Lue keskustelun säännöt.
Viisastuminen aikuistuessa on usein illuusio
12.05.2015 |
Monet ihmiset kieltämättä muuttuvat vastuullisemmiksi ja pintapuolisesti rauhallisemmiksi ja kohteliaammiksi kun vanhenevat. Mutta samaan aikaan jotkut näistä samaisista tyypeistä tulevat pikkumaisiksi, kapeakatseisiksi ja tuomitseviksi, yleensä "salaa" mutta välillä kanssakäymisessä nämä piirteet pilkahtelevat. Ja esimerkiksi toisinaan tällä palstalla... ;) Elämässä keskitytään epäolennaisuuksiin kuten nipottamiseen kodin siisteydestä parisuhteen kustannuksella, jne.
Tällaista olen siis huomannut n. kolmevitosista koostuvassa ystäväpiirissäni, jossa osalla on lapsia, osalla ei. Sellaista aitoa kehitystä ja toisaalta tuota "huonompaan suuntaan" muuttumista on tapahtunut kumpaisillakin, ja sekä naisilla että miehillä.
Itsessä tunnistan sekä viisastumista että juuri noita yllämainittuja pikkumaisuuksia jne. Saa nähdä mihin suuntaan tästä kehittyy...
Onko kukaan huomannut samaa itsessään tai muissa?
Kommentit (5)
Aika yksilöllistä. Laumaluonteisilla ihmisillä pikkumaisuus korostuu, oman tiensä kulkijat joskus kyynistyvät vanhetessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osittain pitää paikkaansa, osittain ei. Kokemus kyllä viisastaa, mutta on totta, että moni ehkä sitten nojautuu tällaiseen kokemukseen kuin se heidän kokemuksensa olisi ainoa totuus asiassa ja muuttuu sitä kautta kapeakatseisemmaksi.
Itse taas olen huomannut, että näin päälle 4-kymppisenä kaikki piilossa pidetyt ns. kielletyt ja "väärät" tunteet ja ajatukset omanpuolen pitämisineen tulevat lähemmäs pintaa. Käyttäydyn välillä itsellenikin aivan käsittämättömästi. Onneksi olen valinnut ymmärtäväisen miehen. Aion katsoa nekin läpi ja ihmetellä koska en oo niitä itse valinnut, saati kutsunut paikalle. Moni toki kieltäisi niitä tulemasta paikalle, ja sitten ne piilostaa ohjailevat tällaisia ihmisiä. Äitini oli mm juuri tällainen tyyppi.
Tavoitteeni on ymmärtää niitä vähintään. Kuka ne on minulta kieltänyt ja miksi? Ovatko ne oikeasti niin vahingollisia ja vääriä? Kelle on ehkä ollut "etua" määritellä ne aikanaan niin? jne
En minä ainakaan mitään ole viisastunut. Kyynistynyt vaan ja tullut pessimistisemmäksi. t. nelikymppinen nainen
Sanoisin todella harvan olevan loppujen lopuksi kypsä, emotionaalisesti tasapainoinen ja oikeasti vanhetessaan viisastunut.
Toisia elämä kouluttaa ja toisia ei. Suuret menetykset auttavat arvostamaan muutakin kuin tavaraa ja omaisuutta.