Onko sinulle vieras ajatus, että kehuisit omaa lastasi toisten lasten äideille? (Ov)

Tottahan minä sanon myönteisiä asioita hänestä, jos ja kun aihetta on.

On vieras ajatus lähteä kilpalaulantaan " kyllä meidän poika vaan... ei meidän poika vaan ikinä... kyllä meillä tuli tämä taito jo äidinmaidossa..." Mutta omien ystävieni kesken lapsista puhuessamme kyllä sanon myönteisiä asioita omastani. Toki niitä kielteisiä ja vaikeitakin.

Saatan kyllä sanoa ihmelapsestamme jotain yleistä positiivista kuten " Meidän Maija on niin reipas!" :) Ei tule silti mieleeni korostaa, mitä oikeasti ajattelen lapseni erinomaisuudesta...

Mä olen kanssa hirveän varovainen etten vaan loukkaisi ketään.

Olin visusti päättänyt, etten mene tekemään moista. Sitten mulle tuli muksu, joka oli niin täydellinen ja fiksu ja ties mitä, että pakkohan sitä oli kehua ;). Vaikka järjen tasolla ymmärsin, että noi on tasan sen lapsosen ansioita eikä minun, olihan siitä ylpeä. Sittemmin asiat ovat tasaantuneet ja olen lopettanut muksuni erinoimaisuuden ihmettelyn. Olen pahoillani jos loukkasin jotakuta, en tarkoittanut tosiaankaan. Olin vaan niin innoissani lapsestani. Minusta tuo ylipäänsä on yleistä esikoisen vanhemmilla, silloin kun lapsi on pieni. Nyt vaan sitten ymmärtäväisesti kuuntelen, kun joku äiti silmät loistaen kertoo kuinka Minna-Arabella osasi jo vuoden ikäisenä puhua. Suotakoon se heille...

Tyyliin: " Maija, mikäs tässä on? No sano, kyllä sä osaat! Tiedät kyllä mikä tämä on!" eli siis käskyttää lapsen sanomaan kaikki sanat, mitä tämä osaa. Kertoo vain ja ainoastaan oman lapsensa juttuja ja ihastelee tavatessa oman lapsen leikkimistä ja tekemistä. Ei koskaan kysy muilta, kuinka näiden lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet tai mitä taitoja nämä ovat oppineet. Ei myöskään huomioi muiden lapsia, keskittyy siis vaan omaansa.

Minusta tuollainen on ärsyttävää!

puhua asioistani muille vaikkapa äitiporukoissa. Esim jos iloitsen lapseni oppimasta uudesta taidosta haluan kertoa sen muillekin. En ole koskaan ajatellut että joku voisi tulkita sen kehuskeluksi :s kaikki lapset ne samat jutut kuitenkin oppii.

Tykkään kyllä jutella muidenkin lapsista :)

meiän tyttö sitä ja tätä.... ja mikä kamalinta, pikkusisko ei osaa mitään verrattuna tähän täydelliseen esikoiseen, joka lukee ja kirjoittaa jo kolme vuotiaana. kuopus on niin vaikea tapaus kun on JO yli yksi vuotta ja eikä puhu, niin ei sitä voi ymmärtää ja sit se purkaa turhautumistaan palaa plaa plaaa... en kestä!!

Mutta kyllä minä lapsiani kehun kun siihen on aihetta. Toisaalta kerron kyllä niitäkin asioita, joissa on vielä kehittymisen varaa.



Parin äidin kohdalla olen vähän varovainen omien lasteni kehumisen suhteen. Toisella on lievästi vammainen lapsi, toisella " hidas" kehittyjä (siis ihan normaalin rajoissa), ja koska lapsemme ovat saman ikäiset, en halua jatkuvasti korostaa oman lapseni etevyyttä hänelle.

Minäkin vain olen niin lapseni lumoissa ja rakastunut, että ihan luonnostaan en voi olla hämmästelemättä hänen ihanuuttaan muillekin.

Kehun kyllä kaikkien keskustelukumppaneiden lapsia samalla ja yritän välttää kaikenlaisen taitojen vertailun. Mielelläni kuuntelen muidenkin vanhempien ihastelua omista lapsistaan. Olen kuitenkin allerginen lasten taitojen kilpailuttamiselle ja sille että joku ehdoin tahdoin haluaa oman lapsen kehumisella loukata muita.

Yksi tuntemani tapaus kehuu omaansa tauotta ja ei kestä yhtään jos hänen lapsensa on " jäljessä" kehityksessä verrattuna toiseen lapseen.

Minun pitäisi muka aina jaksaa kuunnella sitä " Meidän teki sitä, tätä ja tota" ja kun jotain ohi mennen vahingossakin mainitsen että minun lapsi teki näin, alkaa heti se kilpalaulanta, " Mutta kun meidän taas teki näin" .

Välttelen nykyään tätä henkilöä, kun käy liikaa ärsyttämään!