Palstadiagnoosi: kumman uhri olen, narsistin vai skitsofrenikon?

Miehellä on todettu keskittymishäiriö vuosia sitten. Sitä ennen oli kokeillut pahaan oloonsa huumeita. Koki elämänsä rauhoittuneen suuresti saatuaan lääkityksen keskittymishäiriöön.

Lääkkeillä on haittavaikutuksensa ja voivat pahimmillaan aiheuttaa skitsofrenian puhkeamisen.

Me tapasimme kun hänen elämäntilanne oli rauhallinen ja asiat kunnossa. Saimme 2 lasta ja nyt olemme olleet erossa jo pitkään, mutta lopullisen eron tahdon nyt eli en halua hänen kuuluvan elämääni edes siten kun aiemmin ajattelin, että annan hänelle mahdollisuuden mikäli saa asiansa kuntoon, tarkoittaen myös terveyttä.

Hän painostaa minua paljon sillä, että minä olisin syypää kaikkeen hänen pahaan oloonsa ja epäonnistumiseen yleinsäkin.

Hän on karkoittanut aikanaan monet ystäväni niin, että ovat ystäviäni edelleen, mutta eivät käy kylässä ja ymmärrän sen sillä ilmapiiri on ahdistava jos mies on paikalla ja yleensä on. Hän on työtön ollut jo muutaman vuoden ja puhuu kamalasti kuinka tekee sen eteen, että asiat olisi joskus paremmin, mutta käytännössä ei tee yhtään mitään. Puhumalla sumuttaa ja osaa puhua niin, että useat uskookin pitkään asian olevan niin. Itkee usein ja teatraalisesti kuinka hän niin yrittää eikä mikään riitä minulle.

Aina syy on jonkun toisen jos ei minun kun asiat eivät mene hänen tahtonsa mukaan. Milloin yhteiskunnan, milloin lääkärin tai muun instanssin mikä liittyy työhön, tuloihin ja terveyteen.

Hänellä on harhakuvitelmia runsaasti. Luulee minun puhuvan selkänsä takana hänestä pahaa ja mustamaalaan häntä. Esimerkkinä mm. se kun hän jälleen kehitteli riitaa ja yritin olla välittämättä siitä vaan pyysin lapset pesulle ja koitin pitää heille mukavan pesutuokion juttelemalla kaikesta kivasta (tuolloin hain eroa), jotta eivät kärsisi niin paljon riitelystä. Tulimme pesuhuoneesta niin mies tivasi, että mitä pahaa heille syötin hänestä tuona aikana.

Hän sanoo asioita ja kun vastaan niihin niin riita on valmis ja hän väittää kun perustelen vastaustani ettei olekaan sanonut niin, kuten sanoi hetki sitten. Välillä pohdin, että hän taitaa uskoa itsekin itseään kun valehtelee.

Hän on aivan kamalan pinaava jos on ns. heikoilla jäillä ja siihen riittää se, että olen pyytänyt häntä poistumaan kotoamme kun oloni on ollut paha. Hän uhkailee keksivänsä minusta kaikenlaista mm.lastensuojeluun, poliisille tmv. taholle. TIEDÄN, että minulla ei le mitään pelättävää eikä hävettävää, en ole toiminut väärin mm.lastensuojelun silmissä, mutta silti nuo perättömät asiat piinaavat minua, koska ne ei ole totta.

Kerran meni jopa niin pitkälle, että kun en vastannut riitelyyn vaan jostain sain voimaa olla tyyni niin hän soitti tuttuuun tapaansa äidilleen ja puhui asiat omaksi edukseen ja väitti minun seonneen. Puhuu niin vakuuttavasti, että, vaikka hänen äitinsäkin tietää poikansa ja on itsekin ollut henkisesti kovilla hänen vuokseen niin hetkittäin menee halpaan hänkin. Tuolloin mies päätyi ratkaisuun, että soittaisi minulle ambulanssin ja kertoisi minun seonneen. Kun menin suihkuun ja lapsi jäi syöttötuoliin syömään ja sanoin, että katsoisi hänen perään sen aikaa niin uhkasi soittaa poliisin.

Aina uhkailee siis tuollaisilla asioilla.

Aiknaan oman äitini ja minun välitkin tulehtui kun mies uhkaili äitini henkeä. Pyysin äitiäni tekemään ilmoituksen siitä, mutta ei tehnyt kun pelkäsi aiheuttavansa jotain pahaa.

Sen jälkeen hän piti minuun taukoa, koska väärinymmärrysten mukaan luuli minun tukevani miestäni tuossa asiassa.

Mies aiheutti suoraan tai epäsuorasti sen, että olin lopulta hänen armoillaan yksin ja kovin väsynyt, vailla ulospääsyä.

Nyt kun olen tehnyt eron täysin selväksi ja silloin kun mies on huomannut, että olen vahvemmilla (mm.myös silloin kun tein itse lastensuojeluilmoituksen miehestä ja sain heidän tukensa) niin laittaa kymmeniä sähköposteja kuinka niin rakastaa minua ja elämä polkee maahan hänet. Uhkailee itsemurhalla. Ja jos en noihin vastaa niin raivostuu ja uhkailee jälleen kaikella kamalalla ja haukkuu silmittöästi. Puhelinnumeroni olen vaihtanut enkä ole antanut sitä miehelle.

Hän vaatii jatkuvasti kuulumisia lapsista tai tekee ilmoituksen, koska meillä on yhteishuoltajuus vielä. Aion hakea yksinhuoltajuutta ja tiedän, että hän vetää likaiset korttinsa esiin, toteuttaa uhkauksensa ja aion taistella taiston loppuun niin, että hän ei hallitse elämäämme enään koskaan.

Aion ensimmäisenä selvittää, että onko minulla laillinen velvollisuus olla tavoitettavissa hänelle sillä koen yksipuolisen yhteydenpidon ahdisteluna, koska se on niin tiuhaa.

Hän olettaa ihmisten (vieraiden) puhuvan hänestä tai nauravan hänelle (kun jotkut kävelee vastaan ja naureskelee omia asioitaan). Aina hänen kohdalleen sattuu kaikkea dramaattista ja jokaisen kotoa poistumisen jälkeen kun on palannut niin seuraa pitkät kertomukset siitä mitä jälleen on sattunut hänelle.

Hänellä ei ole kykyä empatiaan. Sanoo hellimmillään ymmärtävänsä ja että olen tosi kovilla ja väsynyt jne. Ei silti tee asioille mitään. Jos kerron, että johonkin sattuu tai minulla on flunssa niin hänelläkin on ja aina pahempi eli hän lepää ja minä teen (minulla on perussairauksia, jotka rajoittaa jaksamistani, liikkumista ja aiheuttaa kipuja).

Kerran testasin ja valehtelin, etä minulla on kurkku kumman kipeä niin mies alkoi heti yskimään ja kehui, että hänellä on kans tosi kipeä kurkku.

Jos loukkaa jalkansa niin liiioitellen tuo sen esiin, saattaa jopa kontata tai menettää muka tajunsa ja kaatuu. Tekee tuollaista mm.silloin kun hakee huomiota osakseen. Ihan niin outoa, että vanhemmat lapsetkin huvittuvat (pakko ollut ottaa joskus huumorilla salaa).

Anteeksi sekava sepustus, koitin vain kertoa erilaisia esimerkkejä peräkkäin.

Koskaan en tuota miestä enään kotiini päästä enkä anna lapsia hänelle jos asunnon saa (on nyt ilman asuntoa, syyllistää siitäkin minua ).

Puhuu paljon kaikille viranomaisille ainakin omien kertomiensa mukaan ja kuulemma kaikki kummastelevat minua. Sellaiset, jotka eivät ole koskaan minua tavanneet. Varsinkin naistyöntekijät ottavat miehen heti siipiensä suojaan ja kehuvat. Mies osaa esittää todella raasua ja hyväksikäytettyä uhria. Sitten ilmoittaa minulle kuinka kaikki ymmärtää häntä ettei hän kestä minua.

Minulla on onneksi nyt tukiverkostoni eli välit ovat kunnossa omaan äitiini ja sukulaisiin. He ovat nähneet miehen toilailuja niin paljon, että en ole yksin jos minusta mies jotain keksii tai haluaa pahaa.

Olen hakenut myös siten apua, että menen keskustelemaan näistä kokemuksistani ulkopuoliselle myöhemmin.

Mies tarjoaa apuaan lasten suhteen jos tarvitsen ja näinkin antaa itsestään huolehtivan isän kuvan. Kuitenkin valvoo siten minua ja minulla on ristiriiainen tunne, että ottaisin apua ihmiseltä kenen vuoksi olen niin väsynyt, että tarvitsen apua. En siis aio ottaa vastaan.

Saan apua kyllä muualtakin nyt ja se on asia mikä tällä hetkellä miestä hiertää.

Välillä olen jo ajatellut olevani vainoharhainenkin, mutta on ollut huojentavaa kuulla lähellä olevilta ihmisiltä, etten ole vaan he ajattelevat miehestä  samoin. Valitettavasti.

Miehen äiti ei ole poikansa kanssa enää tekemisissä kun ei jaksa tätä. Eikä kukaan muukaan hänen sukulaisensa enään.

Mies käskee aina minua katsomaan peiliin välillä ja mitään muuta en olekaan tehnyt, ihan liikaakin kun nyt ajattelee.

Jos mies myöntää jonkin virheen niin hän myöntää sen niin, että hän on syypää ihan kaikkeen ja hän on pelkkä paska ymv. Eli menee marttyyri-linjalle.

Kumpaa tämä voisi olla? Kun olen varma, että hänellä on jokin mielenterveysongelma, mutta mikä?

Toivon, että se joskus selviää ja hän hakisi siihen apua ja saisi apua. Silti emme koskaan palaa yhteen.