Isälle.

Mun on ikävä. Olen tehnyt hyviä ja huonoja valintoja. Sulla on kohta kolme lapsenlasta minulta, aivan ihania. Mulla on hyvä ammatti, tienaan paljon ja lapsilla on kaikki. :) minulla on puoliso, mies. Äiti voi hyvin, samoin veljet. Kumpikin veljistä sai lapsia ja toinen on jo naimisissa. Mulla on myös muutama ystävä, arvokkaita mulle hekin.
kolmatta lasta odottaessa huomasin että se oli ehkä virhe. En voi itse enää hyvin, ja en halua näyttää sitä muille koska kun alan vaativaksi, enkä ole enää se iloinen ja kaikkia muita varten oleva vahva nainen, minut jätetään. Olen tukena kaikille jotka sitä tarvii mutta en uskalla puhua itsestäni. Ongelmani mm. itseni kanssa kasaantuu ja minulla ei näytä olevan pakotietä tähän, ellen itse nosta itseäni. Kukaan ei tiedä mitä käyn läpi. Ei ole ketään keneen luotan pysyvän mun rinnalla jos minä romahdan. Isä en enää puhu, hymyilen. Hymyilen vaan. Olen olkapää, joku joka jätetään omiin oloihin sen jälkeen kun minusta ei ole hyötyä enää. Millaista siellä on? Toivon että sua ei sattunut. Mun on niin kova ikävä.

En odota saavani isältä oikeasti vastausta, en vaan halua enkä osaa rukoilla. Tämä oli tapani puhua.