Kun ajattelen, että meille tulisi ero,

en koe sitä lainkaan järkyttävänä asiana. Tietysti surullista siinä olisi se, ettemme pystyneet tarjoamaan lapsille turvallista ydinperhettä aikuisuuteen saakka ja lasten takia kokisin erosta syyllisyyttä. Meiltä puuttuu miehen kanssa yhteiset päämäärät (lukuunottamatta lapsia) ja olemme hyvin erilaisia. Jotenkin etäisiä, vaikka teemme paljon asioita yhdessä. Onko muilla samanlaisia ajatuksia?