Elätkö väkivaltaisessa suhteessa?

En elä enää. Erosin. 

Miksi eläisin? Vaikka olenkin säälittävä paska, en siltikään niin alas vajoaisi.

En, mä todellakin lähdin kun mies löi ekan kerran.

Elän. Vaimo hakkaa ja potkii. Enpä siitä hirveästi välitä.

T: mies, 32

Luulisin sen olevan niin että joka jää tuommoiseen suhteeseen..on läheisriippuvainen huonon otsetunnon omaava ihminen, kenties on omassa lapsuudessaan elänyt perheessä jossa käytetty väkivaltaa. Sitä voimaa vaan pitäisi osata ammentaa itsestään ja kenties pyytää apua joltain.

On karmeaa miten liian moni jää väkivaltaiseen suhteeseen ja jos on lapsia, sehän on ihan kamalaa, herätkää naiset näkemään mitä teette itsellenne ja lapsillenne, he eivät voi valita mutta te voitte, vastuu on teillä.

Ja myös toisinpäin..on myös väkivaltaisia naisia, ikävä kyllä.

Toki.

Miehelläni ei ole taipumusta minkäänlaiseen väkivaltaan. Exäni on henkisesti erittäin väkivaltainen, enkä hämmästyisi, jos hän olisi laajentanut repertuaariaan sittemmin myös fyysiseen väkivaltaan. Mutta minähän en siis tietenkään hänen kanssaan elä; hän kohdistaa väkivaltansa nyt vaimoon, lapsiin ja sivusuhteisiin.

Parikymppisenä minulla oli muutaman vuoden suhde naisen kanssa, joka tuli humalassa aggressiiviseksi. Aivan yllättäen hän alkoi vittuilemaan kaikesta mitä sanoin ja kunnolla haastamaan riittaa, ja vaikka kuinka yritin rauhoitella, niin hän alkoi toisinaan hakkaamaan nyrkeillä ja huutamaan "nyt minä sinua opetan tavoille". En ikinä edes nostanut kättäni häntä vastaan, nyrkin iskut otin vastaan ja lähdin sitten muualle nukkumaan. Seuraavana päivänä hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ex-avioliitossani mielenterveysongelmista kärsinyt vaimoni hyökkäsi muutaman kerran päälle, kun en kuulemma käyttäytynyt "oikein" tai kun epäili uskottomuudestani (jota ei ollut). Kerran hän kävi päälle veitsi kädessä pienen lapsemme edessä ja silloin myönnän, että käytin voimaa ja väänsin veitsen pois hänen kädestään ja painoin hänent väkivalloin maahan rauhoittumaan ns. Nelsonin otteella. Hän sitten avioero-oikeudessa valitti, että olen väkivaltainen mies. Olisiko pitänyt antaa hänen puukottaa itseni? Onneksi tuomari sentään ymmärsi tilanteeni...Luulenpa, että usein on monelle ei-aggressiiviselle miehelle käynyt kalpaten, koska tuomarit pääsääntöisesti lähtevät naisen/äidin oikeuksista ja mies/isä usein fyysisesti vahvempana nähdään syylliseksi.

Sen verran väitän myös tuttavien elämää seuranneena, että aggressiivisia naisia on enemmän kuin usein luullaan ja puhutaan. On myös paljon miehiä, jotka ottavat kaiken väkivallan vastaan, koska kuitenkin rakastavat puolisoansa, haluavat säilyttää perheen ja/tai pelkäävät ulkopuolisten reaktioita ("mikä mies ei naistansa osaa kurissa pitää").

M44

[quote author="Vierailija" time="28.07.2013 klo 13:23"]

Luulisin sen olevan niin että joka jää tuommoiseen suhteeseen..on läheisriippuvainen huonon otsetunnon omaava ihminen, kenties on omassa lapsuudessaan elänyt perheessä jossa käytetty väkivaltaa. Sitä voimaa vaan pitäisi osata ammentaa itsestään ja kenties pyytää apua joltain.

On karmeaa miten liian moni jää väkivaltaiseen suhteeseen ja jos on lapsia, sehän on ihan kamalaa, herätkää naiset näkemään mitä teette itsellenne ja lapsillenne, he eivät voi valita mutta te voitte, vastuu on teillä.

Ja myös toisinpäin..on myös väkivaltaisia naisia, ikävä kyllä.

[/quote]

Itse en täysin usko tähän. On paljon erilaisia tarinoita väkivaltaisista suhteista ja osassa niistä uhri on ollut ihan hyvän itsetunnon omaava ja fiksu ihminen. Sitä on varmaan meidän, joilla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta, vaikea ymmärtää kuinka siitä muodostuu kehä, josta ei pääsekään irti. Varsinkin ennen vanhaan on ollut lähes mahdotonta monille lähteä, kun mitään apua ei ole ollut saatavilla: sukulaiset hylänneet ja sosiaalitoimistoista ja poliisista naurettu päin naamaa kun saman kylän "kiltti poika" ei missään nimessä ole heidän mielestään kyennyt moiseen... Nykyään tilanne hiukan eri. Mutta ei vieläkään kaikilla hyviä olosuhteita irtaantua.

Mun mielestä toi hipoo jo uhrien aliarviointia ja haukkumista tollanen et niputetaan ne heikoiksi raukoiksi. Ei mikään ihme ettei ihmiset kerro näistä asioista jos asenne on tämä.  Ap

[quote author="Vierailija" time="28.07.2013 klo 14:41"]

Parikymppisenä minulla oli muutaman vuoden suhde naisen kanssa, joka tuli humalassa aggressiiviseksi. Aivan yllättäen hän alkoi vittuilemaan kaikesta mitä sanoin ja kunnolla haastamaan riittaa, ja vaikka kuinka yritin rauhoitella, niin hän alkoi toisinaan hakkaamaan nyrkeillä ja huutamaan "nyt minä sinua opetan tavoille". En ikinä edes nostanut kättäni häntä vastaan, nyrkin iskut otin vastaan ja lähdin sitten muualle nukkumaan. Seuraavana päivänä hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ex-avioliitossani mielenterveysongelmista kärsinyt vaimoni hyökkäsi muutaman kerran päälle, kun en kuulemma käyttäytynyt "oikein" tai kun epäili uskottomuudestani (jota ei ollut). Kerran hän kävi päälle veitsi kädessä pienen lapsemme edessä ja silloin myönnän, että käytin voimaa ja väänsin veitsen pois hänen kädestään ja painoin hänent väkivalloin maahan rauhoittumaan ns. Nelsonin otteella. Hän sitten avioero-oikeudessa valitti, että olen väkivaltainen mies. Olisiko pitänyt antaa hänen puukottaa itseni? Onneksi tuomari sentään ymmärsi tilanteeni...Luulenpa, että usein on monelle ei-aggressiiviselle miehelle käynyt kalpaten, koska tuomarit pääsääntöisesti lähtevät naisen/äidin oikeuksista ja mies/isä usein fyysisesti vahvempana nähdään syylliseksi.

Sen verran väitän myös tuttavien elämää seuranneena, että aggressiivisia naisia on enemmän kuin usein luullaan ja puhutaan. On myös paljon miehiä, jotka ottavat kaiken väkivallan vastaan, koska kuitenkin rakastavat puolisoansa, haluavat säilyttää perheen ja/tai pelkäävät ulkopuolisten reaktioita ("mikä mies ei naistansa osaa kurissa pitää").

M44

[/quote]

Varmaan on näinkin. Ap

[quote author="Vierailija" time="28.07.2013 klo 14:41"]

Parikymppisenä minulla oli muutaman vuoden suhde naisen kanssa, joka tuli humalassa aggressiiviseksi. Aivan yllättäen hän alkoi vittuilemaan kaikesta mitä sanoin ja kunnolla haastamaan riittaa, ja vaikka kuinka yritin rauhoitella, niin hän alkoi toisinaan hakkaamaan nyrkeillä ja huutamaan "nyt minä sinua opetan tavoille". En ikinä edes nostanut kättäni häntä vastaan, nyrkin iskut otin vastaan ja lähdin sitten muualle nukkumaan. Seuraavana päivänä hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ex-avioliitossani mielenterveysongelmista kärsinyt vaimoni hyökkäsi muutaman kerran päälle, kun en kuulemma käyttäytynyt "oikein" tai kun epäili uskottomuudestani (jota ei ollut). Kerran hän kävi päälle veitsi kädessä pienen lapsemme edessä ja silloin myönnän, että käytin voimaa ja väänsin veitsen pois hänen kädestään ja painoin hänent väkivalloin maahan rauhoittumaan ns. Nelsonin otteella. Hän sitten avioero-oikeudessa valitti, että olen väkivaltainen mies. Olisiko pitänyt antaa hänen puukottaa itseni? Onneksi tuomari sentään ymmärsi tilanteeni...Luulenpa, että usein on monelle ei-aggressiiviselle miehelle käynyt kalpaten, koska tuomarit pääsääntöisesti lähtevät naisen/äidin oikeuksista ja mies/isä usein fyysisesti vahvempana nähdään syylliseksi.

Sen verran väitän myös tuttavien elämää seuranneena, että aggressiivisia naisia on enemmän kuin usein luullaan ja puhutaan. On myös paljon miehiä, jotka ottavat kaiken väkivallan vastaan, koska kuitenkin rakastavat puolisoansa, haluavat säilyttää perheen ja/tai pelkäävät ulkopuolisten reaktioita ("mikä mies ei naistansa osaa kurissa pitää").

M44

[/quote]

Varmaan on näinkin. Ap

Niistä hyvistä hetkistä, joita kuitenkin on suurinosa.  Lääkityskohdallaa menee kaikki hyvin.