Lapsella 4 syylää jalkapohjassa, ostin
bevitamed jäädytyspuikon, onko kokemusta käytöstä , onko toiminut?
Kommentit (23)
Mulla oli lapsena jalkapohjat täynnä syyliä. Kaikki konstit kokeiltiin vuosien saatossa, eikä mikään auttanut. Lopulta lähtivät kokonaisina juurineen, kun kävelin pari päivää Pihlajasaaren kallioilla paljain jaloin. Ei sattunut yhtään, eivätkä ole tulleet takaisin
Syylend toimi meillä, muutama kerta ja syylät kuivui pois. On vielä helppo käyttää, pumpulipuikolla syylend-liuosta kerran viikossa syylään. Ei käy kipeää, helppoa sekä laittajalle että lapselle. Suosittelen!
Meidän lääkärimme sanoi, että mitä on toisten lääkärien kanssa keskustellut, suurin osa on kokenut ilmastointiteipin tehokkaimmaksi syyläntappovälineeksi. Auttoi kyllä meilläkin.
Werruxin syyliin laitettava geeli toimii.
Itsellä oli teini-ikäisestä asti noin 5 vuotta jalkapohjassa kipeitä isoja syyliä. Sormeenkin tuli yksi. Koitin kaikki lääkkeet mitä oli apteekissa ei apua. Laasterista ja teipeistä sain liima-allergian. Tuttu neuvoi osterivinokas kapselit. Niitä söin kaksi pakettia ja ei ole sen koommin (nyt päälle 30) ollut syyliä eli tepsi. Kaksi kapselia joka päivä niin kauan kun paketit piisaa.
Jos ei mikään noista toimi niin saa sitä oikeeta ainettakin mikä vie syylät oikeesti. Lääkärin määrämä resepti ja apteekki sekoittaa itse.
Sisältää seuraavat aineet: Acid salic, Acid Lact. Aether, Collodium n. 15 euroa ja pullo riittää koko loppuelämän.
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 11:15"]
Meidän lääkärimme sanoi, että mitä on toisten lääkärien kanssa keskustellut, suurin osa on kokenut ilmastointiteipin tehokkaimmaksi syyläntappovälineeksi. Auttoi kyllä meilläkin.
[/quote]
Miten saitte sen kestämään jalkapohjassa? Meillä luisti lapselta jatkuvasti irti eikä siitä sitten ollu mitään hyötyä. Werruxinilla lähti.
Ei auttanut mulla tuo, eikä mikään muukaan. Lopulta luovutin kun kaikki olin kokeillut mitä keksin. Muutaman kuukauden päästä alko pienenemään ja lopulta hävis kokonaan.
Werrux ja kotijäädytyslaitteet ovat aivan turhia, niillä ei tee kuin vahinkoa. Jos jollakin ovat syylät niillä lähteneet, ne olisivat lähteneet muutenkin. Syylä on viruksen aiheuttama kasvain ja ne lähtevät hoitamattomina pois viimeistään vuoden - puolentoista kuluessa, yleensä jo paljon aiemmin. Niitä ei tarvitse käsitellä, jos ne eivät selvästi haittaa. Virukselle tulee immuniteetti eli syylä ei uusiudu.
Jos ne on pakko poistaa, lääkäri voi tehdä jäädytyksen hiilihappojäädytystä tehokkaammalla typpijäädytyksellä. Sillä ne lähtevät, kotileluilla tai syövyttävillä lääkkeillä ei. Ilmastointiteippi on homeopatiaa, yhtä hyvin voi kiertää hautuumaata keskiyöllä musta kissa kainalossa - jos ne toimivat, se ei johdu hoidosta, vaan siitä että syylät olisivat lähteneet joka tapauksessa.
LL
Ei toiminut meidän kahteen lapseen Verruxin mutta SylEnd tehosi.
kaverilla lähti näin (sitä ennen käytetty vaikka mitkä lääkkeet): ensin hinkkasi höylällä pinnalta ihoa pois, sitten tippa kynsilakkaa. uusinta parin päivän päästä. vuosia vaivanneet syylät häippäs!
Kynsilakkaa pitääkin seuraavan kerran kokeilla
[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 12:15"]
Werrux ja kotijäädytyslaitteet ovat aivan turhia, niillä ei tee kuin vahinkoa. Jos jollakin ovat syylät niillä lähteneet, ne olisivat lähteneet muutenkin. Syylä on viruksen aiheuttama kasvain ja ne lähtevät hoitamattomina pois viimeistään vuoden - puolentoista kuluessa, yleensä jo paljon aiemmin. Niitä ei tarvitse käsitellä, jos ne eivät selvästi haittaa. Virukselle tulee immuniteetti eli syylä ei uusiudu.
Jos ne on pakko poistaa, lääkäri voi tehdä jäädytyksen hiilihappojäädytystä tehokkaammalla typpijäädytyksellä. Sillä ne lähtevät, kotileluilla tai syövyttävillä lääkkeillä ei. Ilmastointiteippi on homeopatiaa, yhtä hyvin voi kiertää hautuumaata keskiyöllä musta kissa kainalossa - jos ne toimivat, se ei johdu hoidosta, vaan siitä että syylät olisivat lähteneet joka tapauksessa.
LL
[/quote]
Minulla on ollut sama syylä jalkapohjassa jo viitisen vuotta eikä ole lähtenyt. Olen yrittänyt eri konsteja mutta mikään ei ole tehonnut.
SyylEnd ei tehoa meillä mutta Wart Away tehoaa.Apteekkiin siis. Täällä meillä ei tk enää jäädytä syyliä vaan hoito pitää itse suorittaa juuri näillä kyseisillä aineilla!
Tän hetken juttu on lumelääke. Mieli tai mekanismi korjaa. Niitä kannattaa kokeilla
Meillä toisella lapsella toimi apteekin Verruxin, mutta toisella ei mikään apteekin kamoista eikä osterivinokaskaan. Häneltä lähti 6 vuotta kestänyt syylävaiva ainoastaan ihotautilääkärin laserilla ja maksoi 200 euroa. Itsellä on ollut jalkapohjassa jo 4 vuotta ja aion mennä lääkäriin hiihtoloman alkajaisiksi....jos olisin tiennyt, olisin mennyt lääkäriin jo heti, koska on niihin apteekinkin kamoihin jokunen satanen uponnut.
Minulla on ollut lääkärin diagnosoimia syyliä vuosia.