Kuka sais mun omaisuuden jos kuolisin äkillisesti?
Olen 20-v nainen. Käyn töissä, asun vielä vanhempieni luona (kivittäkää, maksan kyllä "vuokraa" heille), en seurustele. Omaisuutta löytyy, auto, rahaa jne turhaa krääsää. Jos nyt potkaisisin tyhjää, kuka saisi mun auton ja rahat? Vanhempaniko? Vai meniskö ne johonki muualle.. Jos nii mihin..
Kysyy E.Pätietoinen
Kommentit (5)
Perillisryhmillä on eräänlainen etusijajärjestys; mikäli ensimmäisestä ryhmästä löytyy yksikin perillinen, hän saa koko omaisuuden. Jos ensimmäisestä ryhmästä ei löydy ketään, seuraavan ryhmän perilliset ovat kaikki yhtälailla oikeutettuja perintöön.
Ensimmäiseen perillisryhmään kuuluvat rintaperilliset, joita ovat vainajan lapset ja heidän lapsensa. Ryhmässä on rajoittamaton sijaantulo-oikeus, joka tarkoittaa, että mikäli perillinen on kuollut ennen perittävää, perillisen lapset saavat saman aseman kuolinpesässä kuin jo edesmennyt perillinen eläessään olisi saanut. Ainoastaan rintaperillisellä on lakiosaoikeus.
Mikäli perittävältä ei jäänyt lapsia, hänet perii aviopuoliso. Lain mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläneet rinnastetaan aviopuolisoihin. Sen sijaan avopuoliso ei lain mukaan peri, joten avopuolisoiden on tehtävä testamentti, mikäli he haluavat, että puoliso perii omaisuuden toisen puolison kuollessa.
Mikäli aviopuolisoa eikä rintaperillisiä ole, vainajan perii toinen perillisryhmä, johon kuuluvat vainajan isä ja äiti sekä heidän jälkeläisensä eli vainajan siskot ja veljet ja heidän lapsensa.
Eli vanhempasi perivät sinut.
vanhemmat perii, jos et tee testamenttia.
Äitisi ja isäsi puoliksi. Tällä on merkitystä esimerkiksi jos vanhemmat ovat eronneet.
Vanhemmat perisivät sut.