Vanhemman empatiakyvyttömyys näkyy lapsessa.

Tiedän yhden narsisti-äidin, joka on juuri tällainen.. Hän ei itse näe omaa käytästään. Kaikki on vain muiden syytä. Oon huolissani hänen vauvastaan, mutta ei sen vuoksi, että äiti on narsisti, voi tehdä mitään ls-ilmoitustakaan. Oon itse yrittänyt olla tän äidin tukena ja antaa neuvoja. Hän huolehtii perustarpeet, muttei osaa antaa rakkautta. Tiuskii vain lapselleen ja tää äiti saa välillä raivareita, muttei ole tietääkseni lyönyt lastaan ym. Hän on kylläkin heitellyt tavaroita seinään ym.

Varmasti empatiakyvytön vanhempi vaikuttaa lapseensa kielteisesti. Empatiakyky ainakin osaltaan opitaan. Vanhemmilla on suuri rooli tässä.

Mitä minun pitäisi miettiä? Olen hyvinkin empaattinen ja lapseni myös, vähän liiankin paljon kantaa kaveriensa murheita. 

Minkälainen empatiakyvyttömyys ja minkälainen arkuus?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:01"]

Tiedän yhden narsisti-äidin, joka on juuri tällainen.. Hän ei itse näe omaa käytästään. Kaikki on vain muiden syytä. Oon huolissani hänen vauvastaan, mutta ei sen vuoksi, että äiti on narsisti, voi tehdä mitään ls-ilmoitustakaan. Oon itse yrittänyt olla tän äidin tukena ja antaa neuvoja. Hän huolehtii perustarpeet, muttei osaa antaa rakkautta. Tiuskii vain lapselleen ja tää äiti saa välillä raivareita, muttei ole tietääkseni lyönyt lastaan ym. Hän on kylläkin heitellyt tavaroita seinään ym.

[/quote]

Perusturvallisuus järkkyy ja koko elämä sekä identiteetti kiikkuu ja kaakkuu tuollaisen tuloksena. T.aikuiseksi sellaisen käsissä kasvanut.

Tiedän! Ja seuraan läheltä tämmöistä perhettä. Tuntuu lasten puolesta pahalta. Vaikka lapsi ei neurologisesti perisi vanhemman autismin piirteitä, voi hän periä niihä sosiaalisesti. Eli lapselle kerrotaan kyllä tiukasti, että "ei saa lyödä", muttei sanoita MIKSI.
Olen oman sukuni lapsen kohdalla sitä mieltä, että lapsi on vanhempiaan valmiimpi empatian kokemiseen neurologisesti, mutta hänelle ei anneta siihen taitoja.

Mä taidan olla tuollainen lapsi, isäni EI KOSKAAN näytä omia tunteitaan, ei ole ikinä sanonut olevansa ylpeä minusta/rakastavansa minua, tarkemmin ajateltuna mitään positiivista... Hän vaatii jatkuvasti jotain. Äitini taas yrittää piilottaa tunteensa, negatiivinen ihminen, haukkuu minua ja minussa on aina jotain vikaa. Itse olen epävarma eikä minulla ole itsevarmuutta. Isän tunnekylmyyttä korvaan sillä että haen koko ajan huomiota miehiltä ja minulle on ehdottoman tärkeää kokea hyväksyntää ja pyrin ulkoiseen täydellisyyteen äidin haukkumisten takia. En pysty rentoutumaan ja huolehdin koko ajan mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Onko tässä teidän mielestänne järkeä?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:10"]Mä taidan olla tuollainen lapsi, isäni EI KOSKAAN näytä omia tunteitaan, ei ole ikinä sanonut olevansa ylpeä minusta/rakastavansa minua, tarkemmin ajateltuna mitään positiivista... Hän vaatii jatkuvasti jotain. Äitini taas yrittää piilottaa tunteensa, negatiivinen ihminen, haukkuu minua ja minussa on aina jotain vikaa. Itse olen epävarma eikä minulla ole itsevarmuutta. Isän tunnekylmyyttä korvaan sillä että haen koko ajan huomiota miehiltä ja minulle on ehdottoman tärkeää kokea hyväksyntää ja pyrin ulkoiseen täydellisyyteen äidin haukkumisten takia. En pysty rentoutumaan ja huolehdin koko ajan mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Onko tässä teidän mielestänne järkeä?
[/quote]

Lisään vielä että olen itse kuitenkin todella empaattinen, rakastan eläimiä ja lapsia. Mutta pyrin kuitenkin piilottamaan tunteeni.

Mua pelottaa että olen narsisti :( Vaikea näyttää tunteita ja varsinkin välillä vaikea kestää myös lapsen surua tai haavoittuvuutta. Tunnen kyllä rakkautta häntä kohtaan ja hoidan hyvin, mutta pelkään etten osaa vastata tunteisiin tarpeeksi. Kasvoin isättömänä ja äidillä jonkin asteisia mielenterveysongelmia. Silti hoiti minut hyvin ja ei ollut taloudellista hätää koskaan, mutta henkisesti olin aika yksin aina välillä, äiti ei kestänyt esim. itkuani enkä muista että hän olisi lohduttanut juurikaan.

10:

Et varmaan ole narsistikun tuollaisia mietit. Jos edes mietit että osaatko vastata lapsen tunteisiin oikealla tavallaolet jo hyvällä tiellä. Olet selviytyjä, hienoa että tuollaisen lapsuuden jälkeen pystyt antamaan omalle lapsellesi parempaa.

Varmaan joku terapia kyllä auttaisi sinua paljon...

eläintenvihaaja vihaa itseään

Vanhempani ovat melko epäempaattisia, mutta itse tunnen (liiankin vahvaa) empatiaa jatkuvasti ihan kaikista pikkuasioista lähtien. Arkuus ja arvottomuuden tunne tosin pitävät paikkansa.

Ei se ihan noinkaan mene. Monet rankkoja asioita kokeneet ovat juuri niitä empaattisimpia ihmisiä.

Äitinä olo on todella vaativaa. 

Kyllä lapsi oppii vanhemmistaan, myös empatiakyvyttömyyden. Arkuus ja arvottomuus ovat yksiä näistä seurauksista. Tai selviäjä, jolloin lapsi on ymmärtänyt lähtökohdat lapsesta aikuisuuteen. Molemmat yhtä kärsimystä. Alkoholistit usein tällaisten vanhempien lapsia, aikuisia, liian aikaisin kuolleita, kun eivät ole saanut hyväksyntää tai eivät ole lähtöisin ja eläneet tervetunteisten vanhempien lähtökohdista. Alkoholismia kärijstetään lähes aina, kuin se olisi lapsista itsestään lähtöisin ongelma, ei ole. Ei kukaan ole syntynyt alkoholistiksi, se koetaan lääkkeeksi tunteiden lyttäämiseksi, kun vanhemmat on mitä on ja mahdollisesti myös sisarukset. Äiti ja isä asettaa lähtökohdat lapselle, riippuen miten ovat kohdelleet kutakin lasta, sille jollekin jota kohtelivat, ilman tutustumatta tai välittämättä lapsesta, häntä loppujenlopuksi kaltoimmin. Todennäköisesti jatkeena.

Älä koskaan tee sitä lapsellesi.

http://keskustelu.ellit.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-aeiti.1869550/

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:53"]

Äitinä olo on todella vaativaa. 

[/quote]

Miksi?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:45"]Ei se ihan noinkaan mene. Monet rankkoja asioita kokeneet ovat juuri niitä empaattisimpia ihmisiä.
[/quote]

Mun kohalla ainekin näin

[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:45"]

Ei se ihan noinkaan mene. Monet rankkoja asioita kokeneet ovat juuri niitä empaattisimpia ihmisiä.

[/quote]

Allekirjoitan. Ymmärrän täysin, ei enempää sanoja täällä kuin sielläkään. :) Kovaa oli. Ylimääräistä elämään, haluamatta, pienestä lapsesta lähtien, pitkän romaanin voisin siitä kirjoittaa. Haluten sitäkin, että ei tarvitsisi kenenkään itseksensä miettiä ja kärsiä.