Miltä tuntui palata työelämään 5-6 kotiäitivuoden jälkeen?

Kiitos vastauksista! Vielä lisääkin kaipaisin kokemuksia niiltä, jotka ovat olleet pitkän yhtenäisen ajan kotiäitinä ja palanneet sitten töihin.

Ap

Minä olin yhtäjaksoisesti 5 vuotta poissa omasta työstäni. Tuon ajan olin kotona ensin yhden ja sitten kahden lapsen kanssa. Minulle tuo 5 vuotta oli todella tervetullut paussa työelämään, sillä olin jo kertaalleen ajautunut uupumuksen partaalle. Sitten esikoinen ilmoitti tulostaan hieman yllättäin, jäin äitiyslomalle ja siitä ensimmäiselle hoitovapaalle hyvin mielin. Toinen lapsi syntyi vielä hoitovapaalla ollessani. Jälkikäteen katsottuna oli oikein hyvä, etten mennyt välillä takaisin töihin, vaikka monet kollegani niin tekivätkin (ansaitakseen paremman äitiyspäivärahan).

Paluu työelämään oli aluksi pelonsekaisen jännittävän ihanaa: olinhan ollut tarpeeksi pitkään poissa jolloin työ (ja palkkapäivä) alkoi tuntua todella mukavalta! Pelottavaksi paluun teki se, että osa työkavereistani oli lähtenyt, lisää oli tullut tilalle. Työvälineet olivat muuttuneet, niiden uudelleen opettelussa minulla kesti aika pitkään. Lisäksi meillä oli juuri paluuni yhteydessä yt-neuvottelut jonka seurauksena osa kollegojani irtisanottiin ja se aiheutti tietenkin runsaasti pahaa oloa. En oikein uskaltanut avoimesti olla onnellinen siitä, että olin vihdoin takaisin juuri tässä työpaikassa! 

Yt-neuvottelut olivat myös saaneet aikaan sen, että työpaikan ilmapiiri muuttui huonommaksi, kollegat kyttäsivät toistensa tekemisiä ja itse koin, että minunkin tekemisiäni (olin aika epävarma taidoistani!) arvosteltiin ja toivottiin että se olisinkin ollut minä joka sai irtisanomislapun kouraansa. 

Nyt, parin vuoden jälkeen, voin sanoa että työskentelytaitoni on vähintäänkin entisellään. Kotiäitiys ja äitiys yleensäkin on tuonut minulle runsaasti lisää taitoja joita voin käyttää hyödykseni työelämässä. Olen nyt itsevarmempi ja itsetuntemukseni on lisääntynyt huimasti! 

En tiedä, vastasinko kysymykseesi suoraan. Minulle, minun tilanteessani ja minun ammatissani, 5 vuoden poissaolo teki todella hyvää. Asiat saivat uuden perspektiivin ja työnarkomaniani hellitti otteensa. 

ei mitään ideaa, mä olen ollut kotona max. 2,5 v putkeen

Okei. No, kiitos että upitit kuitenkin! :)

Ap

Minä olin kotona 7 vuotta. Oli ihana palata töihin, vaikka se jännitti aika paljon. Avautui ihan uusi maailma, uusia vaatteita itselle, lounaat työkavereiden kanssa, tärkeältä tuntuvat tehtävät ja niistä saatavat kiitokset... toki huonona puolena sitten ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 12:08"]Minä olin kotona 7 vuotta. Oli ihana palata töihin, vaikka se jännitti aika paljon. Avautui ihan uusi maailma, uusia vaatteita itselle, lounaat työkavereiden kanssa, tärkeältä tuntuvat tehtävät ja niistä saatavat kiitokset... toki huonona puolena sitten ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne.

[/quote]

Oliko paluu ammattitaidon kannalta vaikeaa? Pitikö opetella uusia tai unohtuneita asioita? Tuntuiko, että muut arvostuvat edelleen ammattitaitoasi?

En arvosta entistä työtäni enää. Se vei liikaa aikaa ja voimavaroja suhteessa siitä saatuun hyötyyn. Hoitoalan epämukavuustekijät, mutta onneksi minun ei ollut pakko jatkaa.

Työllistän nykyisin itseni. Harrastuksistani tuli uusi ammatti. Saan kuuden tunnin työllä saman verran rahaa kuin sain palkollisena kahdeksassa tunnissa.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 12:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.02.2014 klo 12:08"]Minä olin kotona 7 vuotta. Oli ihana palata töihin, vaikka se jännitti aika paljon. Avautui ihan uusi maailma, uusia vaatteita itselle, lounaat työkavereiden kanssa, tärkeältä tuntuvat tehtävät ja niistä saatavat kiitokset... toki huonona puolena sitten ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne.

[/quote]

Oliko paluu ammattitaidon kannalta vaikeaa? Pitikö opetella uusia tai unohtuneita asioita? Tuntuiko, että muut arvostuvat edelleen ammattitaitoasi?

[/quote]

Asiat muistuivat tosi nopeasti mieleen, vaikka alkuun olin ihan varma, etten osaa enää mitään. Toki työnkuva oli vähän muuttunut ja piti opetella uusia tietokoneohjelmia, mutta se kävi kuitenkin nopeasti. Innokas asenne ja halu oppia nopeasti auttoivat tietysti. Aluksi toki tuntui, että joutuu muille jotenkin todistelemaan osaamistaan, ja varmaan työkavereillakin oli pikkuisen epäilevä asenne.

Olin kotona 5 vuotta. Olen asiantuntijatöissä ja jäin työttömäksi jäädessäni kotiin.

Sain kuitenkin työpaikan aiemmasta työpaikastani.

Aina siitä varoitettiin, että töitä ei saa, jos on pitkään kotona, mutta kyllä minä ainakin sain.

En kadu kotiinjäämistäni.

Minä olin ensimmäisen lapsen kanssa 1,5 vuotta kotona ja palasin sitten entiseen työpaikkaani. Tuntui melkein kuin en olisi poissa ollutkaan, en ollut unohtanut juuri mitään, toki jotain muutoksia oli asioihin tullut. Sitten jäinkin kohtapuoliin yli viideksi vuodeksi pois ja elin täysin aivot narikassa lasten kanssa. Alalla, joka vaatii erinomaista kielitaitoa ja tietoteknisiä taitoja ja jatkuvaa itsensä tai taitojensa kehittämistä. Juu, harvat on noin pitkiä aikoja pois. En enää palannut aiempaan työpaikkaani vaan rupesin yrittäjäksi. Vaikeinta on ollut se, että tietokoneohjelmat ovat muuttuneet ja kaikki pitäisi opetella nyt yksin. Muuten kyllä paluu työelämään oli jo yllättävänkin mieleinen. Alkoi nopeasti tuntua oudolta, että niinkin kauan jaksoin vain "olla".

Mä en nyt ihan osu tuohon kuvaukseen, mutta vastaan nyt kuitenkin. :D

Olen ollut kotona lasten kanssa nyt 4 vuotta. Kaksi lasta 2 vuoden ikäerolla. Olen kuitenkin tehnyt vähän väliä jotain pientä hommaa, viikonlopun keikkoja, muutaman kuukauden pätkiä jne. Olen myös opiskellut yhden tutkinnon tässä kotona ollessa. Hoitoalalla olen.

Vaikka olen tässä pieniä pätkiä tehnyt, niin työtilanne tämän 4 vuoden aikana on muuttunut aika dramaattisesti. 4 vuotta sitten oli vielä todella hyvin hoitoalan töitä ja itseasiassa vielä n. vuosi sitten. Syksyllä 2013 rupesin kuulemaan enempi ja enempi juttuja, että entiset työ/ koulukaverina eivät saakkaan enää pätkilleen jatkoa noin vain. Osa on jopa jo työttömänä, osa ei pysty vaihtamaan työpaikkaa mieluisampaan, kun mitään ei saa tilalle jne. Hoitoalakaan ei siis ole enää mikään pomminvarma ala työtilanteen suhteen.

Itsekin olen nyt sitten aavituksen aktiivisemmin hakenut näitä keikkahommia ja kesäksi tod. näk. ainakin olen töihin menossa (jos pääsen!). 2008 vuoden "lama" ei tuntunut hoitoalla yhtään missään. Silloin töitä oli rutkasti ja valita sai. Mutta nyt tosiaan rupeaa näyttämään huonommalta.

Sinuna miettisin teidän tilannetta. Mitä jos et saa töitä? Mikä teidän alan työtilanne on? Mitkä on teidän muut tulonlähteet ja kuinka varmoja ne on? Miehesi työpaikka ja palkka? Mitä jos mies jää työttömäksi tai sairastuu? Entäs jos sosiaalitulot romahtaa? Onko kallis talo? Helppo myydä pois? Pystyykö esim. isovanhemmat tarvittaessa auttamaan?

Tietenkään kaikkeen ei pysty varautumaan, mutta hieman kannattaa pohtia, niin itse pääsee kuitenkin helpommalla. :) Sun ei tartte noihin kysymyksiin vastata jos et halua, mutta mieti itseksesi.

Olen ollut kotiäitinä reilut kuusi vuotta, mutta niin, että olin välillä töissä pari vuotta. Näin pysyi kosketus työhön ja työyhteisöön. Meidän perheessä on myös valittu isot ikäerot tarkoituksella. Olen piänyt sitä sekä omana että lapsen etuna ja hyvänä asiana myös avioliiton kannalta. Näillä ratkaisuilla tunnen saaneeni ns. kaiken, sekä mielenkiintoisen työelämän että antoisan kotielämän. Ammatiltani olen opettaja.