Lue keskustelun säännöt.
Inhoan lasten sairastamista
16.02.2015 |
Lapset eivät onneksi meillä sairasta paljon, mutta inhoan niitä harvoja kertoja! Olen koko ajan hirvittävän stressaantunut, aivot käyvät ylikierroksilla enkä tiedä miten päin olisin. Mietin ja hermoilen koko ajan: kauankohan tämä kestää, mitä jos menee pahemmaksi, täytyisikö lähteä lääkäriin, mitä jos tarttuu muihin lapsiin, mitä jos tarttuu itseeni, onko koulusta pois vai ei, menenkö töihin, mitä on kesken, onko koulussa kokeita, pitäisikö ottaa lääkettä ja koska pitäisi, meneekö loma nyt pilalle jne. jne. Epätietoisuus on niin raastavaa! Miten oppia relaamaan? Olen nytkin kuin viulunkieli.
Kommentit (7)
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 19:54"]Jospa sinä opit relaamaan, kunhan tarpeeksi sairastatte?
[/quote]Sitä en toivo meistä kenelläkään! Olisiko jotain parempaa neuvoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vien herkästi lääkäriin, lääkitsen herkästi ja olen mieluummin liian kauan kotona lapsen kanssa kuin liian lyhyen aikaa (meillä onneksi mummo auttaa tässä). Syy, se että olen itse alkanut sairastaa lastentauteja lasten kanssa, ja nehän on ihan perseestä. Ne ovat kipeämpiä kuin aikuisten taudit ikinä (ja joo, voi sanoa että eivät lasten kohdalla, mutta lasten kipua on aina vähätelty muutenkin) ja mitä tehokkaammin ne hoitaa sen parempi olo lapsella on. Minä en ole lääkäri, en tiedä mikä lasta vaivaa, joten jos lapsi on sairas vien hänet lääkäriin, enkä jää kotiin arpomaan että mitähän tämä on. Turhia lääkärireissuja on ollut vähän, ja niistä parista en kanna huonoa omatuntoa. Olen itse hoiva-alalla ja tiedän että kymmenen minuutin "turha" lääkärireissu ei ole se, mikä terveydenhuoltojärjestelmää kuormittaa. Tulee aina halvemmaksi, kaikille, hoitaa pienetkin asiat heti pois alta.
Tuntuuko susta ap, että sun pitäisi jotenkin pystyä kontrolloimaan lasten sairasteluja? Oletko jotenkin ahdistunut? Ei niille mitään voi. Maailma ei kaadu jos olet pois töistä tai ette pääse jonnekin jos lapset sairastavat. Ja lapsen kokemus siitä, että saa hoivaa ja huomiota sairaana, on tärkeä perustuvan tunnetta vahvistava kokemus, joten ei se lapsen hoivaamiseen laitettu energia mitenkään "hukkaan" mene.
Eihän sairastaminen ole koskaan kivaa, mutta ei siitä tuollaistakaan tarvitse tehdä.
Mä raahaan kaupasta aina kipeälle lapselle herkkuja. Raahaan peiton sohvalle ja katsotaan leffoja ja ollaan vain. Lääkkeenkin saa paljon helpommin alas pepsimaxilla tai lupaamalla karkin sen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 20:02"]Minä vien herkästi lääkäriin, lääkitsen herkästi ja olen mieluummin liian kauan kotona lapsen kanssa kuin liian lyhyen aikaa (meillä onneksi mummo auttaa tässä). Syy, se että olen itse alkanut sairastaa lastentauteja lasten kanssa, ja nehän on ihan perseestä. Ne ovat kipeämpiä kuin aikuisten taudit ikinä (ja joo, voi sanoa että eivät lasten kohdalla, mutta lasten kipua on aina vähätelty muutenkin) ja mitä tehokkaammin ne hoitaa sen parempi olo lapsella on. Minä en ole lääkäri, en tiedä mikä lasta vaivaa, joten jos lapsi on sairas vien hänet lääkäriin, enkä jää kotiin arpomaan että mitähän tämä on. Turhia lääkärireissuja on ollut vähän, ja niistä parista en kanna huonoa omatuntoa. Olen itse hoiva-alalla ja tiedän että kymmenen minuutin "turha" lääkärireissu ei ole se, mikä terveydenhuoltojärjestelmää kuormittaa. Tulee aina halvemmaksi, kaikille, hoitaa pienetkin asiat heti pois alta.
Tuntuuko susta ap, että sun pitäisi jotenkin pystyä kontrolloimaan lasten sairasteluja? Oletko jotenkin ahdistunut? Ei niille mitään voi. Maailma ei kaadu jos olet pois töistä tai ette pääse jonnekin jos lapset sairastavat. Ja lapsen kokemus siitä, että saa hoivaa ja huomiota sairaana, on tärkeä perustuvan tunnetta vahvistava kokemus, joten ei se lapsen hoivaamiseen laitettu energia mitenkään "hukkaan" mene.
[/quote]Kyllä, olen ahdistunut silloin kun joku on kipeä. Tai ehkä minua ahdistaakin enemmän tilanteen epävarmuus? Hyviä pointteja kirjoituksessasi. Lapset saavat tuntea olonsa hoivatuiksi, siitä ei ole puutetta. Tämä oma sisäinen hermostuneisuuteni vain rassaa ihan liikaa.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 20:08"]
Kyllä, olen ahdistunut silloin kun joku on kipeä. Tai ehkä minua ahdistaakin enemmän tilanteen epävarmuus? Hyviä pointteja kirjoituksessasi. Lapset saavat tuntea olonsa hoivatuiksi, siitä ei ole puutetta. Tämä oma sisäinen hermostuneisuuteni vain rassaa ihan liikaa.
[/quote]
Herättääkö se sussa jotenkin huolen siitä että jotain vakavampaakin voi tapahtua? Tiedän ihmisiä, joilla on lapsuudessaan ja elämässään ollut jokin trauma, kuten vanhemman kuolema tai sisaruksen vakava sairaus, joka on vaikuttantu elämään, ja heiltä puuttuu sellainen iloinen luottamus, että "ei se mitään ole, pikku pöpö vain" koska he tietävät, että mitä tahansa voi oikeasti tapahtua. He ahdistuvat helposti jos lapsilla on sairautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 20:12"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 20:08"]
Kyllä, olen ahdistunut silloin kun joku on kipeä. Tai ehkä minua ahdistaakin enemmän tilanteen epävarmuus? Hyviä pointteja kirjoituksessasi. Lapset saavat tuntea olonsa hoivatuiksi, siitä ei ole puutetta. Tämä oma sisäinen hermostuneisuuteni vain rassaa ihan liikaa.
[/quote]
Herättääkö se sussa jotenkin huolen siitä että jotain vakavampaakin voi tapahtua? Tiedän ihmisiä, joilla on lapsuudessaan ja elämässään ollut jokin trauma, kuten vanhemman kuolema tai sisaruksen vakava sairaus, joka on vaikuttantu elämään, ja heiltä puuttuu sellainen iloinen luottamus, että "ei se mitään ole, pikku pöpö vain" koska he tietävät, että mitä tahansa voi oikeasti tapahtua. He ahdistuvat helposti jos lapsilla on sairautta.
[/quote]Elämässäni on tapahtunut kaikenlaista pahaa, se on totta. Rakkaiden ihmisten kuolemia ja sairastumisia, ja osa niistä lapsuudessani. Juuri tuollaista "iloista luottamusta" en todellakaan tunnista itsessäni.
Jospa sinä opit relaamaan, kunhan tarpeeksi sairastatte?