Yrittäjiä linjoilla? Välillä ahdistaa kun miettii miten yrityksen käy
ja saako riittävästi tuloja kattamaan kustannukset. Ihan erilaista ahdistusta kuin peruspalkkatyön kiireet, mutta silloin kun menee hyvin on toki ihan eri tavalla palkitsevaakin. Koitan kuitenkin aina ajatella positiivisesti että on terveet lapset jne vaikka kaikki menisikin, mutta hiljaisina kausina kun kauppa ei meinaa käydä, niin kyllä ahdistus koittaa nostaa päätään:( Miten muilla?
Kommentit (15)
Ymmärrän huolesi. Mieheni on yrittäjä ja hänellä puolestaan liikaa töitä ja kamppailee jaksamisen kanssa kun sitä ei ihan heti saa vähemmäksi ja lisätyövoiman palkkaus on rasittavaa ja riskialtista ja hänen alallaan osaavia työntekijöitä on vaikea löytää eikä kouluttamiseen oikein ole aikaa...
Kyllähän se sellasta on aina jos pientä putiikkia pitää. Minä jouduin sitten lopettamaan, ei ollut varaa edes konkurssiin, ja kun oli toiminimi, niin makselen velkoja lopun ikääni. Enää en sellaisia velkoja tekisi toiminimellä. Yritystoiminnassa on aina kovat riskit, eipä sille mitään voi.
Ensimmäinen neuvoni kaiken läpikäyneenä on, että yhteistyö muiden yrittäjien kanssa kannattaa, ja muutenkin suhteita kannattaa olla joka suuntaan, josta voi jotenkin saada lisämyyntiä.
Toinen on se, että lopeta ajoissa, älä investoi suuria määriä lisää omaa rahaa siinä toivossa että jospa se siitä sitten alkaa tuottamaan. Parempi laittaa lappu luukulle, ja minimoida tappiot.
Pidän uudehkoa käytetyn tavaran liikettä Keski-Suomessa. Alku on mennyt ihan hyvin mutta kesä pelottaa. Kustannukset on kovat koska ollaan aika keskeisellä sijainnilla ja laitoin tähän kiinni kaiken minkä irti sain, mukaan lukien isältäni tulleen perinnön. Henkilökunnastakin tulee järkyttävät suuret kulut, mutta itsekään ei voi joka hetki seisoa siellä yksin, hommaa on kuitenkin sen verran paljon. Mutta ehkä se tästä. Eniten harmittaa se, että menetän kaikki rahat jos tulee monta kuukautta putkeen ilman kunnon tulorahoitusta, ja sitten onkin ihan nollatilanne kaiken suhteen. No jos jotain hyvää, niin pankkilainaa en tähän ottanut, joten loppuelämä ei ole tässä mennyt piloille, kuten voisi käydä jos velkojen myötä menisi luottotiedot. Häpeäkin on tosin kurja tunne, häpeä siitä ettei onnistunut. Voimia kakkosen äidille kovasti, pitää vain koittaa muistaa että raha ei ole se onnen tuoja tässä elämässä vaan ne muut jutut! Millä alalla äitisi on?
Tuttu tunne. Minulla meni ensimmäiset reilu 2 kk ilman yhtään asiakasta ja aloin olla epätoivoinen. Sitten lähti pyörä pyörimään ja nyt asiakkaita on tasainen, mutta pieni virta. Ihan ei kustannuksia vielä kata, mutta melkein. Vielä on matkaa siihen että tällä elää, mutta nyt näyttää kehitys positiiviselta. Itse lähdin oikeastaan 0e pääomalla eikä lainaa ole yhtään joten mitään hirveän suurta takaiskua ei voi tulla.
2 vastaa. Häpeän tunne on äidilläkin kokoajan pelkona. Hän on hyvin kunnianhimoinen ihminen. Terveyden ja hyvinvoinnin alaa työstää. On paljon kilpailua kyseisellä alalla. Pelkään että hänen oma terveytensä pettää jos ...ja kun joutuu lopettamaan.
Neljä vuotta on yritys ollut kohta pystyssä ja eteenpäin porskutetaan. Tässä pn paljon hyviä puolia ja niiden voimalla tätä jatkankin, joku toinen olisi varmasti luovuttanut viimeistään puoli vuotta starttirahojen päättymisen jälkeen. Asiakkaita on hyvin ja lisää tulee, mutta menoja on myös reilusti. Kun kerroin yrittäjäksi haaveilevalle ystävälleni faktaa mm.veroista, sain hänet miettimään uudestaan yrittäjyyttä. Palkkaa en itselleni maksa montaa satasta kuussa, mutta tykkään työstäni!
Asiakkaat ovat aivan ihania, joistakin on tullut lähes ystäviä ja muut alan yrittäjät ovat tärkeitä - olemme verkostoituneet hyvin. Lasteni (alakoulussa) takia pidän työpäiväni lyhyinä, muutama ilta kuukaudessa menee tietekin paperitöiden pyörittämiseen.
Tuleva kesäloma, tai oikeammin asiakkaiden kesälomat, mietityttää. Laskut eivät pienene vaikka tulot pienenisivätkin. Kestää taas syksyyn ennenkuin talous on tasapainossa. Lomarahoja ei ole, sairastua ei kannata. Mutta silti jatkan yritykseni pyöritystä luultavasti pitkän aikaa tästä eteenpäin! :-)
[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 22:44"]

[/quote]
millä elät jos saat palkkaa vain satasia kuussa
Yrittäjyys on rikkaiden hommaa. Ei tarvita palkkaa ym..
Täällä myös yksi. Kyllä tässä miettii, että lopetanko koko homman. Mulla homma ei ole lähtenyt ollenkaan niin hyvin liikkeelle kuin odotin. Starttiraha loppui juuri ja asiakkaita on todella vähän. Onneksi ei ole juurikaan velkaa yrityksestä.
En kuitenkaan haluaisi vielä lopettaakaan. Tykkään tästä paljon, mutta kyllähän sitä miettii, että kauanko tätä on järkeä tehdä ja miten paljon helpommalla pääsisi palkkatöissä.
8 jatkaa: laskuni saan maksettua ja ostettua ruokaa ja tarvittavat tavarat perheelle jne. mutta säästöön ei jää pennin pyörylää. Onneksi velkaa ei ole, muutenhan en tällaista yritystä olisi edes ajatellut perustaa. Olen jo pienestä pitäen oppinut olemaan säästeliäs ja nyt sen osaavat lapsetkin. Kyllä tällä yrittäjyydellä siis elää, ainakin niin kauan kun on terve ja pystyy töitä tekemään. Parempi on kuitenkin työllistää itsensä sillä mitä osaa tehdä, kuin pyöritellä peukaloitaan kotona. Suosittelen muillekin.
Itseäni ahdistaa se että olen kasvattanut varastoa yrityksessäni ja joudun siitä maksamaan 8000 e lisäverot. Eli ei myynnistä vaan varastonarvosta. En tiedä mistä sasin noin paljon rahaa veroihin. Palkkaa en ole pystynyt nostamaan vielä ollenkaan.
Samat on aatokset täällä, vaikka varsinaisesti en yrittäjä olekaan, mutta toimitusjohtajan vastuussa pienen yrityksen 7 henkilön elannosta ja kyllä välillä pirusti ahdistaa liikevaihdon pohtiminen ja mistä taas nipistäisi kuluja tai miten lisäisi myyntiä ilman että kaikki ollaan kuoleman rajamailla työpaineiden alla ja miten jaksaa itse samalla myös hallituksen puristuksessa. Usein mietin että ei että kun tavispalkkatyö ois poikaa....ovi kii ja kotiin ja murheet saa jättää sinne.
[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 21:55"]
Itseäni ahdistaa se että olen kasvattanut varastoa yrityksessäni ja joudun siitä maksamaan 8000 e lisäverot. Eli ei myynnistä vaan varastonarvosta. En tiedä mistä sasin noin paljon rahaa veroihin. Palkkaa en ole pystynyt nostamaan vielä ollenkaan.
[/quote]
Miksi varastosta joutuu maksamaan lisäveroa? Tarkoitatko että se on taseessa omaisuutena ja siksi vaikuttaa tulosta parantavasti? Mua ahdistaa se, että useampi vuosi sitten saatiin isohko laina (yli 100 000e) mutta liiketoiminta johon se otettiin ei ottanutkaan tuulta alleen ja se jouduttiin kuoppaamaan, vaikka kaikki rahat tietenkin meni. Hirveällä työntekemisellä ja ahdistuksella saatiin velka kuitenkin lyhennettyä pois ajallaan (2-3v), ja sitten viime vuosi näyttikin viivan alla plussaa ja nyt siitä joudutaan maksamaan voittoverot, vaikka siis firmaan ei ole jäänyt ropon ropoa kun kaikki raha meni velan maksuun. Kyllä tuntuu juhlalta olla yrittäjä.
kerrotko tarkemmin, en ymmarra mista kyse vaikka mulla tilitoimisto. joo, yrittamisessa vallitsee usein kauhun tasapaino ihanuuden ja huolien valilla. ja muuten, muistakaa keskustella tilitoimistonne kanssa jua olla kiinnostuneita, saatte sielta rahanarvoista infoa ja konsultaatiota kannattavuuslaskelmiin.[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 21:55"]
Itseäni ahdistaa se että olen kasvattanut varastoa yrityksessäni ja joudun siitä maksamaan 8000 e lisäverot. Eli ei myynnistä vaan varastonarvosta. En tiedä mistä sasin noin paljon rahaa veroihin. Palkkaa en ole pystynyt nostamaan vielä ollenkaan.
[/quote]
Millä alalla olet? Äitini painiskelee samaisen ongelman kanssa, ja ahdistaa kovasti muakin kun hän on todella masentunut. Pelottaa kuinka hänen käy.