Onko lapsen kanssa vaikeaa?

Et välttämättä tule koskaan saamaan lasta, jos teet nyt abortin. Sitä kannattaa miettiä. Itse en ole mukavuusaborttien kannalla. 

Mies ei halua lasta ja suakin arveluttaa eli täydellisen katastrofin ainekset ilmassa. 

Tiedän, ja olen kerran todella nuorena joutunut tekemään abortin, joten en todellakaan haluaisi kokea samaa toista kertaa. Meidän pitää kuitenkin ajatella myös järkevästi tätä tilannetta, minä olen vasta 18-vuotias, toisaalta mies kyllä etsii koko ajan työtä, ja muutenkin asiamme voisivat olla paljon huonomminkin.

Adoptio on hyvä vaihtoehto.

No on tosiaankin, jos on tuo asenne. Muuten ei.

Yleensä yhden kanssa vielä pärjää, vauva-aika on kuitenkin tosi lyhyt. Kunhan pitää huolen että ei tee sitten toista kakaraa perään, se pilaa kyllä parisuhteen ja kaikki. Te olette nuoria ja jaksatte valvoakin tarpeen vaatiessa, eikä kaikki vauvat edes valvota, eikä niitä tarvi kovin kauan öisin syöttää. Meillä oli keskosena syntyneet kaksoset, ja aika pian kun pääsivät sairaalasta alkoivat nukkua 6h putkeen yöllä, ja koko ajan vähän pidempään. Kahden kanssa oli rankkaa, mutta aikoinaan sain esikoisen kun täytin 20, ja tottakai sekin oli ekat pari-kolme kuukautta rankkaa kun olin aikalailla yksin lapsen kanssa, mutta kyllä siitä hyvin selvisi, kun lapsi vähän kasvaa se on kiva ottaa joka paikkaan mukaan.

olen vihannut pikku yllätyskolmostamme koko raskauden ajan. Toivoin sen kuolevan vielä synnytyksessäkin. Mutta heti kun hän syntyi kiintyin häneen aivan mielettömästi. Poika on epäilemättä koko perheen lellikki, aivan ihana tyyppi, ja paljon helppohoitoisempi kuin 'suunnitellut' sisaruksensa aikoinaan. Miehesi on nyt kampailemassa ylpeyttään vastaan, kun hän ei ollut päättämässä että lapsi saa tulla just nyt. Joku muu sen päätti. Tuollainen saattaa olla monelle vaikeaa, itsellekin oli. Voimia raskauteen ja onnea!

Adoptio

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:24"]

Tarvitsisin hieman neuvoa kokeneemmilta; onko lapsen kanssa ihanaa vai kamalaa? Tulin vahingossa raskaaksi avomiehelleni, ja alunperin olimme menossa keskeytykseen. Tänään kävimme jo sopimassa aborttiajan ja raskauden kesto ultrattiin, ja yllättäen kohdussa olikin jo 11+6 viikkoinen sikiö. Vaikka mieheni on avoimesti kertonut vihaavansa tätä lasta, hän meni ultrakuvasta ihan sekaisin ja pyysi minua perumaan abortin ja käymään hänen kanssaan ultrassa. Mieheni ei edelleen haluaisi pitää tätä lasta, paitsi minun takiani. Hän lupasi olla tukenani ja pysyä kanssani, oli päätökseni sitten anoa keskeytystä Valviralta tai päättää pitää lapsi.

Vaikka ajatukseni kuulostaakin itsekkäältä; jos pidän lapsen, onko minulla enää koskaan omaa aikaa? Kiintyykö mieheni jossain vaiheessa lapseemme, vai hylkääkö hän meidät kylmästi? Kestääkö suhteemme, kestääkö mieheni mielenterveys? Entä jos myöhemmin kaduttaa?

Toisaalta, ehdotin miehelleni myös sitä vaihtoehtoa, että jos raskaus alkaa ahdistaa suunnattomasti, voisimme harkita adoptiota. Sekin olisi parempi vaihtoehto kuin abortti, sitä en välttämättä pystyisi antamaan itselleni anteeksi.

Minua huolestuttaa, koska olen juonut alkoholia jonkun verran tämän raskauden aikana, olinhan aluksi varma abortista. Jos olisin tiennyt, että mielemme muuttuu, en olisi edes harkinnut juomista.

Periaatteessa meillä olisi hyvät lähtökohdat lapsen pitämiselle; iso asunto, raha-asiat kunnossa mieheni työttömyydestä ja minun opiskeluistani huolimatta, hyvä tukiverkosto ja kestävä parisuhde. Siltikin ahdistaa. Välillä olen onneni kukkuloilla, välillä itken ja harkitsen aborttia, ja välillä ajatuskin vauvasta ja yövalvomisista ahdistaa.

Onko ketään samassa tilanteessa olevia? Kaipaisin myös vanhempien, sekä yksinhuoltajien että parien kokemuksia esikoisista; oliko yöheräämiset kamalia, miten rahat riittivät, kärsikö parisuhde?

Ja jos jollain on kokemuksia lapsen antamisesta adoptoitavaksi, ne ovat myös tervetulleita. Onko kaduttanut jne.

[/quote]

Ei ole vaikeaa, rankahkoa alku ehkä kuitenkin. Jokainen äiti on miettinyt noita juttuja esikoista odottaessaan, ja suurin osa äideistä hankkii myös toisen, kolmannen ja ehkä neljännenkin lapsen (minä esimerkiksi=) )

Elämä muuttuu. Se on asia mikä on ihan selvä mutta biologia on tehnyt tästäkin helpmpaa: 9kk raskausajan, jolloin mieli valmistautuu vauvaan. Rv 4 saatat vihata elämäsi pilaajaa ja harkita aborttia, rv 15 et mitään muuta haluakaan kuin sen vauvan.

Usko minua, ette koskaan tule katumaan lastanne!

-neljän äiti (esikoinen vahinkoraskaus)

Todennäköisesti tämä lapsi jäisikin ainoaksemme, meillä kun on myös 3 kissaa, jotka ovat perheenjäseniä siinä missä lapsikin :) Onneksi meillä on tilava asunto, ja makuuhuoneeseen kisuille ei ole mitään asiaa (ovi on aina kiinni), joten vauva voisi nukkua siellä rauhassa ja turvallisesti.

Suurin ongelmani on ehkä mieheni suhtautuminen asiaan, tässä kun on kyse siitä kun hän on LUVANNUT itselleen ja muille, ettei hanki koskaan lapsia. Myöhemmin hän sanoi, että joskus, mutta nyt on kuulemma huono aika.

Kävimme tänään juttelemassa ammattilaisen kanssa. Hän käski miestäni pehmentämään ajatuksia ja asenteitaan;  entä jos vauvassa onkin jotain hyvää?

Mieheni on kertonut, että hänen lapsuutensa oli kamala ja hän oli yksinäinen. Hän rankaisi itse itseään jo viisivuotiaana, koska kukaan muukaan sitä ei tehnyt. Mieheni on kertonut, että hänen äitinsä oli meinannut kuolla mieheni isosiskon synnytykseen. Miehen sisko on kertonut, että heidän äitinsä ei ole ollut äiti ollenkaan; tästä kielii myös osakseen se, että mieheni ei vielä 21-vuotiaanakaan osannut muita kotitöitä, kuin tiskauksen. Muutkin perustaidot aina rahankäyttöä myöten olivat ihan hukassa.

Miehelläni ei ole juurikaan kokemusta lapsista. Hän on ainoastaan kerran ollut lapsenvahtina ystäväni vauvalle, ja siitäkin jäi kamalat muistot; lapsi on todella arka vieraita paikkoja ja ihmisiä kohtaan, ja niinpä oli kiljunut suoraa huutoa koko yön.

Mieheni on myös perustellut kantaansa sillä, että maailma on nykyään paha paikka. Hän ei kuulemma haluaisi nähdä jälkikasvunsa kärsivän. Tottakai ymmärrän hänen kantansa, mutta jokainen voi parantaa maailmaa pienilläkin asioilla.

Tässä on muutama juttu, joiden uskon vaikuttavan mieheni kielteiseen asenteeseen vauvaa kohtaan, ja hänen olisikin hyvä käsitellä näitä asioita, jos vain suostuisi puhumaan :/

Abortti on monella elämän parhaita päätöksiä: http://thanksabortion.com/

Tosi paljon ongelmia teillä jo nyt. Lapsi ei ainakaan paranna asiaa, se on varma.  Hyvätkin suhteet joutuvat koetukselle vauvavuosien aikana.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 02:32"]

Abortti on monella elämän parhaita päätöksiä: http://thanksabortion.com/

[/quote] En usko, että saan Valviralta lupaa keskeytykseen, kun sikiöllä ei kuitenkaan ole mitään rakennepoikkeamia tms. Viikkoja on nyt tasan 12.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 02:39"]

Tosi paljon ongelmia teillä jo nyt. Lapsi ei ainakaan paranna asiaa, se on varma.  Hyvätkin suhteet joutuvat koetukselle vauvavuosien aikana.

[/quote] Tiedän, ja juurikin tämä raskaus on tuonut nämä ongelmat. Abortti tai adoptio tuntuu kuitenkin niin kamalan vaikealta, samoin pitäminen.

Miehesi on kuitenkin ruvennut tunnistamaan syitä siihen, miksi hän on aikaisemmin ollut niin lapsikielteinen. Hän saattaisi olla valmis terapiaan, jossa käsitellä vaikeaa lapsuutta, ja samalla avautua tälle uudelle lapselle ja uudelle elämälle. Tähän ei oikeastaan kuulu, mutta kun aikaisemmin keskustelussa puhuttiin kahdesta lapsesta: Se toinen lapsi tosin lisää pyykkiä ym., mutta kun lapset ovat keskenään tekemisissä ja leikkivät, heidän tarpeensa aikuisten huomiolle vähenee huikeasti vauvaiän jälkeen.