Haluatteko kuulla pienen rukousihmeen
Muutama viikko sitten huomasin nivusissa jonkun läntin, joka paljastuikin hieman myöhemmin lähemmässä tarkastelussa pieneksi luomeksi. Tuo luomi kasvoi nopeaa vauhtia ja oli epätarkkarajainen. Sen viereen kasvoi jopa toinen luomi ja sekin kasvoi nopeaa vauhtia. Isompi luomi oli eilen jo sormenpäänkokoinen ja pieni kolmasosan siitä. Näytin niitä poikakaverillekin pariin otteeseen ja sekin oli ihmeissään miten nopeasti ne kasvaa ja huolissaan kun ne oli niin epätarkkarajaisia muihin luomiini verrattuna (mulla on paljon luomia yleensäkin) Katsottiin kuvia melanoomasta ja todettiin että ne näyttää ihan melanoomalta, koska reunat on epätasaiset ja väri on epätasainen, mutta ei toki niin tumma kuin melanoomassa, vaan normaalin luomen värinen.
Aloin jo suunnitella että menen lääkäriin niiden kanssa, mutta mua tympi kun ne oli niin nolossa paikassa ja pelotti melanooma. Sitten eilen rukoilin että kumpa ne ei olisi mitään vakavaa ja kumpa niitä ei edes olisi, kun on ollut muutenkin tarpeeksi paljon huolta ja kaikkea. Tänään aamulla kun menin vessaan totesin niiden taas vähän kasvaneen yhdestä kulmasta hitusen lähemmäs toisiaan. Venyttelin siinä ihoa niiden ympäriltä ja tutkin tunnustelin niitä, kuten jo monena aamuna, kunnes yhtäkkiä huomasin että pienemmän luomen reuna alkoi rullaantua. Vedin siitä ja huomasin että luomi lähti ohuena ruskeana nahkana irti. Kokeilin samaa toiselle luomelle ja sekin irtosi samanlaisena ohuena ruskeana nahkana. Jäljelle jäi vain kaksi niiden luomen muotoista punertavaa kohtaa ihossa. Ja vielä eilen aamulla ne oli ihossa tiukasti kiinni, koska mm. sheivasin niiden yli höylällä ja ne pysyi muuttumattomina (niissä itsessään ei siis kasvanut karvoja kuitenkaan) Todella ihmeellistä. Jumala on ihmeellinen. Nyt mun ei tarvikaan mennä enää lääkäriin eikä kantaa niistä huolta
Kommentit (7)
Mutta eihän mulla ole lääkärille enää mitään näyttämistä kun luomet on irronneet. Saan vielä luulosairaan paperit jos näytän kahta punaista länttiä, ja väitän että niissä oli luomet vielä tänä aamuna. Google ei tunne käsitettä granuloottinen luomi :/ AP
Luomet voi hävitä ihan itsestään, kokemusta on. Mulle kasvoi silmäluomeen, ripsien tyveen, sellainen litteä luomi joka kasvoi vaan ja tuli jo näkökenttäänkin. Ajattelin että pitää varata lääkärille aika.
Yhtenä aamuna sitten vaan huomasin, että se olikin hävinnyt :0 Enkä yhtään tiedä, missä vaiheessa.
Enkä kyllä rukoillut pätkääkään.
Taas tuota rukouspaskaa... ei jaksa...
Kyllä, herran voima on kerrassaan mitä ihmeellisintä. Taisi siinä syövän nujertamisen ohessa unohtaa ne pari muuta apua tarvitsevaa!
Kyllä, herran voima on kerrassaan mitä ihmeellisintä. Taisi siinä syövän nujertamisen ohessa unohtaa ne pari muuta apua tarvitsevaa!
Juu ja kaikki sodat,nälänhädät ja ympäristökatastrofit on hukkakauraa tähän sun juttuun verrattuna.
Pääasia että sun luomi-rukoukseen vastattiin.
Taidat olla oikein Jumalan Vip.
(vaikka oletkin provo)
Ettei vaan kyseessä olisi ollut granuloottisia rasvaluomia? Mulla on semmoinen ohimolla ja lekurille kerran sitä näytin niin hän ilmoitti sen olevan täysin vaaraton.
Toki sinunkin kannattaisi lekurissa mennä käymään asian tiimoilta, on kuitenkin aika huolestuttavaa, että luomi yhtäkkiä vaan kasvaa isoksi.
Kannattaa siis todellakin mennä lääkäriin näyttämään sitä kohtaa ja saada sitä kautta mieli valoisammaksi.
Ja ei, en todellakaan usko mihinkään "rukouksen voimaan", sitä humpuukia kun EI kannata mennä jakelemaan hoitomuotona. Tiedän moniakin tapauksia joiden "rukouksen voima" on ohjannut henkilön suoraan hautaan. Vaikka nykyisillä hoitomuodoilla se olisi saatu hoidettua pois ja ihminen olisi vielä elossa.