Että on juureton olo... :(

Mitenkä tästä pääsen yli, tuntuu että koko aikuisikäni olen surrut sitä että läheiset välit lapsuuden perheeseen loittonee. Minulla on täysisarus ja sisaruspuolia ja lapsuuden asuimme tiiviisti yhdessä, kuten ydinperhe. Yhteinen äitimme on kovn dominoiva ja manipuloiva luonne ja minun ja hänen välit viilenivät kun aloin parisuhteeseen miehen kanssa, joka hänen mielestään on korkeammasta yhteiskuntaluokasta kuin hän eli duunari.



Mieheni on normaali, akateemisesti koulutettu ihminen, samoin hänen vanhempansa. Elämme tavallisesti asuntovelkojen kanssa, ajamme rahoitusyhtiön omistamalla keskihintaisella autolla, mutta huolehdimme laskuistamme ajallaan emmekä elä yli varojemme. Äiti elää kädestä suuhun, periaatteen vuoksi maksaa kaikki laskut myöhässä, ostaa aina halvinta huonolaatuista. Muut sisarukset ovat noudattaneet äidin oppeja hyvin, velkaa tehdään, kaikkea on kiva ostaa mutta kun lasku kolahtaa postista, maksulla ei ole enää niin väliä. Työnteko ei oikein maistu, kaikkea on kiva kokeilla mutta puolen vuoden jälkeen viimeistään työnantajasta löytyy jotain vikaa, jolloin haetaan ensin saikkua ja lopuksi jäädään työttömäksi kun aamulla nouseminen ei enää huvita.



Välimme viilenivät ja kun tajusin, ettei äidin ' opit' olekaan kovin pitkäkantoisia, yritin ystävällisesti tuoda julki etten halua elää niin. Haluan vakituisen työn, kuluttaa vähän vähemmän kuin ansaita, säästää, panostaa laatuun. Samalla ilmoitin etten voi enää ' lainata' hänelle rahaa, koska perheellämme on yhteiset rahat. Sain kuulla kuinka rakkauttakaan ei sitten hänen puoleltaan riitä enää samallalailla kuin muille sisaruksille, joilla kusi ei ole noussut naimisiinmenon myötä päähän... Luulin että se on vain uhkailua, mutta teoillaan hän on osoittanut että asia varmaan on totta. Muut sisarukset ovat hänen kanssaan läheisempiä sekä myös keskenään. Hän osallistuu heidän elämäänsä pyytämättä, minun ei aina edes pyytämällä. Ajoittain apuani tarvitaan ja autan mielelläni, samoin joskus pyydän heiltä jotain. Kuitenkin sisarusten välinen side on olematon, jos heitä ei joskus satu huvittamaan ottaa yhteyttä.



Muutimme lapsuudessa paljon, juuri tuosta em. syystä kun äidin työnantajan naama alkoi tympiä. Parasta kaveria minulla ei ole koskaan ollut kun aina maisemat vaihtuivat. Siksi olen välillä NIIN kateellinen ihmisille, joilla omat vanhemmat välittävät ja jotka omistavat parhaan kaverin. Tämä pohdinta masentaa ajoittain, niin että kai sitä olisi parempi hakea apua.