Alkossa kysyttiin paperit
Kävin äsken Alkossa hakemassa valkkaripullon illaksi. Tai se oli suunnitelma.. Olen tänään tehnyt puutarhahommia ja kävin suihkussa ennen lähtöä. En jaksanut vain kauppareissua varten meikata, hiukset kyllä kuivasin ja laitoin ponnarille. Iho ei ole kovin hyvässä kunnossa finnien ja arpien vuoksi ja olen siitä aina ollut hyvin arka. Jotenkin nyt tuli päähänpisto, että ihan sama mitä muut ajattelee, en halua nyt laittaa meikkiä.
Alkossa myyjä kysyi henkkarit (olen 29-vuotias, tosi harvoin enää kysytään). Näytin ajokorttia ja myyjä katsoi vuoroin minuun, vuoroin korttiin. "Onko tää varmasti sun ajokortti?" On, vastasin. Kassa pyysi toisen myyjän paikalle. Kuulin kun hän sanoi toiselle myyjälle "..mut eihän ton ikäsellä voi olla aknea, tää on varmaan sen siskon ajokortti".
Olen koko ikäni kärsinyt aknesta ja yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen rohjennut lähteä edes roskapussia viemään ilman meikkivoidetta. Menin täysin hämilleni ja punastuin entisestään. Toinen myyjä tuijotti mua ja ajokorttia, "luetteletko sun sotun?". Kaiketi sitten uskoivat, että on mun ajokortti ja kassa myi valkkarin.
En tiedä miksi tää hätkähdytti näin paljon, mutta tekee todella pahaa. Ikinä en kyllä enää astu ovesta ulos ilman meikkivoidetta. "Eihän noin vanhalla enää voi olla aknea?", no kyllä voi, kunpa ei voisi..
Kommentit (20)
Ohoh. Aika tietämätöntä. Jokin ehkäisy ja muut hormonivaihtelutkin voivat saada ihon huonoon kuntoon. Ja et kai nyt 17 veeltä näyttänyt.
voi tää on tuttua, itse olen 152 cm ja kuullut ettei aikuinen ihminen voi olla noin lyhyt..joten henkkareita ( passi) tulee aina kannettua mukana :(
Tuossa kohtaa vedit överiksi, kun myyjät muka keskusteluvat aknesta. Ja aloitit muutenkin taas ihan liian kaukaa aatamista ja eevasta tuon tarinan. Ei mee läpi taaskaan.
Kirjoita alkolle asiallista palautetta asiasta.
Ei todellakaan mene läpi. Noin juntteja myyjiä ei ole.
Ei se henkkareiden kysyminen häirinnyt, työtään vaan tekevät. Nimenomaan se nuoren ja nätin kassatytön "en ymmärrä miten noin vanhalla voi olla finnejä" huomautus sattui. Luultavasti oli vain tietämätön ja ajattelemattomuuttaan sen tokaisi. Vituttaa kun tää asia on niin arka paikka. -ap
Olen 39v ja mulla akne ja arpia, enkä käytä meikkiä koskaan. Eipä koskaan ole Alkossa myyjät keskustelleet mun naamasta, ei edes nuorempana, kun papereita kysyttiin, eli noin 10 vuotta sitten.
Mun tietääkseni Alkossa ollaan tosi tarkkoja asiakaspalvelun ja työntekijöiden suhteen.
Ei ne keskustelleet, kassa vain tokaisi. Vanhempi paikalle tullut myyjä ei sanonut mitään, kysyi vain sotun varmistuakseen että kortti on mun.
Ehkä kirjoitin huonosti. En siis Alkon kassaa tahdo mitenkään dissata. Tuli vain todella paha olo siitä, miten epävarma olen ihostani ja tahdoin purkaa. Nyt harmittaa sekin, että edes kirjoitin tänne..
En usko että Alkon myyjä olis noin törppö. OT, multakin on tänä vuonna kysytty Alkossa paperit.
N40
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 14:03"]Ei ne keskustelleet, kassa vain tokaisi. Vanhempi paikalle tullut myyjä ei sanonut mitään, kysyi vain sotun varmistuakseen että kortti on mun.
Ehkä kirjoitin huonosti. En siis Alkon kassaa tahdo mitenkään dissata. Tuli vain todella paha olo siitä, miten epävarma olen ihostani ja tahdoin purkaa. Nyt harmittaa sekin, että edes kirjoitin tänne..
[/quote]
Ahaa. Olet siis sarjaharmistuja ja mielensäpahoittaja.
46 vuotiaana pizzanaamana ymmärrän täysin aloittajan mielipahan!
Eikä tapaus suinkaan ole ainoa laatuaan, ikävä kyllä.
Mulla on ollut akne 12-vuotiaasta ja olen yli 40-vuotias. Kamalaa, mutta totta. Ei nyt kovin aktiivisessa vaiheessa enää, muttei ohikaan.
Sympatiani sulle, ap. Lohdutuksena sanon, että yleensä akneihoisella on sen verran rasvainen iho, ettei ryppyjä tule vasta kuin joskus tosi vanhana.
Eipä olisi tarvinnut sitä aknea kommentoida.
Anoppini oikeasti pahastui kovasti kun Alkossa häneltä kysyttiin paperit yli 50-vuotiaana. Pituutta n. 150 cm. Paperit takaisin antaessaan myyjä vielä tokaisi jotain "pikkurouvasta". Pitus on anopille arka asia eikä hän voi sietää sitä, että häntä luullaan pikkutytöksi sen vuoksi.
- uuden systeemin myötä ALKO KYSYY PAPERIT KAIKILTA, JOTKA NÄYTTÄVÄT ALLE 30 VUOTIAILTA! SIIS 30!!!! ELi en kehtaisi esim. noin 27-32 vuotiaana edes kertoa että paperit kysyttiin....
enen kysyttiin kaikilta alle 25 v.näyttäviltä ja multa kysyttiin silloin 33 vuotiaana. Nyt 37vuotiaana kerran kysytty ja sen kehtaa jo mainita...... . PS. Tupakkaa ostaessani kysytty paperit kolmevitosena.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 14:28"]
- uuden systeemin myötä ALKO KYSYY PAPERIT KAIKILTA, JOTKA NÄYTTÄVÄT ALLE 30 VUOTIAILTA! SIIS 30!!!! ELi en kehtaisi esim. noin 27-32 vuotiaana edes kertoa että paperit kysyttiin....
enen kysyttiin kaikilta alle 25 v.näyttäviltä ja multa kysyttiin silloin 33 vuotiaana. Nyt 37vuotiaana kerran kysytty ja sen kehtaa jo mainita...... . PS. Tupakkaa ostaessani kysytty paperit kolmevitosena.
[/quote]
Luitko aloituksen? Ei tainnut olla pointtina se, että ap:lta kysyttiin paperit... Et kovin fiksulta vaikuta vaikka vanha jo oletkin.
Ja sitä paitsi Alkossa on edelleen voimassa toi 25v, muussa kaupassa raja on 30v.
Voi ei :(