'ODOTA VAAN, kun se vauva syntyy'
Niin te av-mammat sanoitte minulle syksyllä, kun raskaana ollessani kävin täällä hämmästelemässä, että mikä siinä vauvan kanssa elämisessä nyt muka on niin saatanan vaikeaa, että rahat on loppu, koti on pommin jäljiltä, miehen kanssa vaan riidellään ja itse ei käydä suihkussa, saati pestä hampaita, meikata tai pueta edes vaatteita päiväksi päälle. Puhumattakaan siitä, että elämässä olisi jotain muutakin sisältöä - harrastuksia, ystäviä, elämää.
No, sen sijaan, että olisin jatkanut tämän pessimistisen ruikuttamisen lukemista, lopetin tällä palstalla vierailemisen ja keskityin elämään. 10 kuukautta lapsen syntymästä on kulunut, enkä voi kuin jälleen kerran hämmästellä, miten vaikeaksi tämän palstan muorit elämänsä ovat tehneet. Sellaisia ongelmia, joiden kanssa av-mammat tuntuvat kamppailevan päivittäin, en ole suuremmin havainnut. Ja jos olen, niihin on tartuttu ja korjattu palstalla märisemisen sijaan.
Koti on pysynyt lähes samassa siisteystilassa. Sotkua tulee enemmän ja sitä siivotaan päivän mittaan aktiivisemmin. Vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas. Nalkuttamisen sijaan miehen kanssa puhutaan ja harrastetaan seksiä. Herään aamulla vähän aikaisemmin, niin ehdin peseytyä/meikata/pukeutua ennen kuin vauva vaatii oman aikansa. Valitsin pari harrastusta/kerhoa viikossa joissa käydään ja tavataan ihmisiä ja vauva saa ikäistään seuraa. Harrastan liikuntaa vauvan aamupäikkäreiden aikana (vaunulenkit tai jumppaa kotona) ja teen kotitöitä/relaan iltapäiväunien aikaan. Niin paljon on ollut luppoaikaa, että olen jo 4kk tehnyt etätöitä iltaisin ja viikonloppuisin vauvan ollessa yöunillaan tai miehen kanssa. Olen 'päässyt' kampaajalle, baariin, laivareissulle, shoppailemaan ja käymään kylässä ystävieni luona. En yhtä usein kuin ennen, mutta olen kuitenkin.
Lopeta siis se sönköttäminen. Mene ajoissa nukkumaan. Ole ystävällinen miehellesi, niin ehkä saat kaikua tunteillesi enemmän kuin pirttihirmuna. Herää ajoissa. Liiku. Syö hyvin. Lopeta television aivoton tuijottaminen, netin selaaminen ja pelien pelaaminen. Pidä kiinni päivärytmistä. Lähde ulos. Harrasta. Katso peiliin.
Vai oota, pitääkös mun nyt ODOTTAA, että se lapsi täyttää kaksi??? Ehkä mä SITTEN tajuan, miten rankkaa tämä elämä on.
Kommentit (17)
Sulle on joku (yksilö) jossain ketjussa kirjoittanut noin ja herne on vielä vuoden jälkeenkin nenässä, koska "kaikki"?
Kultaseni! Kaikki lapset on erilaisia. Jotkut ei esim. nuku yöllä:-) Jotkut vaativat paljon huomiota, joillain on koliikki tai allergiaa. Mut kiva et teillä sujuu. Niin meilläkin mut kun tilanteita on erilaisia. Kannattaa vetää henkeä ja miettiä hetki mitä päästää siustaan:-)
Minä puolestani komppaan täysin. Just samat kokemukset "odota vaan" kommenteista. Oma lapseni on kohta 3 vuotias eikä helvetti ole vieläkään revennyt. Elämä on ihanaa.
Niinpä. Sun lapsi on vaan 10kk ja tosiaankin niitä on vaan yksi. Sun mies osallistuu perheen elämään jajajaja.... Älä viitsi siellä itteäsi kehua muitten kustannuksella.
Voin kertoa että kahden lapsen yksinhuoltajana en meikkaa enkä pääse jumppaan/baariin/kampaajalle. Kotini on siisti ja lapset on tyytyväisiä. Millä vitun tyylillä se sun elämä on parempi kun mun?
No nyt on kyllä semmonen lesoiluviesti että :D kiva et teillä on kaikki hyvin!
Mulla kämppä oli alkuun siisti ja oli aikaa tehdä kaikkea. Kaksoset täytti vuoden ja kämppä räjähti. Ois pitänyt sitoa ne kiinni etteivät olisi tuhonneet kaikkea. Se niin riippuu.
Mitä vittua nyt taas. Hyvä että teillä on kaikki noin mahtavasti mutta tilanteita on erilaisia niin monta kun perheitäkin. Jo mainitut koliikki ja allergiat varmasti vaativat oman aikansa. Kaikissa perheissä ei ole isää/äitiä auttamassa sitä joka on lapsen kanssa tai tukiverkosto voi olla olematon. Senkun vaahtoat täällä palstalla mutta en suosittele että menet puhumaan noi muille perheellisille :-(
Sori, en jaksa länkyttää teidän vetelien ja saamattomien kanssa. Meen nyt ODOTTAMAAN pariksi vuodeksi, jos vaikka sinä aikana ensimmäinen lapsi muuttuisi itse saatanaksi, tehtäisiin vielä toinen lapsi ja erottais. Tuun sitten kertomaan taas miten menee.
no tolla asenteella ihan hyvä että sun lapsi onkin ollut helppo. ois varmaan jo märkänä länttinä seinässä, jos vähänki huutais
Tuo "odota vaan" maalailu on aika raakaa. Eiköhän jokainen odottava nainen pohdi mielessään että mitä tuli tehtyä, miten elämä muuttuu, pärjäänkö minä, tuleeko minusta hyvä äiti. Sitten joku määkii vieressä tuota odota vaan -mantraa, muutuu se sinunkin elämäsi vielä helvetiksi. Kukaan ei hokenut että odota vaan, sitten ymmärrät miten ihana asia lapsen saanti on. Tuntuu että näillä määkijöillä lasi on aina puoliksi tyhjä. Ja juu, tsempit ja kannustukset kaikille yh:ille. Sympatiat on puolellanne.
Samaa mieltä! Mulla 2-vuotias ja 10kk ikäinen vauva, hienosti menee. :) Ja olen ihan varma, että niin menee isoimmalla osalla, mutta siitä ei puhuta, koska heti joku tulee märisemään omista poikkeuksellisen vaikeista lapsistaan. Ja joillekin ihmisille kaikki tuntuu olevan ihan hiton hankalaa.
Mulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla ja olen aloittajan kanssa samaa mieltä. Esikoinen on myös erityislapsi. En useimmiten ymmärrä mistä äidit vaahtoaa ja valittaa. Usein on kyllä tullut mieleen että onko ihmiset vain laiskoja ja kädettömiä?
15 jatkaa. Lapseni on jo 8, 6 ja 3 vuotiaat että ei ihan muutaman vuoden kokemus vain..
En ole tuota mieltä enää 9 vuoden kotiäiti olemisen kanssa. Kun minulla esikoinen oli 10 kk odotin toista lasta ja se yksinään tappoi seksin, kroppa oli väsynyt. Jos leikin vauvan kanssa lattialla niin ei jaksanut enää ylös. Itkin kun en jaksanut ulkoilla lapsen kanssa ja välillä olin ovella odottamassa lapsen kanssa että mies tulee töistä ja vie lapsen ulos.
Ne(kin) ajat on ohi mutta vaikka olen peruspositiivinen ja elämää imenyt niin kyllä ihmetyttää miten sä ap voit olla noin sinisilmäinen ja julma.
Miten av on joillekin noin henki, elama ja uskonto etta pitaa vuosi tolkulla mietiskella, mita taalla joku on joskus sinulle sanonut :D
Mikä pöljä se siellä taas :D en pystyny lukemaan ku niin nauratti tämä. Kuvittelin kuinka suu vaahdossa kirjotit tätä