Itse en edes ilkeäisi viedä lastani

Itse ilkesin hyvin kun se oli perheessämme ajankohtaista.

Omista lapsistani kukaan ei ole koskaan ollut kunnallisessa päivähoidossa. Silti pidän subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistumista kovin huonona asiana.

Komppaan aloittajaa, en olisi kehdannut, antaa ihmeellisen kuvan vanhemmasta, tosin en edes halunnut!

Pakko oli, lapsi oli kuntouttavalla nimikkeellä päiväkodissa. Muutenkin on sellainen, että täytyy koko ajan jonkun katsoa perään, kahden vauvan ja yhden villikon kanssa oleminen on tosi haastavaa, mutta tervetuloa kokeilemaan! :)

   Et varmaan siis tiennyt, että tilanteita on erilaisia? Onneksi minua ei ole luotu tuomitsemaan toisten päätöksiä ja tekemisiä, eivät ne minulle kuulu :)

Jos olisin liian väsynyt viettämään päiviä lasten kanssa, jos olisin masentunut, jos olisin valvonut ihan liikaa koliikkivauvan kanssa ja jos toteaisin, että nyt en enää jaksa, niin.... en ilkeäisi olla viemättä joitakin lapsistani hoitoon.

Nyt kun tuolla 2vuotiaalla on ihan kamala uhma päällä ja yrittää potkia tai lyödä pikkuveljeään heti kun silmä välttää (ja vaikkei välttäisikään) tuntuu kyllä että tekisi mieli viedä hoitoon. Saisi tämä toinen nukkua päikkäreitä ja syödä rauhassa. Nyt on isänsä kanssa kävelyllä joten vauva saa nukkua hetken rauhassa (ja minä palstailla).

Minä hoidin aikaisemmin 2 vuoden ikäerolla syntyneet lapseni kotona ja uuvuin totaalisesti kuopuksen yöheräilyyn, jota kesti pitkästi yli vuoden ikään. Sairastuin lievään masennukseen. Nyt toipuneena ja kolmattani odottaessa aion äitiyslomalle jäädessäni jatkaa kahden muun hoitosuhdetta osa-aikaisena 10 pv kuussa, joka on minimi josta on maksettava. Todennäköisesti käytän päivistä 2 per viikko, jolloin joka kk kaikkia 10 ei tule käytettyä. Lapset ovat 5- ja 3-vuotiaita ja hoidossa on jo vakikaverit. Lähellämme ei asu samanikäisiä kotona olevia lapsia. Tällä tavalla yritän ehkäistä masennuksen/uupumuksen uusiutumisen ja taata voimavarojeni riittävyyden perheen pyörittämiseen. Kenen mielestä toimin väärin?

Meillä lapsilla oli kahden vuoden ikäero, joten ei tullut mieleenkään viedä kaksivuotiasta "pois jaloista" päivähoitoon vauvan syntyessä. Sen ikäinen tarvitsee vielä eniten rauhallista ympäristöä ja oman vanhemman syliä.

Toinen juttu täysin olisi, jos lapsi on isompi ja jo ennen pikkusisaruksen syntymää päiväkodissa, jossa viihtyy erinomaisesti. Ei tulisi mieleenkään repiä jotain viisivuotiasta kotiin vuodeksi, jonka jälkeen pitäisi aloittaa hervoton hakurumba uudelleen ja huonolla tuurilla lapset joutuvat eri päiväkoteihin kauas kotoa (pk-tilanne täällä stadissa on huono).

Pitäisin siinä tilanteessa lapsen puolipäiväisesti pk.ssa, että saa leikkiä ikäistensä kanssa. Esim niin, että veisin sinne yhdeksäksi aamulla ja hakisin joko puolilta päivin tai ip-ulkoiluun menon aikaan.

Kuntoutuksen vuoksi päiväkodissa olevat lapset ovat myös sellaisia, joita en ottaisi kotiin.

Ja oma lukunsa ovat ongelmaperheet, joissa jaksaminen on tiukilla ja tarvitaan muutenkin lastensuojelun tukitoimia. Lapselle voi olla eduksi saada olla strukturoidussa hoidossa arkipäivisin.

Kyllä nykynaisen elämä vain on helppoa, ajatelkaapa äitejä vaikkapa sota-aikana tai reilut sata vuotta taaksepäin, jolloin taudit ja nälänhätä vei lapsia. Millähän nämä naiset jaksoivat sairaiden lasten kanssa taistella jokapäiväisen leivän pöytään. Tai miten he sota-aikana jaksoivat hoitaa lapsensa, kun mies oli rintamalla ja lapset pienellä ikäerolla.

No perheiden tilanteet on toki erilaisia, mutta nämä nyt tulivat mieleen, kun sattumalta juttelin erään 90v entisen kätilön kanssa, joka oli tehnyt sukututkimusta pari vuosisataa taaksepäin. Niin ja itselläni on kolme lasta, jotka olen hoitanut kotona maatilantöiden ohessa, jos saan hieman besserwisseröidä

Itse ilkeän viedä enkä välitä muiden ihmisten mielipiteistä asiaa koskien. Tämä on meille kaikille paras vaihtoehto, vanhemmat lapset kun kinuavat päiväkotiin kavereiden luokse. Ikää molemmilla toki yli 4 jo.