Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheen arki on helvettiä
19.07.2014 |
Miten ihmeessä voitte nauttia siitä? Lupauduin ottamaan kaverin kaksi lasta neljäksi päiväksi luokseni ja nämä neljä päivää ovat lujittaneet päätöstäni siitä, että en haluaisi koskaan elää lapsiperhe-elämää. Ei hetkeäkään rauhaa, ei päivällä eikä edes yöllä, mitään ei saa hoidettua ilman että joku inisee ja vaatii jotain. Normaalista nukkumisesta on turha haaveilla ja alan olla ärtynyt.
En rehellisesti käsitä miten joku voi haluta tätä ja vielä nauttia.
Kommentit (65)
Ei se ole ihan sellaista, kun ovat omia. Mutta tottahan se on, että saatavilla on oltava lähes koko ajan. Toisille se sopii paremmin, toisille vähän heikommin (esim. minulle ja siksi minulla onkin vain yksi lapsi) ja toisille ei ehkä ollenkaan. Mutta niihin omiin toki on ihan erilainen tunnesidos, kuin vieraisiin.
Tsemppiä, olet kyllä tehnyt suuren palveluksen ystävällesi. Itse en koskaan olisi kehdannut ketään kaveria tuollaiseen palvelukseen pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se alkuun on, mutta lapset kasvaa ja niistä tulee ihmisiä, mahtavia tyyppejä joiden elämässä haluaa olla mukana. Ehkä saavat itse vielä lapsia. On mukavaa kun voi vanhana kutsua perheen syömään ja paikalle tulee iiiso perhe ♡ Ja rakastan noita hassuja juttuja nyt kun lapset on jo vähän isompia. Ei enää vauvoja, jes!
Sun on paras sitten vaan pysyä päätöksessäsi. Mua taas ärsyttää, että lomat loppuu ja joudun "luopumaan" lapsistani päiväsaikaan.
Lapset saattavat olla erityisen vaikeina sinulle, kun ei ole kaapinpaikkaa saati tietoa, että onko luonasi erityisvapauksia. Ja tietty ikävä vanhempia. Tai sitten ne on kasvatettu päin persettä.
Omatkin lapset osaavat olla vaikeina, mutten koe, että kaikki päivät ovat pelkkää helvettiä ja raskasta.
Tai no, katsoo sitten, kun talo on täynnä teinejä, että allekirjoitanko tätä soopaa :D
Omat lapset on eri asia kuin vieraat, rehellisesti en itsekään ole koskaan välittänyt hoitaa muiden lapsia vaikka omia olen halunnut ja 4kpl saanut.
Omiin on erilainen tunneside ja vastasynnyttäneenä äitinäkin on herkistynyt vauvan tarpeille. Ennen omia lapsia kerkesin olla kahden kaverin pienten vauvojen kanssa auttamassa ja silloin heräilyt yms tuntuivat tosi rankoille. Omien kanssa ne meni luonnostaan.
Omien lasten kanssa voit löytää omat tapasi ja kasvatustyylisi, päättää miten teillä toimitaan. Omien lasten kanssa ei tarvi miettiä mahtaako tuon äiti nyt loukkaantua kun kiellän tämän asian. Omat lapset rauhoittuu kotiin ja oppii tavoille, hoitolapset voi vieraassa paikassa olla tosi rasittavia, kokeilla rajojaan jne. Vieraan kiukkua on vaikeampi myötäelää.
Muutenkin on eri asia odottaa toivomaansa lasta, tutustua ja rakastua tähän ja sitten elää sitä arkea kuin yhtäkkiä saada kotiinsa kolme vierasta lasta joita kohtaan ei ole äitiyden tunnesidettä.
Hieno homma että kuitenkin noin autat kaveriasi, toivottavasti hän arvostaa sitä! Jaksamisia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, ison lupauksen olet tehnyt kun otit lapset noin pitkäksi ajaksi. Varmasti olet väsynyt.
Vieraille lapsille pitää usein olla ohjelmatoimistona, kun ei heille viitsi sanoa että menkää nyt jonnekin ja leikkikää keskenänne. Omilleen voi sanoa että voi, voi, ai ei ole mitään tekemistä, keksikään itse. Omista lapsistaan tietää voiko heihin luottaa vai pitääkö vahtia silmä kovana 24/7.
Meillä ainakin lapsiperhearki helpottui tosi paljon kun nuorinkin oli 6v. Ei heitä tarvitse koko ajan vahtia. Voin mennä lenkille tai kauppaan itsekseni. Kukaan ei herätä yöllä eikä tarvise muistuttaa vessassakäymisestä tms.
Varmaan se lasten (vauvojen, taaperoiden, koululaisten, teinien, aikuisten lasten) kanssa elämä on vaihtelevan vaikeaa tai kivaa. Jos sellaista ei halua, niin sitten ei kannata niitä lapsia hankkia.
Siinähän se onkin ku n ne ei ole omia. Sehän riippuu kasvatuksesta paljon minkälaisia lapsista tulee. Lapset on elämän suola. Olisi elämä tympeetä ilman lapsia. Lapsissa on tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisten lapset stressaa eniten. Sitä paitsi siinä on semmonen luonnollinen sopeuttaminen siihen. Kun vauva tulee taloon, ensin viedään kaikki, uni, oma rauha jopa osittain oma kroppa. Kun lapsi sitten kasvaa, se että se nukkuu sentään välillä kokonaisen yön ja on joskus hetken rauhassa leikeissään on niin iso juttu, että ei tule ajatelleeksi että suurin osa öistä on vaikeita ja yleensä lapsi on takiainen. Vapaudet palautuu pikkuhiljaa. :D noin kun ottaa toisen lapsia hoitoon siinä on eri perspektiivi. Sä et vaan huomaa milloin on oikeasti helppoa niiden kans. Ne on olleet paljon vaikeampia, nythän ne uskaltaa jo jättää hoitoon. :D
En ole yhtään lapsirakas. Tosin omia lapsia kohtaan olen, mutten kenenkään muun. Omia kuitenkin on viisi. Toisten tenavia en jaksa hetkeäkään.. Ärsyttävät ja rasittavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset eivät todellakaan ole elämän suola. Hell no!
Elämäni olisi aika tyhjää ja onnetonta, ellei olisi noita kahta lapsosta. Nyt minulla on tarkoitus elämälle, en ole koskaan ollut kunnianhimonen työn suhteen.Pääasia että työstä jota teen saan rahaa ja pärjää taloudellisesti. Onneksi jokainen saa päättää, kuinka elämänsä haluaa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet enemmän lapsirakas kuin lähes kukaan lapsia tehnyt. En kyllä tunne ketään joka ottaisi noin vain 4 päiväksi toisten lapsia (ilman että roudaa omansa vastavuoroisesti muualle).
Omat tietysti eri asia kun itse on kasvattanut. Omille meillä sanotaan, ota tylsyydestä kiinni (mies ). Ollaan ihan normaalisti kuin lapsia ei olisikaan.
Ei sun tarvitse lapsia haluta, muttei myöskään kannata tehdä johtopäätöksiä lapsiperheen arjesta siitä, miltä tuntuu olla toisten ihmisten lasten kanssa. En mäkään jaksa kauheasti olla toisten lasten kanssa, omat on sitten asia erikseen. Vähän sama kuin oleskeli jonkun pariskunnan kanssa jokusen päivän ja toteaisi, ettei sen perusteella haluaisi parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omat lapset on eri asia, en minäkään jaksaisi pidemmän päälle hoitaa vieraita lapsia.
En minäkään tästä joka hetki nauti. FAkta on, että lasten myötä kotityöt ja pakolliset menot ja tehtävät kasvavat. Omaa aikaakaan ei tuosta vaan saa. Toisaalta tähän on kasvettu pikkuhiljaa. En ole minäkään ollut mikään lapsirakas ja hoidin kyllä sukulaisten lapsia ennen omia ja olivat järkyttäviä päiviä, kun en edes vessaan ehtinyt. Tiesin silti aina, että omien kanssa ei ole samanlaista, kun saa itse luoda ne säännöt ja tutustua siihen omaan lapseen aivan rauhassa.
Lapset ovat nyt 4v ja 7v ja jo parin vuoden ajan on ollut helppoa - paitsi nuo kotityöt ja muut pakolliset menot lasten takia. Öisin herätään ehkä pari kertaa kuussa ja silloinkin vain kömpivät meidän väliimme nukkumaan jonkin painajaisen takia. Ei ole pissavahinkoja eikä tarvitse työnnellä rattaita tai varata kasakaupalla varusteita, jos haluaa lähteä jonnekin. Matkustamisesta on alkanut nauttia ja nyt tehdään jo matka tai kaksi vuodessa. Leikkivät keskenään, ei tarvitse toimia ohjelmatoimistona.
En silti olisi valmis näillä tuntemuksilla tehtailemaan yhtään useampaa lasta. En halua nonstoppina samaa pikkulapsivaihetta koko ajan. Upeinta lapsissa on tuo, että kasvavat ja muuttuvat koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 17:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 15:26"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 08:38"]Niin se alkuun on, mutta lapset kasvaa ja niistä tulee ihmisiä, mahtavia tyyppejä joiden elämässä haluaa olla mukana. Ehkä saavat itse vielä lapsia. On mukavaa kun voi vanhana kutsua perheen syömään ja paikalle tulee iiiso perhe ♡ Ja rakastan noita hassuja juttuja nyt kun lapset on jo vähän isompia. Ei enää vauvoja, jes!
[/quote]
Miten kukaan voi unelmoida tällaisesta? En käsitä. Pikkulapsiaika on toki perseestä, mutta mikä ihmeen palkinto siitä tuo muka on?
[/quote]
Niin, toisille on ilmeisesti vaikeaa käsittää, että ihmiset tykkäävät eri asioista. Ei ihan kaikilta voi vaatia kykyä ymmärtää monimuotoisuutta.
Mä muuten tykkään myös vauva- ja pikkulapsiajasta, voit kauhistella sitä vaikka seuraavassa viestissäsi.
[/quote]
Sitten minulla on käynyt tuuri, kun en halua mitään tuollaista, minkä saavuttaminen vaatii monen vuoden kärsimyksen. Käy sääliksi ihmisiä, joiden unelmat ovat vaikeita.
[/quote]
Eihän tuo sinällään vaikeaa ole, verrattuna vaikka väitöskirjaan.
Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, kuka haaveilee siitä että pääsee laittamaan isolle perheelle ruokaa?
Minusta kerta kaikkiaan säälittävä unelma. Jos haluaa laittaa isolle sakille safkaa niin mikäs sen helpompaa järjestää? maailma on täynnä kodittomia ja katukerjäläisiä - sen kuin kutsuu heidät. Tai vaikka tuttunsa. Kaikkihan tulevat mielellään syömään. Ei siihen tarvitse lapsia tehdä. ja kaikki puljut hakevat vapaaehtoistyövoimaa - sinne vain laittamaan ruokaa vaikka työttömien pisteeseen. Ilmaiseksi.
[/quote]
Ei se varmasti vaikeaa olekaan, mutta väitöskirjan tekeminen on sentään mielenkiintoista ja älyllisesti stimuloivaa. Siinä haastetaan oma mielikuvitus, älykkyys ja ilmaisutaito. Pikkulapsiarki haastaa lähinnä kärsivällisyyden ja omanarvontunnon.
Vanhemmuus on niin tavattoman pinnallista ja yhdentekevää. :(
[/quote]
Eihän noita voi verrata! Väikkäri on työtä, pikkulapsiaika perhe-elämää. Vai vertaatteko te suhdetta aviopuolisoonne suhteeseen esimieheenne? Kun se esimies ei yhtään kiukuttele, mutta puoliso kiukutteli tänään. Totta kai väitöskirjaa tehdessä stimuloidaan eri kohtaa aviossa kuin lasten kanssa. Tosin lasten kanssakin voi tehdä paljon älyllisiä asioita ja pikkuvauvaakin voi kohdella älyllisenä olentona. Voi selittää asioita, lukea, viedä paikkoihin. Ei pikkulapsetkaan ole idiootteja.
[/quote]
No tutkija ja isä/äiti ovat kaksi roolia, jotka ihminen voi omaksua itselleen, jos haluaa. Valitettavastivain tutkijan työ on atimuloivaa ja merkityksellistä. Vanhemmuus on pelkkäää biologian toteuttamista ja vieläpä tosi ikävää, rajoittavaa puuhaa.
[/quote]
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta olen sen väikkärin jo aikaa sitten tehnyt ja menestynyt ihan mukavasti sen jälkeenkin tutkijana ja todella rakastan työtäni, se on palkitsevaa ja hauskaa. Kaksi lasta on myös ja vanhemmuus on ihanaa ja palkitsevaa ja merkityksellistä ja hauskaa. Eri tavalla kuin työ. Nimenomaan pikkulapsiajasta olen nauttinut ja on haikeaa kun se joskus päättyy (ehkä pitäisi pyöräyttää vielä se kolmas:).
Olitko yksin hoitolapsien kanssa? Minulla, kuten aika monella muullakin, on puoliso jakamassa vastuuta ja mahdollistamassa sen, että omaakin aikaa on.
Oookkeiii.. Ehkä sun pitäis kuitenkin katsoa peiliin tai sitten vika on kasvatuksessa. Meillä ininää on ajoittain, mutta ei jatkuvasti. Nukuin viime yönäkin 9,5h yöunet ja saan kaikki askareet hoidettua ihan hyvin. Kahvit saan pääasiallisesti juoda rauhassa.
En ottaisi kenenkään lapsia 4päiväksi meille o.O Oli oma lapsi tai ei, oma on oma mutta muitten lapset käy voimille! Ehkä yhtenä päivänä, tai enintään 1yöksi yökylään jo ihan pakko mutta siinä menee raja.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:07"]
En ole yhtään lapsirakas. Tosin omia lapsia kohtaan olen, mutten kenenkään muun. Omia kuitenkin on viisi. Toisten tenavia en jaksa hetkeäkään.. Ärsyttävät ja rasittavat.
[/quote] minä voisin kaitsia ex miehen lapsia, suloisia ja hyvin käyttäytyviä, oma tietnekin paras mutta jo melkein täysikäinen
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 17:29"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 15:26"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 12:33"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 08:38"]Niin se alkuun on, mutta lapset kasvaa ja niistä tulee ihmisiä, mahtavia tyyppejä joiden elämässä haluaa olla mukana. Ehkä saavat itse vielä lapsia. On mukavaa kun voi vanhana kutsua perheen syömään ja paikalle tulee iiiso perhe ♡ Ja rakastan noita hassuja juttuja nyt kun lapset on jo vähän isompia. Ei enää vauvoja, jes!
[/quote]
Miten kukaan voi unelmoida tällaisesta? En käsitä. Pikkulapsiaika on toki perseestä, mutta mikä ihmeen palkinto siitä tuo muka on?
[/quote]
Niin, toisille on ilmeisesti vaikeaa käsittää, että ihmiset tykkäävät eri asioista. Ei ihan kaikilta voi vaatia kykyä ymmärtää monimuotoisuutta.
Mä muuten tykkään myös vauva- ja pikkulapsiajasta, voit kauhistella sitä vaikka seuraavassa viestissäsi.
[/quote]
Sitten minulla on käynyt tuuri, kun en halua mitään tuollaista, minkä saavuttaminen vaatii monen vuoden kärsimyksen. Käy sääliksi ihmisiä, joiden unelmat ovat vaikeita.
[/quote]
Eihän tuo sinällään vaikeaa ole, verrattuna vaikka väitöskirjaan.
Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, kuka haaveilee siitä että pääsee laittamaan isolle perheelle ruokaa?
Minusta kerta kaikkiaan säälittävä unelma. Jos haluaa laittaa isolle sakille safkaa niin mikäs sen helpompaa järjestää? maailma on täynnä kodittomia ja katukerjäläisiä - sen kuin kutsuu heidät. Tai vaikka tuttunsa. Kaikkihan tulevat mielellään syömään. Ei siihen tarvitse lapsia tehdä. ja kaikki puljut hakevat vapaaehtoistyövoimaa - sinne vain laittamaan ruokaa vaikka työttömien pisteeseen. Ilmaiseksi.
[/quote]
Ei se varmasti vaikeaa olekaan, mutta väitöskirjan tekeminen on sentään mielenkiintoista ja älyllisesti stimuloivaa. Siinä haastetaan oma mielikuvitus, älykkyys ja ilmaisutaito. Pikkulapsiarki haastaa lähinnä kärsivällisyyden ja omanarvontunnon.
Vanhemmuus on niin tavattoman pinnallista ja yhdentekevää. :(
[/quote]
Eihän noita voi verrata! Väikkäri on työtä, pikkulapsiaika perhe-elämää. Vai vertaatteko te suhdetta aviopuolisoonne suhteeseen esimieheenne? Kun se esimies ei yhtään kiukuttele, mutta puoliso kiukutteli tänään. Totta kai väitöskirjaa tehdessä stimuloidaan eri kohtaa aviossa kuin lasten kanssa. Tosin lasten kanssakin voi tehdä paljon älyllisiä asioita ja pikkuvauvaakin voi kohdella älyllisenä olentona. Voi selittää asioita, lukea, viedä paikkoihin. Ei pikkulapsetkaan ole idiootteja.
[/quote]
No tutkija ja isä/äiti ovat kaksi roolia, jotka ihminen voi omaksua itselleen, jos haluaa. Valitettavastivain tutkijan työ on atimuloivaa ja merkityksellistä. Vanhemmuus on pelkkäää biologian toteuttamista ja vieläpä tosi ikävää, rajoittavaa puuhaa.