Miten eroon pelosta, että lapsessa on jotain vikaa?

Oletko puhunut huolestasi neuvolassa?

Mun silmiin (mulla on kolme lasta) toi kuulostaa ihan normaalille. Sun lapsi on vaan tutkivaa tyyppiä. Et kertonut mitään vuorovaikutuksestanne: tuntuuko siltä, että lapsi ottaa sinuun kontaktia ja vastaa kun sinä otat häneen?

Esikoinen oli 6kk ikäisenä ihan samanlainen! Saattoi ihmetellä leluauton pyörivää rengasta vaikka kuinka pitkään. Ja viihtyi muutenkin aika paljon itsekseen.

Nyt hän on terve ja vilkas 2-vuotias.
Sinuna en olisi huolissaan. Voithan toki jutella asiasta neuvolassa. :)

Käy lastenneurologilla jos asia painaa, niin minä aikoinani tein.

Mainitsin tuosta neuvolassa joskus kun vauva oli pienempi ja silloin se kuitattiin vain sillä, että vauva on vain hyvin tyytyväinen joten hänellä ei ole syytä koko ajan sätkiä ja heilua. Ajattelinkin ottaa tämän puheeksi seuraavassa neuvolassa, mutta koska tämä tosiaan on ensimmäinen lapseni niin saatan vain olla turhaan huolissani.
Vauva kyllä ottaa kontaktia, hakee sitä itse ja reagoi kyllä jos puhun hänelle. Hän viihtyy myös sylissä, eli ei ihan erakko ole. Lapsi hymyilee paljon, mutta ei juurikaan naura ääneen (tämäkin on huolestuttanut, koska tuntuu että muut vauvat kikattavat minkä ehtivät). Vauva jokeltelee paljon ja on kyllä "tässä maailmassa", mutta tosiaan välillä uppoutuu todella "omiin oloihinsa".
-ap

Meidän vauva on ollut joka kerta "jäntevä" ja "siro". Ehkä se th vain ei keksi vaihtelevia ilmauksia?

Tuon perusteella ei mitään syytä huoleen.

Ihan oman itsen kannalta kannattaa opetella eroon tuollaisesta huolesta. Kannattaa myös miettiä mitä siellä on taustalla. Mitä sitten jos olisikin niin, että lapsi ei olisi ihan terve tai ei kehittyisi normaalisti. Kumpuaako huolesi pelosta että jos lapsi osoittautuu poikkeavaksi, et itse kestäisi sitä? Tai että jos jotain poikkeavuutta olisi, vanhempasi/anoppisi/kuka lie saisi syyn sanoa, että et edes pystynyt tekemään lasta, jossa ei olisi jotain pahasti vialla. Haluatko, että vauvasi on aina kaikessa täydellinen tai täysin muista poikkeamaton? Vai onko niin, että toisaalta haluaisitkin, että olisi syytä huoleen, jotta saisit huomiota enemmän kuin nyt saat tai että esim. isä kiinnittäisi lapseen enemmän huomiota kuin nyt? Vai oletko vain kyllästynyt tähän vauvaelämään ja kaipaat jotain jännitystä siihen? Siis nää nyt ihan heittoja, mutta tuollainen huoli kertoo enemmän sinusta kuin vauvasta. Voi tietty olla, että se on vain epävarmuutta äitinä, mutta on paljon epävarmoja äitejä, jotka eivät kuitenkaan ole huolissaan.

Lapsessa siis ei tuon perusteella ole mitään vikaa vaan on täysin normaali, sinuna yrittäisin päästä sen juurelle, että miksi sinulla on tuo huoli. Koska se todennäköisesti ei tule itsestään poistumaan, huolenaiheet vain muuttuvat. Ja se saattaa alkaa heijastumaan lapsen kehitykseen. Ja sitten jossain vaiheessa onkin ihan oikea huolenaihe - mutta itseaiheutettuna. Karua, mutta totta.

Mä oon äidin kertoman mukaan ollut just tuollainen vauva ja vielä taaperoiässäkin enemmän tarkkailija kuin toimija. Ihan normaali aikuinen minusta on kasvanut, reipas ja ulospäinsuuntautunut. Ja kyllä, meilläkin äiti oli aikanaan miettinyt onko mulla päässä jotain vikaa :D

Mun esikoinen oli tuollainen ja kyse on synnynnäisestä temperamentista. Jotkut aikuisetkin ovat rauhallisia tutkijaluonteita. Yritä iloita vauvasta sellaisena kuin hän on. Meitä on erilaisia, ja hyvä niin.

PS. Mun esikoinen on edelleen tutkijaluonne mutta pölöttää koko ajan ja joka asiasta kysyy "miksi".

Meidän kuopus on vieläkin tarvittaessa tuollainen, tosin on jo matontupsut saanut tutkittua ja aika paljon muutakin, ikää kun on jo 22v. Muistan hyvin kun pari vuotiaana, kun jo osasi puhua, mykistyi uudesta paikasta niin ettei puhunutkaan mitään viikon lomalla, ainoastaan pää kääntyi ja rekisteröi kaikkea uutta. Kotona sitten kertoili mitä ihmeitä oli nähnyt.

Älä huoli AP, kuulostaa ihan normaalilta. :) Itselläni on vain yksi lapsi, mutta juuri tuollainen myös itsekseen viihtyvä tutkijaluonne. Hymyt ja naurut olivat aika harvassa yhden vuoden ikään asti, vaikka selvästi nauttikin kanssakäymisestä ja leikittämisestä. Edelleenkin lapsi nauraa todella harvoin ääneen, pitää olla aikamoista riehumista, mutta hymyjä ja "tää on tosi hauskaa"-kommentteja tulee runsaasti.

Odottele vuoden ikään asti ihan rauhassa, kyllä ne kiinnostuksenkohteet siitä laajenevat. :)

Jos tuntuu että ei ole normaali, älä stressaa vaan selvitä asiaa asiantuntijalta. Neuvolassa ollaan välillä liiankin vähätteleviä varsinkin jos esikoinen kyseessä. "Ainahan vauvat puklailee" sanottiin äidille jonka lapsi oksensi kaaressa kaiken maidon ja ihmeteltiin miksi paino ei nouse.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 18:11"]

Vauva kyllä ottaa kontaktia, hakee sitä itse ja reagoi kyllä jos puhun hänelle. Hän viihtyy myös sylissä, eli ei ihan erakko ole.  -ap

[/quote]

Minulla on lievästi autistinen lapsi (nyt jo nuori), ja alussa kuvailemasi oli ihan hänen vauva-aikaansa. Mutta tämä kohta, minkä lainasin. Näissä hän on oli erilainen kuin sinun vauvasi. Mutta, älä huolehdi tuossa iässä. Jos jotain olisikin, ei noin pienen kanssa mitään (voida) tehdä vielä, koska pääasiassa käytös on noin normaalia. Nauti vauva-ajasta ja jos parin vuotiaana hän on erilainen kuin muut tai puheenkehitys viivästyy, sitten on aika tehdä jotain.  

Oma lapsi oli tuollainen vauvana. Nyt on ollut jo vuosia kyselyikä, ensimmäinen kysymys tulee aamulla ennen kuin minä olen edes silmiä saanut auki. Varaudu henkisesti kysymyksiin "miksi Roope Ankka on niin ahne", "mitä materiaalia kengän pohjat on", "miksi englantilaiset lausuva kirjaimen i niin monella eri tapaa", "miksi taivaan väri vaihtelee", "mitä huurre on", tai tulee jonkun kirjan kanssa ja osoittaa siitä jonkun kasvin tai ötökän kuvaa ja kysyy mikä se on. Tähän kun pääset niin et ehdi enää miettimään onko lapsessa jotain vikaa vai ei kun kahvin tippumista odotellessa googletat vastauksia...

Tue lastasi ja hänen haluaan tutkia maailmaa. Minäkin yritän parhaani vaikka lapsen kanssa olemme kuin yö ja päivä luonteiltamme ja käytökseltämme. Kyselyikä+tutkija+aamuvirkku ja evvk+toimija+iltavirkku on välillä aika raskas yhdistelmä, vaan mitäpä sitä ei yritä rakkaan lapsensa vuoksi.

Halaus, rakas ap! Kirjoituksesi voisi olla minun kirjoitukseni 14 vuotta sitten, kun esikoiseni oli samanikäinen kuin vauvasi nyt. Paitsi ettei meidän vauva liikkunut eikä jaksanut aina katsekontaktiakaan, vierasti paljon ja tykkäsi tuijotella kirjahyllyä tai lamppua ennemmin kuin äitiä. Huolissani olin. Neuvolatäti tsemppasi ja lohdutti, että kaikki se huoli ja huolestuminen kuuluu äidiksi kasvamiseen, vauvalla kaikki hienosti. (Jälkeenpäin kyllä myönsi, että kyllähän esikoiseni oli erikoisen rauhallinen...) Nyt esikoiseni viksu, lahjakas teini, puhuu pälpättää, pohtii ja tutkii edelleen, miettii maailman menoa ja on niin normaali kuin murkkuikäinen vaan ikinä voi olla. :) Eli vauvat on vaan niin yksilöitä. Nauti vauvastasi ja yritä rentoutua! Sinulla on suloinen vauva, supersosiaalisuus ja hötkyily ovat yliarvostettuja piirteitä nykyaikana! ;)