimmäistä yhteistä lasta, ja varmaan jääkin ainoaksi yhteiseksi. Ikä alkaa sen verran jo painamaan..
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia. Minusta on ihanaa ajatella, että esikoinen voi olla jo hyvin mukana vauvan hoidossa, ja toisaalta minulla on vauvalle aikaa hyvin, kuten oli silloin aikoinaan esikoisellekin. Esikoinen on monessa suhteessa jo niin itsenäinen. Toki aion huolehtia myös meidän kahdenkeskisestä ajasta, joka varmasti on erittäin tärkeää, onhan esikoinen saanut olla niin kauan se ainokainen.
Meidän esikoinen täyttää pian 10v, ja nyt yritetään vasta toista. :)
Mulla on ollut aika ajatuksena, että en halua enempää lapsia, mutta tässä sitä ollaan.. :D Olin monella tapaa niin nuori ja naiivi, kun esikoisen sain (22v), ja olisi aivan ihanaa tulla äidiksi vielä näin "vanhempana ja viisaampana". :)
En kyllä pidä raskautumista itsestäänselvyytenä, joten katsellaan miten käy. Päätös yrittämisestä tehtiin ihan tuossa pari viikkoa sitten, että kovin tuore juttu on tämä. :D Esikoinen ei ollut suunniteltu, ja raskaus oli todella raskas ja kamala, joten mikäli tässä jossain vaiheessa plussaillaan, toivon että raskaus olisi erilainen, ja että voisin itse paremmin.
J